Suomen peruskouluissa on 10 000 oppilasta, jotka tarvitsevat vaativaa erityistä tukea. Heillä voi olla vakavia psyyken ongelmia, moni- tai vaikeavammaisuutta, kehitysvammaisuutta ja autismin kirjoa. Osalla lapsista on pidennetty oppivelvollisuus, ja suurin osa heistä opiskelee lähikoulussa.
Heillä on oikeus yhtä laadukkaaseen koulunkäyntiin kuin kaikilla muillakin oppilailla, mutta tällä hetkellä oikeus ei toteudu tasa-arvoisesti.
– Moni opettaja esimerkiksi on valmis siirtämään erityistä tukea tarvitsevat oppilaat pois luokastaan. Resursseja ei ole riittävästi, opettajien osaaminen ei riitä eivätkä he saa riittävästi tukea, sanoo dosentti, erityispedagogiikan yliopistonlehtori Elina Kontu Helsingin yliopistosta.
Muun muassa tätä puutetta paikkaamaan on perustettu VIP-verkosto, jonka tarkoitus on varmistaa, että vaativaa, erityistä tukea koulunkäynnissä tarvitsevat oppilaat saavat sitä.
VIP viittaa erittäin tärkeisiin oppijoihin.
VIP-verkostot tukevat kuntia
VIP-verkostot toimivat erikoissairaanhoidon alueilla Helsingissä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Oulussa. Ne toimivat kuntien tukena, ja niiden tavoitteena on yhdistää ja syventää varhaiskasvatuksen, esi-, perus- ja lisäopetuksen vaativan erityisen tuen osaamisen alueellisia resursseja.
– Sivistys ja koulu ovat kaikkien oppilaiden perusoikeuksia. Kunnosta riippumatta lapsella on oikeus opetukseen, toteaa Elina Kontu. Hän johtaa Erityispedagogiikan tutkimusryhmää Helsingin yliopistossa. Tutkimusryhmä on mukana VIP-verkostossa.
– Opettajat tarvitsevat täydennyskoulutusta, jotta heillä on paremmat valmiudet kohdata vaativaa erityistä tukea tarvitsevia oppilaita.
Tutkimusperustainen vaativaan erityiseen tukeen liittyvän osaamisen vahvistaminen opettajankoulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa-hanke toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistojen kanssa.
Käsitys oppimisesta uusiksi
Hanke pyrkii esimerkiksi muuttamaan vanhoja käsityksiä.
Aiemmin ajateltiin, ettei esimerkiksi vaikeasti kehitysvammainen opi, mutta se käsitys on väärä. Kaikki lapset oppivat.
– Suurin haaste opettajille ovat psyykkisesti oireilevat lapset ja se, miten lapsi ja opettaja saadaan kohtaamaan. Kohtaaminen on ensimmäinen tukitoimi lapselle.
Kontu iloitse siitä, että Suomessa opettajiksi opiskelevat saavat opinnoissaan tietoa vaativasta erityisestä tuesta. Hänen mielestään koulun lähellä olisi oltava lasten saatavilla myös sosiaali- ja terveyspalvelut, terapia ja kuntoutus.
– Myös vanhempien rooli on tärkeä. Heidät on saatava mukaan kouluyhteisöön, ja myös heitä on tuettava. Parasta on, jos yhteistyössä vanhempien kanssa lapselle räätälöidään oma koulutuspaketti, sillä lapsensa parhaina tuntijoina vanhemmilla on usein jo valmiita ratkaisumalleja.
Kontu toteuttaisi kaikkien oppilaiden, mutta varsinkin vaativaa erityistä tukea tarvitsevien lasten, kanssa positiivista pedagogiikkaa. Vaikeuksien ja vammojen sijasta olisi mietittävä, mitä kaikkea lapsi jo osaa.
– Olisi edettävä vahvuuksien, ei heikkouksien kautta. Se lisää myös moniongelmaisen lapsen positiivista käyttäytymistä. Lapsen usko omaan osaamiseen ja sen vahvistaminen on tärkeää vaativaa erityistä tukea tarvitsevan lapsen kanssa.
Surullista tutkijan mielestä on eriarvoistuminen: Kaikki oppilaat eivät saa ansaitsemaansa laadukasta opetusta. Ne kunnat, joilla on rahaa, pystyvät järjestämään myös vaativaa erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden koulunkäynnin köyhempiä kuntia paremmin.
Kaikkien kuntien on kuitenkin järjestettävä koulunkäynti kaikille lapsille. Kenelläkään ei ole oikeutta tehdä päätöksiä, jotka sulkevat ovia vaativaa erityistä tukea tarvitsevilta.
Lisätietoja:
Elina Kontu, 050 318 2380, elina.kontu@helsinki.fi