Bisnesosaamista alkutuottajille - Agrifood-koulutusta tarjolla nyt Etelä-Pohjanmaalla

Helmikuussa 2018 käynnistyy Etelä-Pohjanmaalla Agrifood-koulutus, jossa syvennytään talouden ja osaamisen johtamiseen, markkinointiin, yrityksen uudistumiseen ja innovaatiotoimintaan, juridiikkaan ja kestävään ruokajärjestelmään. Teemoja katsotaan alkutuotannon näkökulmasta ja oman tilan toimintaan soveltaen.

Tilakoon kasvun myötä maatiloista on kehittynyt entistä suurempia ja keskenään erilaistuneita ja erikoistuneita yrityksiä, joiden pyörittäminen edellyttää vahvaa ja monipuolista liiketoimintaosaamista. Jatkuvasta uusiutumisesta on kannattavuuden vaalimisen rinnalla tullut elinehto. Agrifood-koulutus antaa maataloustuottajille ideoita ja kykyä tarttua uusiin tilaisuuksiin sekä löytää oman tilan tulevaisuuden mahdollisuudet. Samalla hahmottuu oma paikka osana eteläpohjalaista ja suomalaista ruokajärjestelmää.

Koulutukseen osallistuminen ei edellytä yliopisto- tai amk-pohjakoulutusta, vaikka tarkoituksena on poimia akateemisen maailman parhaat palat kehittämishakuisten tuottajien hyödynnettäviksi. Koulutus käsittää 10 lähipäivää ja oman tilan toimintaan sovellettavia oppimistehtäviä.

Agrifood-ohjelma pohjautuu Vaasan yliopiston toteuttamaan Agribisnes-koulutusohjelmaan, joka pyörii jo kolmatta kertaa Keski-Pohjanmaan alueella. Ohjelmat ovat olleet erittäin suosittuja ja nyt hieman muokattu ja uudistettu ohjelma tuodaan tarjolle myös eteläpohjalaisille alkutuottajille.

Agrifoodin toteuttavat Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, Vaasan yliopiston Levón-instituutti ja Tampereen yliopiston Johtamiskorkeakoulu. Hanketta rahoittaa Euroopan maaseuturahasto. Ilmoittautuminen koulutukseen on käynnissä parhaillaan. Se tapahtuu Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin nettisivujen kautta. Koulutus käynnistyy helmikuussa juridiikan opintojaksolla.

Lisätiedot:

Agrifood-hanke

Hankkeen kotisivu
Ilmoittautuminen koulutukseen 5.2.2018 mennessä