Tältä se avaruussää oikeasti näyttää

Kun tietoliikenne ja gps-paikantaminen häiriintyvät tai sähköverkko lakkaa toimimasta, voi syynä olla avaruussäämyrsky. Tule kuulemaan avaruussäästä ja sen ennustamisesta Kulttuurikeskus Korjaamolle perjantaina 25.8. klo 17.

Tulevaisuudessa avaruussäätä ennustetaan tavallisten sääennustusten tapaan. Hyvä ennuste vaatii tutkimusta Auringon aktiivisuudesta ja Maan lähiavaruuden käyttäytymisestä. Koska avaruussää vaikuttaa esimerkiksi satelliitteihin, energianjakeluun ja navigaatiosignaaleihin, sen tutkiminen on tarpeen.

Vlasiator käyttää avaruusilmiöiden teholaskentaan supertietokoneita, joten on hyvin mahdollista, että malli paljastaa vielä lisää uutta.

Professori Minna Palmroth on ryhmänsä kanssa luonut avaruussäämallin nimeltä Vlasiator. Se on herättänyt huomiota maailmalla, koska sen avulla on saatu ihan uutta tietoa Maan lähiavaruudesta.

– Avaruusfysiikassa kaikki vaikuttaa kaikkeen, eikä pienen mittakaavan ilmiöitä voi tutkia irrallaan isosta kontekstista, sen Vlasiator on jo todistanut. Vlasiatorin tulokset tukevat niin vakiintuneita teorioita kuin avaruusalusten avulla tehtyjä havaintoja tapahtumista avaruudessa, mutta ne osoittavat myös täysin uusia ennen havaitsemattomia ilmiöitä, Palmroth sanoo.

Vlasiator käyttää avaruusilmiöiden teholaskentaan supertietokoneita, joten on hyvin mahdollista, että malli paljastaa vielä lisää uutta.

– Onhan sitä odotettavissa. Tulevaisuudessa tutkimme esimerkiksi aaltojen kiihdyttämiä hiukkasia maapallon säteilyvöissä. Tästä on suoraa hyötyä Suomenkin tuleville satelliiteille, hän sanoo.

jättiläisplasmapilvet aiheuttavat häiriöitä

Avaruussäämyrskyjä aiheuttavat ennen kaikkea Auringon purkaukset. Silloin Aurinko syöksee avaruuteen valtavia magnetisoituneita plasmapilviä jopa tuhansien kilometrien sekuntinopeudella.

Avaruusmyrskyt kiihdyttävät myös elektroneja valtaviin nopeuksiin, jotka ilmakehään syöksyessään sytyttävät revontulet taivaalle.

Yleensä Maan magneettikenttä suojaa meitä aurinkotuulelta. Mutta jos plasmapilven magneettikenttä on voimakkaasti etelään, se pääsee avaamaan Maan magneettikentän, ja siitä seuraa voimakkaita häiriöitä lähiavaruudessamme.

Jos niin käy, silloin satelliitit saattavat heittäytyvä epäluotettaviksi. Maan päällä avaruussäähäiriöihin taas saa tunnun, kun tietoliikenne ja gps-paikantaminen häiriintyvät tai sähköverkko lakkaa toimimasta.

Avaruusmyrskyt kiihdyttävät myös elektroneja valtaviin nopeuksiin, jotka ilmakehään syöksyessään sytyttävät revontulet taivaalle.

Lue lisää:

Minna Palmrothin johtama Kestävää avaruustiedettä ja -tekniikkaa tutkiva konsortio nimettiin vastikään Suomen Akatemia tutkimuksen huippuyksiköksi kaudelle 2018-2025. Huippuyksikkö kokoaa yhteen alan ykkösosaajat.

Lue myös:

Mo­bii­li­pe­li Mars Ma­nia jul­kis­tet­tiin

Minna Palmroth on avaruussään ennustaja

Tuleeko ihmisestä monella planeetalla elävä laji?

Avaruustiede kaupallistamisen draiverina

Avaruusteknologia on nouseva bisnes: "Kasvua voi verrata cleantechiin"

AVARUUSSÄÄ JA -MYRSKYT KORJAAMON KINOSSA

Kulttuuritehdas Korjaamo järjestää avaruussäästä kertovan avoimen tilaisuuden perjantaina 25.8. kello 17. Apulaisprofessori Emilia Kilpua näyttää isolla valkokankaalla, miten auringonpurkaukset syntyvät, pyörivät ja sulautuvat. Minna Palmroth esittää Vlasiatorin animaatioiden avulla, miltä avaruussää näyttää. Hän ennustaa myös syksyn avaruuskelejä.

Tervetuloa mukaan!