Helsingin yliopistoon perustettiin vuoden 2018 alussa Ilmakehätieteiden keskus INAR, Institute for Atmospheric and Earth System Research. Perjantaina 25.5. keskus tutkijoineen esittäytyy yliopiston Tiedekulmassa. Festivaaliohjelmaa on aamusta iltaan. Tervetuloa mukaan!

Ilmakehätutkimus kytkeytyy moneen luonnontieteen alaan, kuten fysiikkaan, kemiaan, ja metsätieteeseen. Suurten makroilmiöiden, kuten ilmastojärjestelmien ja ilmastonmuutoksen, ymmärtäminen edellyttää kuitenkin samanaikaista syventymistä myös molekyylitason yksityiskohtiin.

Ilmakehätieteiden keskuksessa INARissa ilmakehän ja ympäristön tutkimus pohjaakin siihen, että kaikki sen tutkijat hallitsevat syvällisesti yhden luonnontieteen alan. Samalla tutkijat tekevät yhteistyötä muitten tieteenalojen edustajien kanssa. Vain näin ekosysteemistä saadaan ehjä kuva.

– Maailmalla on paljon ilmakehään keskittyviä tutkijaryhmiä, mutta me Helsingissä olemme ainoa, jonka painopiste on fysiikassa, ja enemmistö tutkijoistamme on nimenomaan fyysikoita, sanoo uutta keskusta johtava akateemikko Markku Kulmala, fyysikko itsekin.  

INAR on tieteidenvälinen keskus, ja sen tutkijat työskentelevät ympäri maailmaa. Ja vaikka fysiikka on Markku Kulmalalle ja hänen lähimmille työtovereilleen tieteellisen ajattelun selkäranka, hän sanoo myös näin:

– Toisaalta, jos en olisi aikoinani liittoutunut metsätieteilijöiden kanssa, mitään tutkimuksen huippuyksikköä tälle alalle ei olisi koskaan syntynyt. Tutkisin varmaan edelleen aerosolin muodostumisen yksityiskohtia näkemättä sen yhteyttä koko ekosysteemiin. Ilman kemistejä taas moni ilmakehän reaktio olisi jäänyt selitystä vaille.

Kaikille avoin Climate Festival perjantaina 25.5.2018

INAR järjestää ilmastofestivaaliin Helsingin yliopiston Tiedekulmassa perjantaina 25.5. Festivaaliohjelmaa on aamusta iltaan.

Keskuksen avajaiset ovat kello 12, ja kello 14 on jo tarjolla taiteen ja tieteen keskinäistä vuoropuhelua, mukana ovat muiden muassa Josefina Nelimarkka ja Saine ensemble. Kello 16 teemana on Tiedettä ilmassa, jolloin myös toimittaja Jukka Ruukki Helsingin Sanomista haastattelee Markku Kulmalaa.  Tiedettä ilmassa –osuuden koko ohjelma tässä.

Kello 18 Tiedekulmassa alkaa yhteinen matka maailman ympäri, silloin puhujina ovat nuoret kansainväliset tutkijat, esimerkiksi Lauriane Quelever, joka juuri palasi Etelämantereelta.

Ilmoittaudu festivaaleille tästä. Jos et pääse paikalla, osaa ohjelmasta voi seurata Tiedekulman sivulta.

Lisätietoja festivaalipäivästä antaa Laura Riuttanen, 050 415 4746, laura.riuttanen@helsinki.fi

INAR on 2 tiedekunnan yhteinen yksikkö

INAR on matemaattis-luonnontieteellisen ja maatalous-metsätieteellisen tiedekuntien yhteinen yksikkö, jossa tehdään huipputason tutkimusta fysiikan, meteorologian, metsätieteen, kemian, ympäristö- ja geoinformatiikan aloilla.

Perimmäinen tavoite on hillitä epävarmuutta

Tutkimus keskittyy ilmakehään ja sen vuorovaikutuksiin eri ekosysteemien kanssa, ja työn perimmäisenä tavoitteena on vähentää ilmastonmuutokseen liittyvää tieteellistä epävarmuutta ja ilman laatuun liittyviä uhkia.

Helsingin yliopistossa keskuksella on oma tohtori-, maisteri- ja kandiohjelmansa. Henkilöstöä on 235.

Yhteiskunnassa vaikuttaminen on osa työtä

INAR-tutkimus, havaintomenetelmien kehittäminen, koulutus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen keskittyvät maapallon suurten ympäristöhaasteiden, ilmastonmuutoksen ja ilmanlaadun ratkaisemiseen. Konkreettisesti tutkimusta tehdään keskuksen johtamien kansainvälisten kärkihankkeiden kautta. Niitä ovat Pan-Eurasian Experiment (PEEX) ja GlobalSMEAR, European Center of International Eurasian Academy of Sciences (IEAS Europe) sekä eurooppalaiset tutkimusinfrastruktuurit ICOS, ACTRIS, ANAEE, eLTER.

– Tutkimus ja mittaustulokset auttavat ymmärtämään laajempia asiayhteyksiä yhteiskunnallisesti merkittävien teemojen takana, näitähän ovat ilmastopakolaisuus, ympäristön tila, ilmanlaatu ja terveys, puhtaat elintarvikkeet, ruuan riittävyys tulevaisuudessa, energiapolitiikka ja teknologinen kehitys, INARia johtava Markku Kulmala sanoo .

Aktiivisesti muiden kanssa keskustelevat tutkijat

INARin tavoitteena on osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Se käyttää tässä tehtävässä monen tyyppisiä kanavia kuten sosiaalinen media ja tapaamiset päättäjien kanssa. INAR on Facebookissa osoitteeessa https://www.facebook.com/INARfin/ ja Twitterissä @INAR_fin. Tervetuloa vaikuttamaan tutkijoiden kanssa!

Lue lisää:

Markku Kulmala on maailman viitatuin tutkija alallaan. Hän on aiemmin sanonut muun muassa näin:
Tarvitaan globaali verkosto mittaamaan maapallon vointia
Metsän ilma jota hengität