Reilu vuosi sitten rajut metsäpalot runtelivat Indonesiaa. Maailma pelkää valtavia hiilidioksidipäästöjä ja paikalliset ihmiset sitä, että he jäävät ilman ruokaa.

Syksyllä 2015 indonesialainen Mimin valvoi keskellä yötä ja tuijotti punaista taivasta. Hänen kotikylänsä lähellä Sumatralla riehui metsäpalo, joka värjäsi maiseman ja aiheutti Miminille ja arviolta puolelle miljoonalle indonesialaiselle hengitysvaikeuksia. Mimin lievitti oloaan pysymällä sisällä, käyttämällä suojamaskia ja juomalla vettä.

— Ai miksi en mennyt sairaalaan? Miten olisin voinut mennä, kun minulla ei ole aina rahaa edes ruokaan? En halua tuhlata lääkkeisiin.

Mimin pelkäsi. Hän pelkäsi, että tuli tuhoaa perheen sadon tai leviää kylään. Hänellä ja hänen miehellään on kahden hehtaarin öljypalmuviljelmä, mutta se ei tuota tarpeeksi. Siksi hän kasvattaa myös chiliä ja maissia, joista saa lisätuloja.

Miminin palmuöljysato säästyi lähes kokonaan, mutta chilit ja maissit hän menetti. Kasvit eivät saaneet sankan savupilven takia aurinkoa ja kuolivat. Edelleenkään kasvit eivät ole tehneet hedelmää.

— Metsäpalo tuhosi talouteni.

TRAUMAN JÄLJET

Ihmisten hädän huomasi myös antropologi Anu Lounela, kun hän edellisen kerran saapui Indonesiaan huhtikuussa 2016. Metsäpaloista oli kulunut lähes puoli vuotta, mutta ihmisillä oli yhä tarve kertoa kokemuksistaan.

— Yllätyin, kuinka traumatisoituneita ihmiset olivat. Minun oli tarkoitus puhua heidän kanssaan muista asioista, mutta puhuimmekin metsäpaloista.

Lounela on tehnyt väitöskirjan jälkeistä etnografista tutkimustaan Indonesiassa vuodesta 2012. Hän on tutkijana sosiaalitieteiden laitoksella ja Svenska social- och kommunalhögskolanissa Helsingin yliopistossa.

Lounela osallistuu ihmisten arkeen ja tarkkailee kyläläisten toimintaa kuten viljelyä ja osallistumista neuvotteluihin, joissa käsitellään ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä.

Työ on Suomen Akatemian rahoittamaa, ilmastonmuutoksen hillintää ja sen vaikutuksia selvittävää tutkimusta.

Yleensä, kun Lounela saapui tutkimuskyläänsä Kalimantanilla, ihmiset eivät kiinnittäneet häneen kummemmin huomiota vaan jatkoivat askareitaan. Kalimantan on Borneon saaresta Indonesialle kuuluva osa.

— Nyt monet halusivat pyytää apua ja kysyivät, mitä heidän kannattaa tehdä. Se oli koskettavaa.

TULINEN TURVEMAA

Maastopalo oli ollut poikkeuksellisen pelottava. Tulen suuntaa ei voinut ennakoida. Kun liekkejä näkyi jossain, kyläläiset lähtivät niitä kohti sammuttaakseen ne. Yhtäkkiä tuli saattoi kuitenkin yllättää selän takaa.

Turvemaassa tuli voi kyteä pitkään. Turvemaa on hataraa, ja jos sammutustöissä jalat uppoavat, alla on tulikuumaa maata.

— Osa kyläläisistä ei halunnut enää mennä palaneille maille. Osa taas oli jäänyt plantaaseilleen ja koki kylään palaamisen hyvin vaikeaksi.

Sumatra ja Borneo ovat erityisen alttiita metsäpaloille muun muassa siksi, että saarten metsistä huomattava osa on kaadettu viljelmiksi ja viljelmillä tuli leviää nopeasti. Palot ovat olleet kuivan kauden riesa jo kahdenkymmenen vuoden ajan, joten asukkaat ovat tottuneet niihin. Syksyn 2015 palo oli kuitenkin poikkeuksellisen tuhoisa. Kukaan ei tiedä, mistä se sai alkunsa.

— Eri syitä kuulee paljon, Anu Lounela sanoo.

MAAKILPA TUO ONGELMIA

Indonesiassa kiistellään maan käyttöoikeuksista. Valtio omistaa lähes kaiken maan ja jakaa sitä yritysten ja pienviljelijöiden käyttöön. Useilla alueilla on kuitenkin epäselvää, kenelle maa kuuluu. Valtio tai yritys saattaa merkitä omakseen alueita, joita pienviljelijä on käyttänyt pitkään.

