Farmasian tiedekunnan Innoopeli-palkinto Katariina Vuorensolalle

Innoopeli-palkinto myönnettiin opiskelijalähtöisestä ja erittäin monipuolisesta opetuksen kehittämistyöstä farmasian tiedekunnassa.

Farmasian tiedekunnan Innoopeli-palkinto 2018 on myönnetty yliopistonlehtori Katariina Vuorensolalle
opiskelijalähtöisestä ja erittäin monipuolisesta opetuksen kehittämistyöstä tiedekunnassa.

Perusteluina mainitaan, että Katariina Vuorensola on todella tehnyt hartiavoimin töitä uudistaakseen ja elävöittääkseen opetusta. Katariina sekä persoonana että hänen valitsemansa monipuoliset ja oppimista tukevat menetelmät saavat säännönmukaisesti kiitosta opiskelijoilta. Hän johtaa farmaseutin koulutusohjelmaa asiantuntevasti ja napakasti, ja samalla eri näkökulmia kuunnellen, arvostaen ja huomioiden. Hän on toiminnassaan tasapuolinen.

Katariina Vuorensolan erityistä innostusta ja motivaatiota opettamiseen ja sen kehittämiseen sekä toimintaa tiedekunnan hyväksi opiskelijat ja opettajat kuvaavat seuraavasti:

"Opiskelijan näkökulmasta Katariinan aiheet eivät välttämättä ole aina kovin mielenkiintoisia, mutta hän osaa tehdä opiskelusta silti mielenkiintoista. Katariinalla on monipuolisia opetusmetodeja (perinteistä luennointia, erilaisia posterityöpajoja opiskelijoille, jopa roolipelejä havainnollistamaan reaktioita tai ilmiöitä sekä tietovisoja). Katariina ottaa haltuun uusiakin digitaalisia opetuksen muotoja, kuten digitaalisia äänestysmenetelmään perustuvia pistokokeita ja digitaalisen "liitutaulun". "

"Katariinan peloton asenne opetuksen kehittämistä kohtaan jaksaa yllättää vuodesta toiseen. Laaja opetusmenetelmien repertuaari ja opiskelijoiden palautteen hyödyntäminen ovat Katariinan toiminnalle ominaisia."

"Kyky uudistaa opetusta on ilmiömäistä ja uudistaminen tehdään hyvin opiskelijalähtöisesti huomioimalla farmaseuttikurssin kaikki opiskelijat. Toiminta koulutusohjelman johtajana on myös esimerkillistä ja oma opetuskokemus selkeästi ohjaamassa tätä työtä."

"Katariina on toiminnassaan hyvin opiskelijalähtöinen. Hänen sitoutunut ja aktiivinen toimintansa opetuksessa oppimista tukevasti osoittaa loistavasti sen, miten hän kunnioittaa ja arvostaa opiskelijoita ja heidän oppimistaan."