Helsingin yliopisto: Puutumme seksuaaliseen häirintään

Helsingin tutkijanaiset on selvittänyt seksuaalista häirintää yliopistoissa kyselyllä. Kyselyn tulosten mukaan puolet vastanneista naisista ja kolmannes miehistä on kokenut seksuaalista häirintää. 437 vastaajan joukossa on sekä henkilökuntaa että opiskelijoita. 69 prosenttia vastaajista on Helsingin yliopistosta. Kyselyn perusteella erityisesti nuoret naiset ovat seksuaalisen häirinnän kohteena.

Kyselyn tulokset julkaistiin Helsingin tutkijanaisten ja HY:n tasa-arvotoimikunnan Minna Canth -päivän tasa-arvotilaisuudessa 19.3.2018.

-Tulokset ovat huolestuttavia ja niiden pohjalta on syytä toimia.  Meidän on vaikutettava siihen kulttuuriin, joka mahdollistaa tämän kaltaisen valta-aseman väärinkäytön.  Lisäksi meidän on parannettava viestintää siten, että häirintää kokeneet tai nähneet tietäisivät aina, kehen olla yhteydessä. Suhtaudumme seksuaaliseen häirintään aina vakavasti, ja tämä on viestini myös häirintää kokeneille. Rohkaisen heitä olemaan yhteydessä yliopiston häirintäyhdyshenkilöihin, jotta voimme ryhtyä selvittämään näitä tapauksia, hallintojohtaja Esa Hämäläinen sanoo.

Kyselyyn vastanneet työntekijät voivat olla yhteydessä häirintäyhdyshenkilöihin, esimieheen tai työsuojeluvaltuutettuun.  Opiskelijat voivat olla yhteydessä opettajaan, laitoksen johtoon tai yliopiston häirintäyhdyshenkilöihin. Yliopiston jokaisen opettajan velvollisuus on puuttua häirintään.

Tähän mennessä tapauksia on tullut yliopiston tietoon suhteellisen vähän. Joinain vuosina tapauksia ei ole tullut tietoon lainkaan, joinain vuosina niitä on tullut useampia. Häirinnästä on kysytty henkilöstöltä säännöllisesti työhyvinvointikyselyiden yhteydessä. Työhyvinvointikyselyssä kysymys häirinnästä kattaa muun muassa epäasiallisen kohtelun, kiusaamisen ja seksuaalisen häirinnän.

- Meillä on selvät toimintaohjeet epäasiallisen kohtelun ja häirinnän tapauksia varten. Kaikki tietoon tulevat tapaukset selvitetään ja niihin puututaan.  Jokaisella opiskelijalla ja työntekijällä on oikeus turvalliseen ja viihtyisään työ- ja opiskeluympäristöön, Hämäläinen toteaa.

Lisätietoja yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyöstä

Lisätietoja Helsingin Tutkijanaisten kyselystä (kyselyn tuloksia päivitetään sivulle 19.3.)

Häirintäyhdyshenkilöiden yhteystiedot:

Helsingin yliopiston häirintäyhdyshenkilöihin voivat olla yhteydessä sekä työntekijät että opiskelijat:

Terhi Somerkallio, Helsingin yliopisto
050 415 1635
terhi.somerkallio@helsinki.fi

Timo Valtonen, Helsingin yliopisto
050 448 9668
timo.valtonen@helsinki.fi

HYY:n häirintäyhdyshenkilöihin voi olla yhteydessä, jos opiskelija kokee epäasiallista kohtelua opiskelijoiden vapaa-ajan tapahtumissa:

Juhani Turunen, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta
050 551 6146
juhani.turunen@hyy.fi

Hannele Kirveskoski, Helsingin yliopiston ylioppilaskunta
050 543 9608
hannele.kirveskoski@hyy.fi

Helsingin yliopiston tasa-arvotoimikunta:

Tasa-arvotoimikunnan puheenjohtaja, vararehtori Pertti Panula
050 448 0901
pertti.panula@helsinki.fi