Diplomatia on hidas mutta ainoa keino pitää yllä maailmanrauhaa. Se vaatii uurasta puurtamista ja kipeitä kompromisseja.

On lukuisia latautuneita paikannimiä: Vietnam, Afganistan, Ruanda, Bosnia. Tiedämme vähintään sotareportaasien pohjalta Persianlahden, Somalian ja Darfurin. Viimeisimpänä pitkittyneen sodan näyttämöksi on joutunut Syyria. Tätäkin murhenäytelmää seuraamme avuttomina vierestä. Miksi sota ei lopu?

Maailmanrauhan turvaajaksi aikanaan perustettu YK on voimaton kuin uutisten äärellä murehtiva yksityinen kansalainen. YK:n voimankäytön estää usein sen oma turvallisuusneuvosto ja vallankin turvallisuusneuvoston viiden jäsenen veto-oikeus.

Venäjä, USA, Kiina, Ranska tai Britannia voi halutessaan estää minkä tahansa YK:n operaation. Venäjä johtaa veto-tilastoja 183 käyttökerralla. Toisena on USA, 83. Perää pitää Kiina: 10 vetoa.

Turvallisuusneuvostoa on turhaan yritetty uudistaa parin vuosikymmenen ajan. Mahtiviisikko ei luovu edustaan, eivätkä muut maat ole päässeet yksimielisyyteen uuden turvallisuusneuvoston ihannerakenteesta. Ja tällä välin veri virtaa.

POMMITUSTEN JÄLJET

Ilman veto-järjestelmää YK saattaisi olla jo kuopattu unelma. Ainakaan se ei olisi yhtä kattava maailmanjärjestö kuin nyt, kansanedustaja, rauhanneuvottelija Pekka Haavisto pohtii.

— Veto-järjestelmän vuoksi YK ei ole voinut tehdä sellaisia päätöksiä, joilla joku näistä viidestä valtiosta olisi näyttävästi hävinnyt ja sen jälkeen nöyryytyksestään loukkaantuneena todennäköisesti jättänyt koko järjestön, Haavisto miettii.

Keskusteluyhteydellä on hintansa: toimintakyvyttömyys akuuttien kriisien edessä. Voimankäyttö ei kuitenkaan ole taikatemppu, jolla konfliktit voi nopeasti lopettaa. Joskus se vain pahentaa tilannetta.

— Valtionpäämiehen hengiltä saaminen tai pääkaupungin pommittaminen ei suoraan johda demokratian syntyyn tai osapuolten välien paranemiseen. Tämä opittiin Saddam Husseinin ja Muammar Gaddafin kaatamisista, Haavisto muistuttaa.

— Kansainväliset voimatoimet hajottivat Irakin ja Libyan yhteiskunnat, mistä seurasi vain lisäväkivaltaa.

SOPIMUSTEN VOIMA

YK:n suurin rauhantyö tapahtuu kulisseissa, väsymättömissä diplomaattisissa keskusteluissa. Arvioiden mukaan YK:n tuella on vuoteen 2005 mennessä ratkaistu rauhanomaisesti noin 170 aseellista konfliktia, noin kolme vuodessa.

YK:n diplomatia lienee estänyt tukun kansainvälisiä kriisejä, vaikka niiden ynnääminen onkin vaikeaa. Valtaosa kansainvälisistä sopimuksista toimii hyvin, kansainvälisen oikeuden dosentti Jarna Petman muistuttaa.

— Se, että radiosta kuuluu ohjelmaa ja meillä on banaania pöydässä, on kansainvälisten sopimusten ansiota.

Maailman maat ovat sadoilla siteillä toisissaan kiinni, eikä kukaan voi täysin eristäytyä muista, Petman arvioi.

— Vaikka akuuttiin konfliktiin puuttuminen on toisinaan tuskallisen hidasta, koko kansainvälistä järjestelmää ei voi leimata toimimattomaksi.

VINO IHANNE

Viholliskuville perustuva politiikka ja populistinen kovan linjan sanailu on yleistynyt. Kylmän sodan paluusta on puhuttu tosissaan.

Presidentti Donald Trump on provosoiva puhuja, joka suomii YK-järjestelmää sekä kansainvälisiä sopimuksia ja oikeutta. Miten Trumpin asenne vaikuttaa maailmanrauhaan?

