Anne Mangen kertoo:
"Lukeminen vaikuttaa näkemiseltä ja älyämiseltä. Mutta se on kokonaisvaltaisempaa tekemistä ja moniaistisempaa kokemista. Tämä pätee, vaikka siirrytään sivuilta ruuduille.
Kirjallisuudentutkijana 1990-luvulla tunsin kasvavaa epämukavuutta, kodittomuuttakin. Minua ei kiinnostanut tulkita kirjoja. Minua viehätti itse lukemisen teko, tosiasiallinen lukemistoiminta. Mitä siinä tapahtuu? Millaista on olla lukutoukka?
Kirkasta käsitystä hakien
Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaari odotti asettelemistaan jälkistrukturalismin tai postkolonialismin tai jonkin muun suurteorian valoon. Minua kiehtoi enemmän kokemus sen läpi kahlaamisesta, lukukappaleeni kulku näiden sormien, päivien ja paikkojen kautta.
Lopulta aloin selvitellä tekstejä kokemusmaailmamme esineinä ja ympäristöinä. Päädyin kaunokirjoista hyperromaanien kautta kokeelliseen neuropsykologiaan. Kannattaa mennä mukaan monialaisiin yhteistyöhankkeisiin. Eritaustaiset tutkimuskumppanit ovat sysineet ja kannustaneet minua vuosien varrella parempaan.
Kun havahduin pohtimaan digitaalisuutta määrittelevää kouriintuntumattomuutta, huomasin pian kaipaavani kirkkaampaa käsitystä siitä, että olen todella jonkin tärkeän jäljillä. Halusin kokemusperäistä tietoa. Nyt olen yhä vain empiriamielisempi teoreetikko.
Rajaton oppi
Olen kaikkea muuta kuin käytännöllinen! Vahvuuteni ei ole liioin tilastotieteellisessä analyysissa. Siinä on lisäsyy tehdä monipuolista yhteistyötä!
Itse saatan usein erottua nykyisistä puhtaasti kokeellista tutkimusta tekevistä tuttavistani kirjallis-filosofisen taustani vuoksi, mutta Albertan yliopistossa tein töitä psykologian professorin Don Kuikenin kanssa, joka tunsi Edmund Husserlin ja Martin Heideggerin ajattelua paljon paremmin kuin minä. Ja työtoverini, tanskalainen neurobiologi Theresa Schilhab, harjoittaa niin filosofiaa kuin kielenoppimistutkimustakin. Rajat huojuvat, häviävätkin hetkittäin.
Inspiroijat
Nykyiselle polulleni minua oli kampeamassa neljä innoittajaa ylitse muiden. Ratkaisevia olivat Maurice Merleau-Pontyn havaintofilosofia, Don Ihden tekniikan fenomenologia ja Jean-Luc Velayn tekemät grafonomiakokeet, joissa kävi ilmi kynällä ja näppäimistöllä kirjoittamisen eroja niin aivotapahtumina kuin muistiinpanotaitoinakin. Neurologi Frank R. Wilsonin hieno populaari kirja The Hand vahvisti intoani käsikeskeisen sensomotoriikan ja aivokeskeisen kognition välisen yhteyden valaisemiseen.
Inspiroijia oli monia muitakin, vaikkapa lukemiskasvatusekspertti Margaret Mackey, jonka sanoin ”kädet tukevat, ohjaavat ja ylläpitävät tarkkaavaisuutta”.
Yksin ja seurassa
Nuoruuden kokemuksissani tuskin oli mitään erityistä herätettä näille teille. Tiedän kyllä mielenkiintoisista tutkimuksista soittajien ja käsityöntekijöiden aivoista. Ja kyllä ne paljon parjatut aikuisten värityskirjat ainakin rentouttavat siinä missä rutkasti tutkittu meditointikin!
Ajattelen edenneeni tutkimuksissani pikemminkin ongelmasta ongelmaan ja otteesta otteeseen kuin henkilöhistoriani virikkeiden ohjaamana. Olen parempi kirjoittamaan kuin puhumaan. Lienen tutkijana leipälajissani. Tarvitsen sekä yksinäistä mietiskelyä että seurallista sananvaihtoa ajatusteni kehittelyyn.
Tuota en ollut kuullutkaan, että Shlomo Benartzin ja Jonah Lehrerin The Smarter Screen viittaa työni ”selventävään” ja ”vakavoittavaan” vaikutukseen ICT-innostuksen keskellä. Ei hassumpaa. Taustalla saattaa olla se, että yhteisartikkelini Jean-Luc Velayn kanssa pääsi mukaan The Johns Hopkins Guide to Digital Mediaan (2014). Järkevimmät digivallankumouksen tutkijat ottavat vakavasti kysymyksen siitä, mikä on ihmisruumiille — aivot mukaan lukien — tyypillistä toimintaa.
Parjaus vaikeuttaa työtä
Olen pyrkinyt tasapainoiseen tutkimuspohjaiseen arvosteluun haluamatta solahtaa luddiitin rooliin. Jotkut informaatio- ja kommunikaatiopohjaisen koulutuksen intoilijat koettavat leimata kaiken kritiikin turhien pelkojen lietsonnaksi.
Näkyvimmät digifanatismin epäilijät Manfred Spitzer ja Nicholas Carr viittaavat töihini, eikä se ole pelkästään mairittelevaa. En ole aina tahtonut antaa lausuntoja medialle, koska asiat usein yksinkertaistuvat ja vastakohtaistuvat.
Yhtä kaikki on tympeää, että professori Maryanne Wolfin kaltainen lukemista ja aivotutkimusta yhdistelevä tieteilijä koetetaan leimata esiteknologisen ajan haikailijaksi. Perusteeton parjaus uhkaa marginalisoida tähdellistä tutkimusta.
Mutta todistustaakka pysyy toisella puolella. Suuria gurumaisia teesejä vaalivat ICT-sovellusten asianajajat eivät useinkaan pysty perustelemaan näkemyksiään tutkimuksilla. He ovat sitäkin kerkeämpiä vaikuttajaviestimään ja väittämään kriitikoidensa kannat toiveajatteluksi.
Omin käsin
Velay osoitti yhdessä Marseillen yliopiston työtoveriensa kanssa eri kokein 2005, 2008 ja 2012, että käsin kirjoittamisessa aivojen esimotoristen toimintojen ohjailuun osallistuvat kuoriosat aktivoituivat enemmän ja laajemmin kuin koneella kirjoitettaessa. Ja että havaitut muistamis- ja oppimiserot koehenkilöillä kääntyivät omakätisesti kirjoittaneiden hyväksi.
Veikkaan, että lähivuosina kokonaiskuva tarkentuu ja tiedämme paremmin, mitä erityisiä vaikutuksia erityisiin lukemisiin voi olla tietyllä lukuajalla, määrätyllä lukupaikalla ja vissillä käyttöliittymällä.
Teksti on julkaistu Ajattelen näin-palstalla Yliopisto-lehden numerossa Y/06/16.
Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa Yliopisto-lehti ja rakastu tieteeseen.