Se saa aikaan kilpajuoksun: moni pyrkii valloittamaan harmaalla alueella olevan maan ja perustamaan sille viljelmänsä ennen kuin joku muu merkitsee sen omakseen. Paloja aiheuttavat myös öljypalmuyritykset, jotka haalivat lisää maa-alueita laittominkin keinoin.

Kiire ja ahneus aiheuttavat hutilointia. Moni hoitaa ja raivaa maata tulella. Huolimattomissa käsissä palo lähtee herkästi leviämään.

Pahimmat tuhot tuli sai aikaan suosademetsissä, jonka maa on turvetta. Vuoden 2015 paloja edelsi poikkeuksellisen pitkä kuivuus. On todennäköisestä, että kipinät kytivät pitkään kuivan turvemaan uumenissa ja tuli eteni maan alla. Siksi paloja oli hankalaa ennakoida.

— On myös mahdollista, että kyse oli vahingosta. Palo voi syttyä vaikka tupakan tumpista.

KUKA AUTTAA?

Seuraavien metsäpalojen sammutusoperaatioissa on petrattavaa. Lounelan tapaamat ihmiset olivat turhautuneita.

Ihmiset kaipasivat kunnon vesipumppuja. He myös toivoivat, että olisivat saaneet palkkaa sammutustöistä. Se motivoisi ja auttaisi toimeentuloa, jos tuloja ei sammutusten aikana saa muualtakaan.

— Ongelmallista oli sekin, että moni koetti suojella ja sammuttaa paloa vain omilta alueiltaan, vaikka järkevää olisi tehdä yhteistyötä.

Sumatralla palmuöljynviljelijä Ucu Sucarton kotiseudulla paloa sammutettiin yhteisvoimin. Töissä oli mukana palomiehiä ja lähikylien vapaaehtoisia riippumatta siitä, olivatko omat viljelmät vaarassa.

— Meillä oli riittävästi vesipumppuja. Joillekin alueille oli liian vaarallista mennä, ja silloin sammutusvettä pudotettiin helikoptereista, Ucu Sucarto kertoo.

Sucarto menetti paloissa pienen osan öljypalmuistaan. Hän on kuitenkin surullinen niiden puolesta, joilla ei ollut yhtä hyvä tuuri. Alueella riehui paha palo vuotta aikaisemminkin, ja moni silloin satonsa menettänyt joutui taas kärsimään. Ucu Sucarto moittii valtiota.

— Valtio keskittyy sammuttamaan palot, ei ehkäisemään niitä.

KASKIVILJELY KIELLETTY

Lounelan tutkimuskylän asukkaat ovat pitkään olleet pääosin kuminkerääjiä. He tekevät myös muita töitä kuten kaivavat kultaa tai ovat valtion viroissa.

Kumipuu alkaa tuottaa kumimahlaa seitsemän vuoden iässä. Satoa puu antaa yli kaksikymmentä vuotta.

Pitkäjänteinen viljely on alkanut tuntua toivottomalta, koska alueella roihuaa raju metsäpalo noin viiden vuoden välein.

— Kyläläiset sanoivat, että kumipuiden kasvattamisessa ei ole enää järkeä, koska puut palavat kuitenkin. Kun kumipuut menetetään, pitää olla seitsemän vuotta ilman toimeentuloa.

Toinen alueen perinteinen elinkeino on kaskiviljely. Ennen kyläläiset polttivat asutuksen ulkopuolella metsää ja viljelivät poltetulla maalla riisiä. He viettivät osan vuodesta kaskiriisipelloilla ja korjasivat puolen vuoden päästä riisisadon.

Vuoden 2015 metsäpalojen jälkeen maan polttaminen kiellettiin.

— Monilla perheillä oli riisiä enintään kahdeksi vuodeksi. Ostaminen on kallista, jos ei saa tuloja kumipuista.

Pysyvien riisiviljelmien perustaminen alueelle on epätoivoista. Suosademetsän maa ja vesi on hapanta, joten sadot epäonnistuvat.

TUORE LAKI

Indonesiassa toimii uusi instituutio BRG, Badan restorasi gambut, jonka tarkoituksena on ehkäistä turvemaiden päästöjä.

— Metsäpalot aiheuttavat koko maailman mittakaavassa valtavia hiilidioksidipäästöjä. Indonesia tarvitsee tarkkoja suunnitelmia palojen ehkäisemiseksi, Lounela toteaa.

Joulukuussa 2016 maan hallitus päätti, ettei turvesoita saa enää raivata viljelykäyttöön.

— Nähtäväksi jää, miten uusi laki ja suojeluyritykset toimeenpannaan. Oleellista on sekin, ovatko paikalliset tulipalojen ehkäisemisessä mukana ja jos ovat, niin miten.

Paikallismetsien suojelu ja metsäpalojen loppuminen on paikallisille tärkeää. Globaalit ilmastokysymykset eivät ole päällimmäisenä mielessä, kun pitää miettiä yhtä kysymystä: millä elän?

Artikkeli on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/02/17.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.