Palkittu professori ei ollut mallikoululainen, ja yliopistossakin alku kangerteli

Professorin työ on huolehtia opiskelijoiden jaksamisesta ja innostaa heitä, oikeustieteilijä Tuula Linna sanoo. Hänen kursseillaan intoa on sytytelty sovittelunäytelmillä ja oikeustapauskilpailuilla.

Prosessioikeuden professori Tuula Linnan lapsuudenperheessä ei tutkittu juridiikkaa, mutta mittaaminen ja maalaaminen tulivat tutuiksi jo hyvin varhain. Tyttö syntyi vuonna 1957 kuusamolaiseen maanmittariperheeseen, jossa isä Juhani toimi kartoittajana ja äiti Maija-Liisa kartanpiirtäjänä. Nelihenkinen perhe asui isojakotoimiston virka-asunnossa.

Isojako eli maiden jako talojen kesken toimitettiin Kuusamossa vasta 1950-luvulla. Kun isojako saatiin päätökseen, perhe kiersi maanmittaustöiden perässä Kajaanin kautta Lapualle — ja jälleen takaisin Kuusamoon.

Vanhempien työt levittäytyivät maanmittaustoimistosta myös perheen kotiin, jossa oli esillä paljon äidin vesiväreillä ja tusseilla maalaamia karttoja ja niiden isoja karttaputkiloita. Tuula ihaili kartoista äitinsä kaunista käsialaa. Äiti opetti sivutyönään posliinimaalausta kansanopistossa, ja maalausinto tarttui myös tyttäreen.

Tuula Linna muistaa edelleen tarkkaan vanhempiensa työvälineet: jopa tuohikotelon, jossa isä säilytti saippuapalaa kartoitusreissuilla maastossa. Äiti ja isä tekivät töitä ajan tavan mukaan kuutena päivänä viikossa.

— Vaatteet ja ruoka tehtiin alusta asti kotona, ja vanhemmat hoitivat meidät lapset siinä samassa. Miten äiti ja isä oikein ehtivät tehdä kaiken?

Tytön lapsuus oli onnellinen ja turvallinen.

— Sain kotoa paljon ymmärrystä, huolenpitoa ja rakkautta. Olen edelleen läheinen vanhempieni kanssa, Linna sanoo.

Koulu ei aina innostanut

Perheen poika seurasi isänsä ammattipolkua maanmittariksi, mutta tytär päätti jo varhain toisin: pinta-alamittaus ei huvittanut koulun matematiikan tunneilla.

— Katselin kuitenkin isän maanmittausprismaa kiinnostuneena, että näinkin maailmaa voi tutkailla, Linna kertoo.

Hänellä oli nuoruudessaan kaksi unelma-ammattia: työ päiväkodissa tai ruotsin kielen opettajana. Kumpikaan ei toteutunut, mutta pedagogiikkaa Tuula Linna on sittemmin harjoittanut paljonkin.

Hän oli ylipäänsä vain vaihtelevasti kiinnostunut koulusta. Kavereiden kanssa touhuaminen ja rakkaan Nelli-englanninsetterin hoitaminen menivät läksyjen edelle. Lukemisharrastus säilyi silti läpi nuoruuden.

Kerralla oikea ala

Abiturientti tsemppasi koulunkäyntiään ja kirjoittikin viisi laudaturia. Samalla oma ala alkoi hahmottua. Yhteiskunnasta kiinnostunut Tuula innostui oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykoekirjat luettuaan. Hän kävi Oulussa preppauskurssin ja pääsi ensimmäisellä yrityksellä Turun yliopistoon.

— En olisi arkana maalaistyttönä uskaltanutkaan hakea Helsinkiin, eikä Rovaniemellä ollut vielä oikeustieteellistä opetusta, Tuula Linna muistelee.

Opiskeluala tuntui heti omalta.

—  Ihastus juridiikkaan ei ole koskaan laantunut. Vieläkin melkein päivittäin ihmettelen, miten kiintoisa tieteenala oikeustiede on, Linna sanoo.

Hän ei kuitenkaan ollut kurssinsa priimus, vaan läpäisi osan kursseista vain rimaa hipoen. Itseä kiinnostavista tenteistä tuli kuitenkin hyviä arvosanoja.

Kun Tuula aloitti opintojensa toisen vuosikurssin, hänen tuleva puolisonsa Timo Linna pääsi sisään oikeustieteen opintoihin.  Juristipariskunta löysi toisensa ja avioitui Tuulan valmistuttua oikeustieteen kandidaatiksi.

Etsijän ilo

Opintojen loppupuolella luvuissa eteneminen alkoi tuntua sujuvalta.

— Minulla ei ole erityisen hyvä muisti, joten opiskelu oli pitkään aika tankkaamista. Mutta tutkielman kirjoitusvaiheessa jotain loksahti paikoilleen, Tuula Linna kertoo.