— Puhetapa voi raivata tietä käytännön toimille. Kovat puheet vähintäänkin lisäävät kansainvälisiä jännitteitä, suurvaltajohtajien retoriikkaa tutkinut kansainvälisen politiikan yliopistonlehtori Riikka Kuusisto sanoo.

Yhdysvaltain rakenteet ovat kuitenkin lujat ja demokraattiset. Ne estävät presidenttiäkin toimimasta täysin oman mielensä mukaan, Kuusisto arvioi.

Tutkijaa huolestuttaa mustavalkoisen, ehdottoman ja voimankäyttöä korostavan johtajuuden ihannointi. Se tuntuu yleistyneen viime aikoina.

— Nostammeko ihanteiksemme puheissaan mahdollisimman jääräpäisiä ja aggressiivisia johtajia?

KÄRSIVÄLLISYYTTÄ

Rauhan eteen tarvitaan diplomatiaa. Diplomatia vaatii kärsivällistä puurtamista: kykyä joustaa, pohtia ja keskustella.

— Vihaa viljelevien populistipoliitikoiden vastakohtana maltillinen diplomatia näyttäytyy helposti alistumisena tai junnaavana pyörittelynä, Kuusisto toteaa.

Joustavuus ja neuvottelutahto eivät kuitenkaan tarkoita kaikkeen suostumista. Diplomatia ei ole synonyymi piirilaululle ja toiseen osapuoleen rakastumiselle, Kuusisto huomauttaa.

— Tärkeintä on pyrkiä rauhanomaisesti eteenpäin. Ihminen kykenee hillitsemään impulssejaan ja tätä on perinteisesti pidetty hyveenä — toivottavasti jatkossakin.

Kärsivällinen yhteistyö on pitänyt yllä rauhaa ja tuottanut parhaat lopputulokset maailman konflikteissa.

KUN EI PÄÄSE PÖYTÄÄN

Noin puolet rauhansopimuksista kaatuu ja osapuolet palaavat konfliktiin. Kestävän rauhan rakentaminen on vaikeaa etenkin silloin, jos sotilaat jäävät vallankahvaan rauhan aikana.

Sotiminen vaatii hyvin erilaista osaamista kuin vaikkapa sosiaali- ja terveysinfrastruktuurin rakentaminen. Etelä-Sudan on tästä uusin surullinen esimerkki. Maassa yritetään yhä sotilasrakenteilla johtaa rauhanaikaa.

— Ministereinä on osin luku- ja kirjoitustaidottomia ihmisiä, jotka saivat pestinsä palkinnoksi siitä, että ovat taistelleet 30 vuotta puskissa, Pekka Haavisto toteaa.

Joskus itse rauhansopimuksesta tulee jo alkujaan niin kehno, ettei se voi kestää. Silloin yleensä joku osapuoli on jätetty neuvotteluista pois. Poisjätetyt jatkavat melko varmasti aseellista toimintaansa.

Kaikki osapuolet täytyy saada neuvotteluihin mukaan, Haavisto linjaa.

— Jopa YK:n taholta joitakin osapuolia pidetään niin tolkuttomina, ettei heille tahdota puhua. Kyllä Isisin ja Boko Haramin kaltaistenkin ääriliikkeiden lähellä on toimijoita, joihin saadaan tarvittaessa yhteys.

HULLU KYLÄ

Haavisto on toiminut rauhansovittelijana maailman kiperimmillä kriisipaikoilla ja vaikeimpien ryhmien keskellä. Hän on istunut Talebanin, ugandalaisen Lord’s Resistance Armyn ja radikaaleimpien somalialaisten islamistien seurassa.

— Kaikkia on tärkeää kuunnella, muuten ei asioista tule mitään. Kaikkien kanssa ei kuitenkaan tarvitse eikä voi olla samaa mieltä.

Kehitysyhteistyörahasto Finnfund törmäsi viime vuonna Hondurasissa pahoihin ihmisoikeusongelmiin rahoittamassaan Aqua Zarca –vesivoimahankkeessa. Jännitteet voimalaitoksen puolesta ja vastaan ajautuivat niin pahoiksi, että aktivisteja murhattiin. Finnfund pyysi Haavistoa auttamaan tilanteessa.

— Hondurasin ministerit kertoivat neuvottelujen olleen täydellisen kattavia — lukuun ottamatta sitä yhtä ”hullua intiaanikylää, johon ei voi mennä”.

Tämä kylä sattui myös ainoana vastustamaan hallituksen kannattamaa voimalahan­ketta.

