Nuorten ympärillä on paljon puhetta, mutta harva toimija osaa asettua nuoren asemaan. Tätä mieltä on Suomen ensimmäinen lasten ja nuorten syrjäytymiseen erikoistunut lehtori Tarja Tolonen.
– Nyt puhutaan syrjäytyneistä nuorista, mikä on hirveän pahasti sanottu kenestä tahansa. Puhuisin mieluummin syrjäyttävistä prosesseista ja tekijöistä. Tai siitä, mitä tapahtuu, kun lapsi tai nuori alkaa altistua syrjäytymiselle.
Oikeastaan on epäselvää, mitä syrjäytyminen edes on. Opetusala keskittyy koulupudokkaisiin, osa valtionhallinnosta nuorisotyöttömiin. Tolosen mukaan nuoret itse määrittelevät syrjäytymisen usein ystävien puutteeksi ja vetäytymiseksi sosiaalisista suhteista – eli vähän samaan tapaan kuin psykologit tai psykiatrit.
– Joku nuori voi olla ihan yllättynytkin, että häntä pidetään syrjäytyneenä, jos hänellä kuitenkin on toimivat kaveriverkostot. Tavallisen hyvän elämän määritelmiä on niin paljon. Jos jonkun elinpiirissä harva käy töissä, työhön identifioituminen ei määritä lapsen ja nuoren elämää merkittävästi.
Mikä nuorta oikeasti vaivaa?
Yläkouluikäisiä karkottava opetuskulttuuri, pääkaupunkiseudun katastrofaalinen asuntotilanne, omaan ammattikuntaansa linnoittautuvat ja sen intressejä puolustavat aikuiset, Tolonen luettelee ongelmia. Valopilkkujakin on: etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö sekä viranomaisten hitaasti paraneva yhteistoiminta.
– Vuosittain tuhansia nuoria jättää koulun 9. luokan jälkeen, eikä palaa sinne koskaan takaisin. He ovat siis pelkän peruskoulututkinnon varassa. Jotain tapahtuu 7. ja 9. luokan välissä. Joskus syynä ovat vaikka perheen ongelmat, joskus oppimismenetelmät. Liian kirjallinen opiskelu ei sovi kaikille, eivätkä kaikkien vahvuudet pääse siinä esille.
Tolonen aikookin uudessa tehtävässään keskittyä instituutiokriittiseen tutkimukseen.
– Aika monet ongelmat ovat rakenteellisia. Esimerkiksi toisen polven syrjäytymisongelmat tarkoittavat, että jossain vaiheessa perhe ei ole saanut apua johonkin asiaan. Perhettä on kohdannut työttömyys tai sairaus, ja verkot ovat pettäneet pahasti.
Tarja Tolonen ei usko kontrolliin ”lintsaavien nuorten” kaitsemisessa. Esimerkiksi ehdotus oppivelvollisuusiän pidentämisestä ei tehoa juuri niihin nuoriin, joihin pitäisi.
Ja jos yhteiskunta yrittää saada nuoria työllistymään, pitäisi luoda työpaikkoja. Nuoret eivät ole tyhmiä, vaan huomaavat kyllä, jos heitä yritetään vain säilöä esimerkiksi työvoimakoulutuksiin tai harjoittelupaikkoihin keittämään kahvia.
– Jos aktivoidaan, pitää antaa oikeaa työtä ja vastuuta.
Tolonen aloitti työnsä syyskuussa sosiaalitieteiden laitoksella valtiotieteellisessä tiedekunnassa.