Kuusen kuoressa piilee arvokas yllätys

Stilbeeneja voi jalostaa lääkkeiksi, puunsuoja-aineiksi tai jopa puolijohdeteollisuuden käyttöön.

Kuusen kuori on metsäteollisuudelle jämäaine, joka sopii lähinnä poltettavaksi energiantuotannossa tai karikkeeksi huusseihin. Uusi tutkimus kuitenkin avaa mahdollisuuden käyttää sitä korkean jalostusarvon high tech -tuotteiden valmistuksessa.

Salaisuus piilee stilbeeni-nimisissä molekyyleissä, joita on kuusen kuoren painosta vähimmillään prosentti, enimmillään kymmenesosa.

– Stilbeenit ovat luonnon antioksidantteja, joiden avulla puut puolustautuvat lahottajasieniä ja tuholaisia vastaan, orgaanisen kemian professori Kristiina Wähälä kertoo.

Meilahden lääketieteilijät testaavat

Suojaavalle ominaisuudelle on monenlaista kaupallistakin käyttöä. Stilbeenejä voisi hyödyntää termiittien karkottamiseen tai puun suoja- ja kyllästeaineena perinteisten kemikaalien sijasta.

Stilbeeneistä yritetään myös kehittää syöpälääkkeitä. Ne suojaavat puun soluja homeen etenemistä vastaan, joten ne voisivat samalla tapaa suojata ihmissoluja esimerkiksi paksusuolensyövän etenemistä vastaan.

Wähälän ryhmä on valmistanut kandidaatteja lääkestilbeeneiksi jo kauan, synteettisesti laboratoriossa. Tarjokkaat on lähetetty Meilahden kampukselle lääkekehittelijöiden testattavaksi.

Molekyylin rakentaminen pala palalta on kuitenkin hidasta ja kallista.

Niinpä Wähälän ryhmä on viime vuosina kehittänyt niin sanottua kuumavesiuutto-menetelmää, jolla isotkin molekyylit pystytään irrottamaan puun kuoresta kokonaisina. Stilbeenit löytyvät kuoresta liukoisessa muodossa, sokereihin sitoutuneena.

– Uuttaminen on atomiekonomista. Stilbeenin runko saadaan suoraan kuoresta, ja laboratoriossa siihen voidaan lisätä eri palikoita tarpeen mukaan.

Karun pohjoisen kuuset ovat parhaita

Suomessa on paljon metsiä, ja nimenomaan hyvin stilbeenipitoisia metsiä. Tutkimusten mukaan kuusiemme kuoressa on enemmän stilbeenejä kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa.

– Pohjoisessa puiden hidas kasvu ja karut ympäristöolosuhteet rikastuttavat niihin enemmän aromaattisia aineita. Sama huomataan marjoissa, Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija Tytti Sarjala sanoo.

Stilbeenin kaupallisista mahdollisuuksista riittää villejä visioita.

Aine on todettu fotoaktiiviseksi: se ottaa valonsäteen energiaa vastaan ja muuttaa olemustaan niin sanotusta trans-muodosta cis-muotoon.

Tämän muuntumiskyvyn ansiosta stilbeenit sopisivat erilaisiksi merkkiaineiksi, energian talteenottoon ja jopa puolijohdeteollisuuden rakenneaineeksi.