Luovutusikä on yhteydessä koirien aikuisiän aggressio- ja pelkokäyttäytymiseen

Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan suomalaisille koiranomistajille tekemässä kyselytutkimuksessa, koiranpentujen myöhäinen luovutusikä oli yhteydessä koirien aikuisiän aggressio- ja pelkokäyttäytymisiin, kuten vieraisiin ihmisiin kohdistuvaan pelkoon, murisemiseen, puremiseen tai puremisyrityksiin.

Kyselytutkimusaineisto on laaja; noin 3700 omistajaa vastasi nettikyselyyn kattaen 111 eri koirarotua. Koirien taustatietojen (mm. luovutusikä, kasvatusolosuhteet) lisäksi kartoitettiin erilaisia ongelmakäyttäytymisiä eri tilanteissa. Kyselyyn osallistujat vastasivat kyllä/ei -väittämiin kuten "Koirani puree tai yrittää purra kotona vierailevia ihmisiä". Vastaukset luokiteltiin neljään luovutusikäryhmään (6-7, 8, 9-12 ja 13-16 viikkoa), joista 9-12 tai 13-16 viikkoisina luovutettujen koirien omistajat raportoivat enemmän pelko- ja aggressiokäyttäytymistä kuin nuorempina luovutettujen koirien omistajat.

Näyttää siltä, että koiranpennut olisi paras luovuttaa viimeistään kahdeksan viikon iässä, toteaa tutkija, eläinlääkäri Olli Jokinen. Saimme lisäksi viitteitä kotikasvatuksen yleisyydestä Suomessa, sillä 78% koirista oli kasvatettu kasvattajan asuintiloissa, eikä esimerkiksi ulkorakennuksessa tai erillisessä huoneessa, kertoo Jokinen. Tämä eroaa ulkomaisista tutkimuksista, joissa koiria on yleisesti kasvatettu ulkokenneleissä tai erillisissä taloissa, poissa kodeista. Silti liian myöhäinen vieroitusikä on näitäkin koiria altistanut pelko- ja aggressio-ongelmille aikuisiässä, Jokinen jatkaa.

Tutkimus on hyväksytty julkaistavaksi Applied Animal Behavioural Science -julkaisuun.
 http://dx.doi.org/10.1016/j.applanim.2017.06.003

LISÄTETOJA:

ELL Olli Jokinen, olli.jokinen(at)fimnet.fi
prof. Anna Valros anna.valros(at)helsinki.fi