Hän huomasi olevansa hyvä kirjoittaja. Markkinointirikoksista tehty pro gradu -tutkielma toi täydet pisteet. Se oli merkki siitä, että tutkimuskin voisi olla mahdollinen elämänura.

Tuula Linna saikin rikosoikeuden assistentin paikan hyvän gradumenestyksen perusteella. Hän innostui jatkamaan myös lisensiaattityöhön ja eteni siitä väitöskirjan tekoon.

— Tieteessä minuun vetosi etsimisen ja löytämisen ilo. Kun selvitän asioita, siitä hyötyvät muutkin: oikeustiede kehittyy tai lainkäyttäjien työ helpottuu, Linna sanoo.

Koko perheen tuki

Tuula Linna väitteli tohtoriksi vuonna 1987. Tohtorin arvon vaatima auskultointi sai kuitenkin odottaa vuoden äitiysloman takia, sillä Linnat saivat odotettua jälkikasvua. Esikoispoika sai myöhemmin pikkuveljen ja pikkusiskon.

Linna siirtyi tohtorin tutkintonsa jälkeen töihin oikeusministeriön lainsäädäntöneuvokseksi.

— Silloinkin kun olin lainsäädäntöneuvos, yritin kirjoittaa koko ajan tutkimusartikkeleita. Muutenhan ei olisi ollut mitään mahdollisuutta siirtyä yliopistolle. Se vaati suunnittelua, kun lapset olivat päiväkodissa ja koulussa. Kyllä siinä on tarvittu koko perheen tukea koko ajan.

Linnat työskentelivät täyspäiväisesti Tuulan äitiyslomien jälkeen, joten lapset olivat päiväkodissa työpäivien aikana. Vaikka Tuula Linna pitääkin suomalaista päiväkotijärjestelmää huippuluokkaisena, hän vei lapsiaan hoitoon välillä ristiriitaisin ajatuksin.

— Minulla oli välillä huono omatunto ja huoli, olivatko päivät liian raskaita lapsille. Olen kysynyt heiltä joskus aikuisena, millaiset muistot heillä on päiväkodista. Heidän naamansa ovat kirkastuneet ja he ovat sanoneet, että siellä oli oikein kivaa.

Tieteen kutsu

Tuula Linna työskenteli oikeusministeriössä kaikkiaan 20 vuotta, mutta palo palata takaisin tieteen pariin ei sammunut koskaan. Paluu virkamiestöistä tieteentekijäksi onnistui niin, että hän toimi ensin osa-aikaisena professorina pari vuotta Joensuun yliopistossa.

Sen jälkeen hänet kutsuttiin töihin Lapin yliopiston professoriksi. Nyt hän toimii prosessioikeuden professorina Helsingin yliopistossa.

Tuula Linna on työskennellyt ja opettanut uransa aikana kaikissa Suomen oikeustieteellistä koulutusta tarjoavissa yliopistoissa: Helsingissä, Lapissa, Turussa ja Joensuussa, jossa toimii osa Itä-Suomen yliopistosta. Toki oikeustiedettä voi opiskella myös Vaasassa, mutta siellä edetään Helsingin yliopiston opetuksen mukaisesti.

Hyvä opettaja

Opiskelijat ovat palkinneet Tuula Linnan hyvän opettajan palkinnolla sekä Lapin että Helsingin yliopistossa. Mikä sitten tekee hänestä hyvän opettajan? Mistä kumpuaa halu parantaa opiskelijoiden oppimista?

Linna uskoo itse, että opiskelijat näkevät sen, että hän todella välittää heistä.

— Jos opiskelija lähestyy minua kiireen keskellä gradukysymyksellä, ajattelen, että entä jos oma lapseni lähestyisi kysymyksellä professoria, miten toivoisin häntä kohdeltavan? Sen jälkeenhän kaikki on itsestään selvää, Linna sanoo.

Linna pyrkii vastaamaan opiskelijoiden viesteihin mahdollisimman ripeästi. Lisäksi hän pitää loppuvaiheen opiskelijoille graduklinikkaa, koska tietää opiskelijoiden kaipaavan erityisen paljon tukea tutkielman kirjoittamiseen.

— Yritän aina vastata ystävällisesti ja rakentavasti, koska sähköpostiviesti voi olla ainut suora kontakti opiskelijaan näin isossa tiedekunnassa, Linna sanoo.

Innostavat ideat

Hyvä opettaja on kehittänyt perinteisille luennoille myös vaihtoehtoja. Lapin oikeustieteen tiedekunnassa Tuula Linna järjesti oikeustapauskilpailuja, joissa kantajan ja vastaajan joukkueet ottivat mittaa toisistaan oikean tuomarin ja opiskelijoista muodostuvan käräjäyleisön edessä.

Toinen Linnan innovaatio oli sovittelunäytelmä.

