Tiedekasvatus yhdisti voimat

Helsingin yliopiston LUMA-keskus ja humanististen aineiden aineenopettajaksi opiskelevien tukiverkosto AinO yhdistyivät vuoden alussa. Uuden Helsingin yliopiston LumA-tiedekasvatuskeskuksen avajaisia vietetään tiistaina 14.2.2017.

Uusi keskus kokoaa Helsingin yliopiston monitieteisen tiedekasvatuksen yhteen ja jatkaa yhteistyötä yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa. 

− Perheet, koulut, päiväkodit ja elinkeinoelämä ovat asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme, sanoo professori, FT Maija Aksela. Hän toimii johtajana niin uudessa tiedekasvatuskeskuksessa kuin myös kansallisessa LUMA-keskus Suomi -verkostossa, johon tiedekasvatuskeskuskin kuuluu.

Tiedekasvatus on tiedeluokkia ja kerhoja

Kemianluokka Gadolin Kumpulan kampuksella on suosittu vierailukohde. Vierailijoita käy ja leirejä ja kerhoja järjestetään myös muissa tiedeluokissa eri puolilla yliopistoa. Virtuaalitiedekerhoon voi osallistua verkossa, paikan päällä tiedeleirit pyörivät alkukesästä. 

Kesäleirien ideointi on parhaillaan käynnissä. Uuden tiedekeskuksen myötä lapsille tarjottava ohjelma monipuolistuu, kun vetäjiksi saadaan kielten, matemaattisten ja luonnontieteellisten aineiden opiskelijoita. Suosittu kansainvälinen leiri tuo huippulahjakkaat lukioikäiset eri puolilta maailmaa Helsinkiin taas ensi kesänä.

− Tiedeyhteisö on vahvasti mukana toiminnassa ja näin uusin tutkimustieto saadaan käyttöön, sanoo Maija Aksela.

Tarvittaessa tiedekasvatus siirtyy sinne missä lapset ovat

Avajaisissa esitellään eräs Maija Akselan pitkäaikainen haave: Helsingin ylipiston oma tiedepäiväkoti. Toistaiseksi päiväkoti on vasta suunnitteluasteella, mutta rahoituksen järjestyessä kehitystyö saadaan vauhdilla liikkeelle.

− Tiedepäiväkoti olisi varhaiskasvattajien harjoittelupaikkana ja toimisi ympäristönä, jossa ideoita voisi tutkia ja kehittää sekä esitellä suomalaista osaamista kansainvälisille vieraille, sanoo Maija Aksela.

Tiedekasvatus kansallinen tavoite

Helsingin yliopiston Tiedekasvatuskeskus toteuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön tavoitetta nostaa Suomi tiedekasvatuksessa maailman kärkimaaksi vuoteen 2020 mennessä.

Ministeriön vuonna 2014 julkaiseman selvityksen mukaan tiedekasvatus on luonteva osa kaikkien lasten ja nuorten oppimista niin kouluissa kuin koulun ulkopuolellakin. Se edistää merkittävästi luovaa ongelmanratkaisukykyä, mahdollisuutta ymmärtää ja seurata tieteen kehitystä ja tukea Suomen osaamisperusteista kasvua. Tiedekasvastus on osa yliopistojen yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Tutustu LumA-tiedekasvatuskeskuksen uusiin verkkosivuihin!