Yliopiston ajatusta etsimässä

Helsingin yliopiston professori, anestesiologian erikoislääkäri ja Hyksin kipuklinikan ylilääkäri Eija Kalso kirjoittaa ajattelun voimasta — ja välttämättömyydestä.

Kolumni on julkaistu Yliopisto-lehdessä Y/02/16.

Tammikuun 27. päivä 2016 jää historiaan yliopistomme mustana keskiviikkona. Tuolloin piti olla tiedekuntamme juhlapäivä, jolloin olisi iloittu edellisen vuoden saavutuksista, kuultu uusien professoreiden juhlaluennot kampukselle, kiitetty palkittuja opettajia ja tutkijoita.

Tänä vuonna juhlapäivän korvasi rehtorin järjestämä YT-tiedotustilaisuus, jossa ilmoitettiin tuotannollis-taloudellisten syiden edellyttävän 980 työntekijän poistamista yliopistosta. Illalla katsoin elokuvan Hannah Arendtista, Yhdysvaltoihin juutalaisten vainoa paenneesta entisestä Martin Heideggerin oppilaasta. Arendt menetti monta ystäväänsä kirjoitettuaan Adolf Eichmannin oikeudenkäynnin jälkeen, että Eichmann ei ollut hirviö, hän oli vain kykenemätön ajattelemaan.

Yliopiston tärkein tehtävä on opettaa ajattelemaan. Suomesta on tullut yhden tai kahden riitelevän opin maa, jossa ei pystytä pohtimaan asioita tekopyhyyden tai markkinavoimien rakentamien tunneleiden ulkopuolella. Taustalla on tietämättömyys, joka lisääntyy, kun kouluissa vähennetään historian, biologian ja muiden oleellisten oppiaineiden osuutta. Matematiikka on liian vaikeata eikä sitä tarvitse opiskellakaan, kun huipulle pääsee somettamalla. Ajattelun oppiminen yliopistossa on entistä tärkeämpää, koska mediakin pystyy tuotantotalouden paineessa kirjoittamaan vain tviittejä mainosten sekaan.

Opettajien määrät vähenevät, opiskelijoiden määrät lisääntyvät, ajatteluun tähtäävät pienryhmäopetukset korvataan verkkokursseilla, opiskelijoiden tulee valmistua pikavauhtia — vaikka sitten joutuisivatkin työttömyyskortistoon kasvattamaan kestävyysvajetta. Onko yhtälössä jokin virhe? Sori siitä.

Voisiko yliopistolle palauttaa sen perustehtävän, ajattelun opettamisen? Voisiko opintosuoritusten määrän korvata laadulla? Voisivatko opiskelijat maksaa tärkeimmästä pääomastaan — ajattelun taidosta ja koulutuksen antamasta tulevaisuudesta? Voisimmeko me äänestäjät valita maamme johtoon vastuulliseen, kriittiseen ja luovaan ajatteluun kykeneviä paremman tulevaisuuden rakentajia?

Voisimme, jos kykenisimme ajattelemaan.