Helsingin yliopistoon 23 187 hakijaa kevään yhteishaussa

Luonnontieteet kasvattivat suosiotaan. Kansainvälisten maisteriohjelmien apurahoja myönnettiin 26 EU- tai ETA-alueen ulkopuolisille hakijoille.

Helsingin yliopiston syksyllä 2017 alkaviin kandiohjelmiin sekä yhteishaussa avoinna olleisiin maisteriohjelmiin haettiin seuraavasti:

  • kandiohjelmat: 22 125 (vuonna 2016: 23 469)
  • maisteriohjelmat: 1 291 (vuonna 2016: 1 382)
  • yhteensä: 23 187 (vuonna 2016: 24 568)

Viime vuonna yhteishaussa haettiin useampiin maisteriohjelmiin kuin tänä vuonna. Nyt osaan niistä haettiin jo kansainvälisten maisteriohjelmien haussa, joka päättyi tammikuussa. Tämän vuoksi maisterihaun luvut eivät ole keskenään täysin vertailukelpoisia. Myös uudet laajat kandiohjelmat ovat muuttaneet hakukohteita, joten vertailu edelliseen vuoteen on osin mahdotonta.

Luonnontieteet kiinnostavat

Bio- ja ympäristötieteellisen tiedekunnan hakijamäärä kasvoi yli 16 prosenttia. Ohjelmista erityisesti ympäristötieteet ja molekyylibiotieteet kasvattivat suosiotaan.  

Kaikkien koulutusohjelmien hakijamäärät julkaistaan tilasto-sivulla perjantaina 7.4.2017.

Hakijamäärät tiedekunnittain

Tiedekunta

2017

2016

Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta

2 036

1 796

Eläinlääketieteellinen tiedekunta

746

732

Farmasian tiedekunta

1 881

1 822

Humanistinen tiedekunta

4 036

4 359

Kasvatustieteellinen tiedekunta

3 102*

6 071

Lääketieteellinen tiedekunta

4 571*

2 215

Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta

1 180

1 485

Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta

2 901

2 794

Oikeustieteellinen tiedekunta

2 968

3 004

Svenska social- och kommunalhögskolan

296

380

Teologinen tiedekunta

655

744

Valtiotieteellinen tiedekunta

3 904

4 108

Helsingin yliopisto yhteensä

23 187

24 568

* Kasvatustieteellisen (ent. käyttäytymistieteellinen) ja lääketieteellisen tiedekunnan osalta vuosien 2016 ja 2017 tiedekuntakohtaiset hakijamäärät eivät ole vertailukelpoisia keskenään, koska psykologian ja logopedian koulutukset ovat siirtyneet käyttäytymistieteellisestä lääketieteelliseen tiedekuntaan.

Yhteishaku päättyi 5.4.2017. Samaan aikaan päättyi myös yhteishakuun kuulumaton avoimen väylän hakuaika. Avoimen väylän kautta tuli 130 hakemusta.

Yksittäisiä muutoksia hakijamääriin voi vielä tulla tietojen tarkastuksen yhteydessä.

Apurahoja 26 opiskelijalle

Helsingin yliopisto myöntää apurahoja EU- tai ETA-alueen ulkopuolelta tuleville uusille opiskelijoille, koska opiskelu on heille jatkossa maksullista. Ensi syksynä alkaviin kansainvälisiin maisteriohjelmiin tuli noin 1 600 hakemusta, joista noin 700 sisälsi myös apurahahakemuksen. Haku näihin ohjelmiin päättyi tammikuussa 2017. Opiskelijat on nyt valittu ja apurahan saajat päätetty. Apurahoja myönnettiin yhteensä 26 opiskelijalle.

– Korkeatasoisia hakijoita oli todella paljon. Apurahat jaettiin akateemisesti parhaille hakijoille ja oli hienoa huomata, että ne jakaantuivat tasaisesti ympäri maailmaa. Apurahan saajissa on myös suunnilleen yhtä paljon naisia kuin miehiä, apurahakomitean puheenjohtaja Sari Lindblom kertoo.

Apurahat jakaantuivat tasaisesti eri koulutusohjelmiin.

Jaettu yhteissumma oli 378 500 euroa. Yksittäisen opiskelijan saama apuraha vaihtelee 7 500 ja 28 000 euron välillä, riippuen siitä, mikä tai mitkä apurahat hänelle on myönnetty.

Pitkällä tähtäyksellä tavoitteena on siirtää neljäsosa lukuvuosimaksuina kerättävästä summasta apurahaohjelmaan.

– Kehitämme apurahaohjelmaa tulevina vuosina ja toivomme kumppaneita niin yrityksistä ja yhteisöistä kuin eri maiden apurahoja myöntävistä tahoista, Lindblom lisää.

Lisätietoja antaa

Sini Saarenheimo, hakijapalveluiden päällikkö, sini.saarenheimo@helsinki.fi,  p. 050 448 0840