Antaa käsien vapista

Esiintymisjännityksestä ei tarvitse päästä eroon, mutta sen kanssa voi tulla sinuksi. Siedätyshoito auttaa.

Teksti on julkaistu Tohtorin hatusta -palstalla Yliopisto-lehdessä Y/01/16.

Mitä positiivista esiintymisjännityksessä on, opintopsykologi Johanna Mikkonen Helsingin yliopistosta?

— Tiettyyn rajaan asti jännittämisestä on hyötyä, koska se kannustaa valmistautumaan tulevaan esiintymiseen ja auttaa keskittymään. Jos esiintyessä olo on kuin kotitöitä tehdessä — eli liian rutinoitunut — intensiteetti kärsii, eikä yleisö pysy kiinnostuneena.

Milloin jännittäminen on liiallista?

— Kun keho on jatkuvassa pakene tai taistele -tilassa, koko keskittyminen menee tilanteesta selviämiseen. Silloin esiintyminenkin saattaa lähteä hajoamaan.

— Voimakas jännittäminen johtaa helposti esiintymistilanteiden välttelyyn. Jos opiskelija jättää osallistumatta kursseille, joihin kuuluu esiintymistä, kannattaa alkaa työstää pelkoaan.

Miten esiintymiskauhusta pääsee eroon?

— Siitä ei tarvitse päästä eroon. Esiintymisjännitys on luonnollista. Ihmisiä kiinnostaa, mitä muut heistä ajattelevat. Esiintymisjännitystä voi kuitenkin lievittää. Esiintymisessä kyse on taidosta, ja taitoja oppii tekemällä.

Miten esiintymisjännitystä voi lievittää?

— Ensimmäinen asia on siedätyshoito. Kannattaa altistaa itseään esiintymistilanteille vähitellen, pienillä askelilla. Huolellinen valmistautuminen vähentää jännitystä. Esitystä voi harjoitella vaikka kaverille.

— Liikunta voi auttaa purkamaan virittynyttä tilaa. Joillekin taas sopii hetken rauhoittuminen ennen tilaisuutta. Esiintymispaikalle kannattaa mennä ajoissa, jotta ehtii todeta kaiken olevan kunnossa.

— Toinen tärkeä asia on tutustua omaan jännittämiseen, siihen, mitä kehossa tapahtuu ja millaisia ajatuksia se herättää. Vähitellen reaktioihin oppii ottamaan etäisyyttä, kun sallii ne ja oppii ajattelemaan, että tämä on minun tapani reagoida. Jännityksestä kertovat merkit saavat tulla, ja silti voi pysyä toimintakykyisenä.

Milloin pelkoon kannattaa pyytää resepti rauhoittavia?

— Beetasalpaajat voivat vähentää ylivirittyneisyyttä, mutta toivon, että niitä ei käytetä ensimmäisenä tai ainoana keinona. Lääkkeet eivät pureudu esiintymisjännityksen taustoihin.

Lue lisää aiheesta: Koulutus