Akateemisilla haudoilla - tämä pitää kokea!

Helsingin yliopistomuseo järjestää kävelykierroksia Hietaniemen vanhalla hautausmaalla. Kierroksella käydään tunnettujen ja vähemmän tunnettujen yliopistolaisten haudoilla, ja kuullaan tarinoita heidän elämästään sekä Suomen tieteestä ja taiteesta.

Helsingin keskustan länsilaidalla sijaitseva Hietaniemen hautausmaa on tulvillaan Suomen kulttuurihistoriaa. Hautausmaille on haudattu parin vuosisadan aikana merkittäviä suomalaisia, joiden joukossa on useita Helsingin yliopistoon liittyviä henkilöitä. Heitä ovat esimerkiksi rakastetun Sylvian joululaulun säveltäjä Karl Collan, joka toimi yliopiston kirjastonhoitajana ja saksan kielen lehtorina. Collanin hautakivessä on hänen toiseksi tunnetuimman sävellyksensä, Savolaisten laulun, alkutahdit. Yliopiston voimistelulaitoksen naisvoimistelun opettaja Elin Kallion pieni muotokuvareliefillä varustettu hautamuistomerkki löytyy vanhan hautausmaan länsilaidalta. Hän oli alansa edelläkävijä ja rikkoi sosiaalisia normeja aloittamalla naisten julkiset voimistelunäytökset vuonna 1892.  Hautausmaakierroksella tutustutaan 10-15 yliopistolaisen hautamuistomerkkiin. Mukaan on valittu edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi arabian kielten tutkija Georg Wallin, tähtitieteilijä Gustaf Lundahl, taloustieteilijä Hannes ja toimittaja Hedvig Gebhard, musiikin opettaja Leevi Madetoja ja kirjailija L. Onerva sekä historian professori, kirjailija Zachris Topelius.

Kierrokselle mahtuu 15 henkilöä. Kierros on maksuton, mutta ennakkoilmoittautuminen vaaditaan.

Seuraava kierros on maanantaina 13.9.2021 klo 17:00-18:30.

Ilmoittaudu tästä: https://www.lyyti.in/Kavelykierros_Akateemisilla_haudoilla_4125

Kierros kestää noin 90 minuuttia ja alkaa vanhan kappelin edustalta, Mechelininkatu 2 E. Kierros ei ole täysin esteetön. Edellytämme hengityssuojaimen käyttöä.