Viisikymmentä vuotta sitten, vuoden 1967 kesäkuussa, lähti muutama suomen kielen tutkija murteenkeruumatkalle eri puolelle Suomea. Kesän aikana ehdittiin esimerkiksi Töysään, Sauvoon, Joutsenoon ja Ylihärmään.
Näin Helsingin yliopiston suomen kielen muoto-opin arkiston ensimmäiset murrekortit saivat alkunsa. Aineistoa kerättiin vuoteen 1998 asti. Arkisto näyttää pysäytyskuvan suomen 1960–80-luvun murteista silloisen vanhimman polven puhumana.
Kerääjälle löytyi yösija ladosta
Murteen keruu kuului aikaisemmin suomen kielen aineopintoihin, kertoo muoto-opin arkiston hoitaja, humanistisen tiedekunnan tutkimuskoordinaattori Mari Siiroinen.
Kenttätyöretkille lähdettiin kolmen vuosikymmenen ajan aina toukokuussa. Toinen porukka keräsi länsimurteita, toinen itämurteita.
Aineopintoihin kuuluva keruu oli vain pieni harjoituskokelma. Suuremman työn tekivät stipendiaatit eli valmiit maisterit, jotka keräsivät ison murrekokoelman retkeillen useana peräkkäisenä kesänä samalla paikkakunnalla.
Keruuretkiltä tehtiin keruukertomukset: ketä haastateltiin ja ketkä olivat kerääjien tärkeimmät kielenoppaat. Kertomuksista paljastuu, että yösijaa oli välillä vaikea löytää.
– Eräällä kerääjällä oli kertomuksen mukaan ollut koko perhe keruumatkalla mukana. Perheenjäsenet olivat nukkuneet kylmässä ladossa, ja osa heistä oli saanut keuhkokuumeen. Keruu oli pitänyt jättää kesken, kertoo muoto-opin arkiston harjoittelija Outi Pajukallio.
Digitointia pienin askelin
Harjoittelijat Outi Pajukallio ja Pauliina Kettunen ovat kesän ajan naputelleet muoto-opin arkiston murrelauseita koneelle. Elokuun alussa oltiin menossa Teiskon kohdalla. Työ on hidasta. Sitä on tehty pienin nykäyksin toistakymmentä vuotta.
Digitointi pääsi käyntiin vuonna 2000, kun suomen kielen laitosta onnisti Suomen Akatemian digitaalisiin tietovarantoihin suunnatussa rahoitushaussa. Hakemuksen laativat arkiston pitkäaikainen hoitaja, amanuenssi Kaisu Juusela ja arkiston digitoinnin ensiaskelissa auttanut Toni Suutari. Yhteistyökumppaniksi hankkeeseen saatiin Kielipankki.
Digiaineisto näyttää, miten ”mun kaa” -muoto yleistyi
Mari Siiroinen arvioi, että koko aineisto saadaan digitaaliseen muotoon viiden vuoden sisällä.
– Sitten sen saavutettavuus ja käytettävyys on aivan uusissa sfääreissä. On helppoa tarkistaa mikä vain mieleen juolahtava asia: Onko joskus jossain voitu sanoa näin? Missä tämä sana tai muoto ollut käytössä?
Digitaaliset aineistot tarjoavat hienoja mahdollisuuksia kielentutkijoille ja opiskelijoille. Suomen kielen neljännen vuoden opiskelija Suvi Vierula hyödynsi korpusaineistoja kandidaatintutkielmassaan. Hän tutki kanssa, kans ja kaa -muotojen kehittymistä suomen kielessä. Tutkielmaan pohjautuva artikkeli julkaistiin alan arvostetuimpiin lukeutuvassa julkaisussa Virittäjässä 2/2017.
Vierula sai selville, että nykyisin Helsingin puhekielessä yleinen kaa-muoto oli vielä 1970-luvulla harvinaisuus. Nyt puheessa vilahtelee esimerkiksi muotoja se lähti mun kaa kauppaan ja menin koiran kaa lenkille, mutta 1970-luvulla muoto oli sen verran harvinainen, ettei sitä esiinny laisinkaan Helsingin puhekielen pitkittäiskorpuksen aineistossa. Osumia tulee ainoastaan kanssa- ja kans-muodoille.
Kaa-muodon murretausta löytyi Kymenlaaksosta
Muoto-opin arkiston aineistoista voi löytää esimerkkejä siitä, että kaa-muodon murretausta on Kymenlaakson murteissa: hään täst lähtee hevosenkaa on merkitty muistiin Vehkalahdelta 1969. Muotoa on tavattu myös ainakin Ylä-Satakunnan murteissa.
Ensimmäiset kaa-muodot Helsingin puhekielen aineistosta löytyvät 1990-luvulta. Ja kaa yleistyy: nykyisin sanotaan usein maidon kaa, bussin kaa ja pyörän kaa. 1990-luvun puheaineistossa kaa-muotoja löytyi 16 kappaletta ja 2010-luvun aineistosta jo 73.
Google-hakujen avulla Vierula selvitti muun muassa sitä, hahmottavatko kielenkäyttäjät kaan osaksi edeltävää sanaa. Enimmäkseen se kirjoitetaan vielä erilleen mutta myös yhdysmuotoja esiintyy: maidonkaa, bussinkaa, pyöränkaa.