Luontokadon pysäyttämistä koskevat neuvottelut ovat siirtyneet koronaviruspandemian takia jo useasti. Lokakuussa 2021 valtiot pääsivät vihdoin samaan pöytään, kun YK:n biodiversiteettikokouksen ensimmäinen vaihe käynnistyi virtuaalikokouksella ja osittain paikan päällä Kiinan Kunmingissa. Jälkimmäinen osa COP-15-kokouksesta on Montrealissa joulukuussa 2022.
Neuvotteluissa Kiinan johto nosti esille Suomenkin kannalta keskeisen asian: lainsäädännön merkityksen kansainvälisesti ja sen toteuttamisen kansallisesti.
– Lainsäädännön pitää olla ajan tasalla ja sitä tulee noudattaa. Lainsäädäntöä ei voi toteuttaa vain luonnonsuojelulain nojalla. Eri sektoreiden lainsäädännön pitää tukea luonnonsuojelua ja luonnon kestävää käyttöä. On hyvin tärkeää, että esimerkiksi Suomen kaivoslaki, vesilaki ja maa- ja rakennuslaki tukevat luontokadon pysäyttämistä, toteaa YK:n biodiversiteettikokouksessa Suomen pääneuvottelijana toimiva ympäristöneuvos Marina von Weissenberg.
Miten luonnon monimuotoisuutta voidaan Suomessa varjella? Helsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseo Luomuksen johtaja Aino Juslén korostaa resurssien lisäämistä.
– Meidän tulee sitoutua kokonaisheikentymättömyyteen. Tämä tarkoittaa sitä, että kun kehitämme yhteiskuntaa ihan millä tahansa saralla, meidän täytyy ottaa huomioon vaikutukset luontoon. Lisäksi meidän tulisi ottaa käyttöön ekologinen kompensaatio. Se on myös eräänä keinona mukana uuden luonnonsuojelulain valmistelussa.
Aino Juslén pitää Suomen METSO- ja HELMI-elinympäristöohjelmia onnistuneina, sillä niissä on tehty laaja-alaista yhteistyötä.
– Suomi on lisäksi edelläkävijä lajitiedon jakamisessa viranomaisten välillä. Olemme saaneet neuvoteltua sopimuksen, jonka mukaan kaikki viranomaiset saavat kaiken lajitiedon suoraan omiin järjestelmiinsä. Tietoa jaetaan Suomen Lajitietokeskuksen kautta. Useat maat ovat ottaneet meihin yhteyttä ja ihastelleet, miten olemme onnistuneet luomaan tällaisen järjestelmän.
Yhdysvaltain tutkimuksen professori Mikko Saikku Helsingin yliopistosta toteaa, että Yhdysvallat oli aikoinaan ympäristönsuojelussa maailmanlaajuinen edelläkävijä. Esimerkiksi kansallispuistot, kansallismetsät ja riistansuojelualueet ovat alun perin hyvin pitkälle Yhdysvaltojen kehittämiä. Yhdysvalloissa tehtiin 1950–1970-luvuilla paljon sellaista lainsäädäntöä, joka otettiin Euroopan valtioissa vasta vuosikymmeniä myöhemmin käyttöön.
Nyt on kuitenkin myönnettävä, että maa on ajautunut kahden eri leirin repimäksi.
– Haaste on ehkä siinä, että Yhdysvalloissa ei ole yritetty tehdä mitään uutta ja ihmeellistä tällä saralla muutamaan vuosikymmeneen. Polarisoituneessa kansakunnassa toinen puoli pyrkii heikentämään olemassa olevaa ympäristölainsäädäntöä, joka aikoinaan on ollut vallankumouksellisenkin tehokasta, ja toinen puoli pyrkii kynsin hampain puolustamaan sitä.
Tällä hetkellä keskusteluyhteydet Yhdysvaltain sisällä ovat Mikko Saikun mukaan pitkälti katkenneet, mutta toivoakin on.
– Paikallistasolla on myös paljon toimintaa, jossa aidosti pyritään luonnon monimuotoisuuden suojelemiseen ja ilmastonmuutoksen torjumiseen.
Maailmanlaajuisesti ajateltuna luontokadon torjunnan tehostamiseen on tullut mukaan vaikuttava ja voimallinen ryhmä: sijoittajat ja yritykset. Näitä kiinnostaa erityisesti vastuullisuus, sen toteuttaminen ja tuominen esille. Myös kansalaisilla on luontokadon torjumisessa tärkeä rooli, vaikka monelle nouseekin epäilys omien valintojen merkityksestä.
– Kyllä yksittäinen ihminen voi vaikuttaa. Vaikuta verkostoissasi, vaikuta kulutusvalinnoilla. Vastuuta ei kuitenkaan voi sysätä kokonaan kuluttajille. Tarvitsemme sopimukset ja elinkeinoelämän tekemään muutosta, toteaa Aino Juslén.