PETTYMYSTEN SOPPA

Haavisto lähti intiaanikylään ilman poliiseja, jotka eivät väkivallan pelossa halunneet lähteä mukaan. Kyläläiset sanoivat odottaneensa jo pitkään, että joku tulisi keskustelemaan myös heidän kanssaan.

— Sen jälkeen sain kuunnella neljä tuntia korvat punaisina puheita siitä, mitä kaikkea kansainvälinen yhteisö ja maan hallitus olivat tehneet väärin ja miten nämä olivat pettäneet heidät.

Intiaanien ohittaminen voimalahankkeessa oli ollut viimeinen pisara monien pettymysten sopassa. Nyt tilanne on niin kärjistynyt, että Finnfund etsii keinoa vetäytyä hankkeesta. Väkivalta voi leimahtaa milloin tahansa.

Hondurasin tilanteessa Haavisto näki mahdollisuuksia sovitella ja purkaa jännitteitä neuvotteluin. Kehitysyhteistyökin auttaisi: paikalliset asukkaat saisivat apua ongelmiensa ratkaisemisessa.

Kun kehitysyhteistyöstä leikattiin mittavasti, esimerkiksi Hondurasissa aiemmin toimineella Kirkon Ulkomaanavulla ei ole ollut enää varoja tarttua toimeen.

RIKKAAT JA KÖYHÄT

Kehitysyhteistyöstä leikkaaminen on lyhytnäköistä politiikkaa, Jarna Petman sanoo. Länsi panee rajojaan ja rahahanojaan kiinni, ja samalla puheet kehitysavusta muuttuvat koko ajan kielteisemmiksi. Tämä on kestämätön suunta.

— Kansainvälistä politiikkaa tehdään viiden tai kymmenen vuoden aikahaarukalla, vaikka päätöksissä pitäisi ottaa huomioon sadan seuraavan vuoden kehitys.

Suurin osa maailman pakolaisista ei pakene aseellista konfliktia, vaan jokapäiväisten elin-
olosuhteittensa mahdottomuutta. 16 000 lasta kuolee joka päivä tauteihin, jotka olisi mahdollista parantaa. Yli kahdeksansataa miljoonaa ihmistä näkee nälkää.

— Talouspakolaisista puhutaan väheksyen, vaikka nälkä ja köyhyys ovat se todellinen, maailmanlaajuista huomiota vaativa kriisi, Petman korostaa.

Jos rikkaiden ja köyhien sekä pohjoisen ja etelän välisen kuilun annetaan vain syvetä, tulevaisuus on katastrofaalinen, Petman uskoo.

— Mitkään muurit eivät pidättele miljardia epätoivoista ihmistä, jos he lähtevät liikkeelle vaikkapa ilmastonmuutoksen seurauksena. Maailman eriarvoistumiskehitys tulee yksinkertaisesti pysäyttää.

KARJALAAN

Haavisto on tavannut rauhanneuvotteluissa ihmisiä, jotka ovat taistelleet vuosikymmeniä. Sotilaiden identiteetti on ajan saatossa usein kaventunut niin, ettei jäljellä ole enää juuri muuta kuin viholliskuva.

— Tapaamani radikaalit somalialaiset islamistit määrittivät koko Somalian olemassaolon naapurimaa Etiopian kautta. Heidän näkemyksensä mukaan hirveä naapuri on aina pilannut kaiken ja vienyt jopa kokonaisen maakunnan.

Haavisto kertoi islamisteille Suomen ja Venäjän naapuruudesta, menetetystä Karjalasta ja uusien rajojen hyväksymisestä rauhan vuoksi.

— Sissit olivat järkyttyneitä. He lupautuivat tulemaan Suomen avuksi hankkimaan Karjalaa takaisin.

TULEVAISUUDEN TÄHDEN

Rauhan rakentaminen vaatii ihmisiltä valtavasti. On pakko luopua omista toiveistaan ainakin osittain.

— Kaikkia omia vaatimuksiaan ei saa koskaan täysin toteutettua rauhansopimuksessa. On oltava valmis kipeisiin kompromisseihin.

Melkein kaikissa rauhanneuvotteluissaan Haavisto on keskustellut siitä, miksi rauha kannattaa. Rauhan hyöty on toisaalla kuin tämän päivän kunniassa, nimittäin tulevaisuudessa.

— Rauha takaa, että tulevat sukupolvet voivat kasvaa ja kehittyä ilman, että heidät valjastetaan sodan ja revanssin päämääriin.

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/03/17.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.