— Sovittelunäytelmät saivat valtavan suosion, kun me opettajat näyttelimme riitelevämme ja käräjätuomari Kari Turtiainen sovitteli osapuolia. Olin käsikirjoittanut näytelmän pääpiirteet ja loput improvisoitiin, Linna kertoo.

— Käräjätuomari ei yhtään tiennyt, mitä tulisi tapahtumaan.

Opiskelijat vertasivat sovittelua edellisen päivän teoriaopetukseen ja tekivät oppimispäiväkirjaa. Menetelmä teki juridiikasta elävää ja toi sen keskelle arkisia ongelmatilanteita.

Vastuu nuorista

Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on huomattavasti isompi kuin Lapin yliopiston tiedekunta. Silti Linna on tuonut jopa monisatapäisille massa-
luennoille lisää käytännöllisyyttä. Jokainen hänen luennoistaan rakentuu oikean tai kuvitteellisen oikeustapauksen ympärille.

— En harjoita juurikaan perinteistä massa-
luennointia. Luennoilla opiskelijat jakautuvat ryhmiin ja meillä on aina keissi, mitä selvitetään 10—15 minuutin rupeamissa. Voi ehkä kuvitella, mikä pulina salista kuuluu, kun 300 opiskelijaa ratkoo tapauksia.

Tuula Linna kokee olevansa vastuussa siitä, että opiskelijat oppivat vähintään perusasiat prosessioikeudesta. Sen vuoksi hän koettaa valita opiskelijoille sellaisia oikeustapauksia, jotka kiinnostavat heitä. Tällainen tapaus voi olla esimerkiksi nuoren ihmisen syytteeseen joutuminen.

Vaikka päällään seisten

— Uskon, että välittämisen asenne välittyy opetuksessa. Opiskelijat huomaavat, että olen valmis vaikka seisomaan päälläni, jos se auttaa oppimaan, Linna sanoo.

Professori muistaa oikein hyvin, ettei itsekään jaksanut keskittyä kuin kiinnostaviin kursseihin omana opiskeluaikanaan, eivätkä tenttitulokset olleet aina kovin mairittelevia. Siksi hän ymmärtää nuoria, joiden keskittyminen välillä herpaantuu.

— Saatan kesken tunnin sanoa, että sitten kun olette tuomareita, älkää enää tätä virhettä tehkö. Silloin opiskelijat tajuavat, etteivät ole vain koululaisia vaan parin vuoden päästä vastuullisia toimijoita, joten parempi aukaista korvat ja lopettaa kännykän räplääminen.

Parempaa päntättävää

Tuula Linna on huolissaan opiskelijoiden jaksamisesta, sillä moni oikeustieteen opiskelija vaikuttaa uupuneelta opintojen vaatimasta työmäärästä.

— Tenttikirjallisuus on nykyään järkyttävän laajaa, ja uusia oikeudenaloja tulee koko ajan lisää. Kun tulin tähän tehtävään, opiskelijoille oli määrätty 1 600 sivua tenttimateriaalia prosessioikeudesta. Olen yrittänyt supistaa sitä järkevämmäksi lukualueeksi.

Vika on oppikirjassa, jos sivumäärä venyy noin isoksi, Linna toteaa. Hänen omana opiskeluaikanaan ei vaadittu yhtä suuria sivumääriä yhteen tenttiin.

Koska pedagogi ei ole löytänyt järkälemäisen paksun tenttikirjan korvaavaa kirjallisuutta, hän on kirjoittamassa kollegansa kanssa uutta prosessioikeuden oppikirjaa.

— Onhan se vähän puuduttavaa hommaa ja tekisi ennemmin mieli kirjoittaa kansainvälisiä tutkimusartikkeleita, mutta on minun velvollisuuteni huolehtia kohtuullisen laajuisesta tenttikirjasta ja opiskelijoiden jaksamisesta.

Pehmeästi eläkkeelle

Tuula Linna on juuri täyttänyt 63 vuotta, mutta ei suunnittele vielä eläkkeelle jäämistä. Professorin tehtävien lisäksi monet juridiikan alan luottamustoimet pitävät edelleen kiireisenä.

— Toivon, että saisin terveenä antaa täyspainoisen panokseni tutkimukseen, opetukseen sekä luottamustoimiin viimeiset vuoteni yliopistolla.

Linna ei sulje pois tieteellisten julkaisujen kirjoittamista ja väitöskirjan ohjausten jatkamista vielä eläkevuosinaan. Elämää rikastuttavat muutkin asiat, varsinkin jokapäiväinen maalausharrastus ja rakas perhepiiri. Hänellä on kaksi lastenlasta: kaksi- ja kolmevuotiaat tytöt.

— Hoidan mielelläni lapsenlapsia, kun aikaa on. Tyttöset ovat ihania.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehdessä 8/2020.