Kaivaukset paljastivat jamna-haudan Romaniassa

Romaniassa, Târgşoru Noussa Ploieştin lähellä, saatiin pelastettua jamna-hauta tuhoutumiselta. Arkeologisia kaivauksia johti Alin Frînculeasa, ja työhön osallistui ryhmä arkeologeja Prahovan läänin museosta.

Alue oli jo osittain tuhoutunut, koska paikalla oli pitkään harjoitettu maataloutta ja kummun päälle oli rakennettu aita. Siitä huolimatta arkeologit saivat tutkittua, dokumentoitua ja pelastettua paljon. Pelastuskaivausten jälkeen alueen nykyaikaista rakentamista voidaan jatkaa.

Kummun keskeltä löytyi hauta (hauta nro 2), jossa oli jamnoille tyypillisten rituaalien piirteitä. Löytynyt luuranko osoitti, että siihen oli haudattu nuori mies selinmakuulla, polvet koukussa ja kädet vartalon myötäisesti. Pää osoitti länteen, ja lähettyviltä löytyi pieni pala okraa.

Tämä ei kuitenkaan ollut aikaisin merkki ihmisen vaikutuksesta samalla paikalla. Jo neljännen vuosituhannen eaa. viimeisellä kolmanneksella paikalla oli asutusta. Kummun alla olevasta kerroksesta löytyi Cernavoda II -tyyppistä savitavaraa. Edellä kuvailtu hautakumpu rakennettiin asutuksen jäänteiden päälle kolmannen vuosituhannen eaa. ensimmäisellä puoliskolla. Paikan tarina sai jatkoa tämänkin jälkeen: useita vuosituhansia myöhemmin, noin XI–XII vuosisatojen jaa. aikana kumpua käytettiin jälleen hautapaikkana, tällä kertaa turkkilaispaimentolaisten toimesta. Uudemmasta haudasta (hauta nro 1) löytyi ihmisen jäänteiden lisäksi osia hevosesta ja kellonmuotoinen riipus.

Kiitämme romanialaisia kollegojamme uutisen ja kuvien jakamisesta!