Törmäyskurssi peruttu: asteroidi ei iskekään Kuuhun vuonna 2032

Miksi ennusteet asteroidien liikkeistä ovat yhtaikaa pikkutarkkoja ja epävarmoja?

Juttu on julkaistu Yliopisto-lehdessä 5/2026.

Vielä muutama kuukausi sitten näytti siltä, että asteroidi 2024 YR4 törmäisi Kuuhun vuonna 2032. Avaruusfyysikko , miksi olet harmissasi, kun törmäystä ei tulekaan?

— Kyseessä olisi ollut tapahtuma, jonka todistamiseen ihmisillä on tilaisuus noin kerran 5 000 vuodessa. Olen pettynyt, etten pääse sitä näkemään.

— Törmäykset ovat niin harvinaisia, että prosentinkin osumariski on aina iso uutinen.

Kuutörmäys oli alun perinkin epätodennäköinen. Silti sille oli tarkka päivä laskettuna. Miksi asteroidien liikkeiden ennustaminen on sekä pikkutarkkaa että epävarmaa?

— Asteroidi on kuin pienen pieni luoti, joka liikkuu kovalla vauhdilla. Myös Kuu liikkuu nopeasti avaruudessa. Olemme yrittäneet pitkään hahmottaa, miten nämä kaksi kohdetta risteävät. Se on vaikeaa, koska avaruudessa kaikki liike tapahtuu suhteessa muihin kappaleisiin.

Mitä seurauksia kuutörmäyksellä olisi ollut?

— Asteroidi olisi synnyttänyt ison kraatterin osuessaan Kuuhun. Lisäksi törmäyksestä olisi seurannut voimakas kuunjäristys, jonka kuun pinnalla seisova astronautti voisi selvästi tuntea. Maasta katsottuna törmäys näyttäisi kirkkaalta tähdeltä Kuun pinnalla.

YR4:n halkaisija on 60 metriä. Onko kyseessä iso vai pieni asteroidi?

— Asteroidi on siinä mielessä pieni, että isoimpien halkaisijat ovat yli 1 000 kilometriä. Asiaa kannattaakin ajatella siltä kannalta, mitä seurauksia törmäyksestä Maan kanssa koituisi. On todennäköistä, että vuonna 1908 Venäjällä suurta tuhoa aiheuttanut Tunguskan räjähdys johtui samankokoisesta asteroidista.

Asteroidi YR4 ohittaa Maan seuraavan kerran vuonna 2028. Voiko sen tuolloin nähdä paljaalla silmällä?

— Se ei ole tarpeeksi kirkas tullakseen havaituksi ilman isoa teleskooppia. Tutkijoille seuraava ohilento on hyvä tilaisuus selvittää kohteen tarkka muoto ja koostumus.

Miksi 2024 YR4 on seurannan arvoinen, vaikka törmäysriski poistuikin?

— Koskaan ei voi tietää, milloin havaitsemme seuraavan Maan kanssa törmäyskurssilla olevan asteroidin. Jos joskus joudumme oikeasti varautumaan törmäykseen, on hyvä, että alla on harjoitusta tällaisten kohteiden tutkimisesta ja kiertoradan arvioimisesta.

Yliopisto-lehti on Helsingin yliopiston tiedeaikakauslehti, joka on sitoutunut Journalistin ohjeisiin.