Matematiikan ja tilastotieteen laitoksen käytävien seinillä on jo vuoden riippunut liitutauluja, joiden ääreen opiskelijat ja opettajat kerääntyvät. Toisaalla opiskelijat kokoontuvat porukoiksi pöytiin, joiden muovipintaan voi kirjoittaa — tai laskea.
Mistä on kyse?
— Opetusmenetelmää kutsutaan kisälliopetukseksi, ja ajatuksena on, että paras tapa oppia matematiikkaa on laskeminen, sanoo Thomas Vikberg, joka valmistelee aiheesta väitöskirjaa.
Perinteisesti yliopistotason matematiikkaa on opittu luennoilla. On kuitenkin huomattu, että kurssit läpäisseilläkään ei ole aina seuraavilla kursseilla tarvittavaa osaamista. Tähän on pureuduttu kisälliopetuksella eli laskuharjoituksilla, jotka tehdään laskentatuvassa harjoitusassistenttien ja kurssiopettajien avustuksella.
Harjoitukset on rakennettu niin, että laskiessaan opiskelijat sisäistävät taustalla olevan teorian. Tehtävät vaikeutuvat vähitellen.
— Yhtäkkiä opiskelija huomaakin ratkovansa mittavia matemaattisia ongelmia, ja myönteiset kokemukset johtavat tehokkaaseen oppimiseen, sanoo Vikberg.
Menetelmä vaatii paljon sekä opiskelijoilta että opettajilta.
— Vaikeinta on olla auttamatta liikaa. Opettajana haluaisi selittää kaiken, mutta opiskelijan on annettava ymmärtää itse.
Kisälliopetus otettiin käyttöön viime syyslukukaudella kahdella suurimmalla matematiikan peruskurssilla, joilla on useita satoja opiskelijoita. Palaute on ollut enimmäkseen myönteistä. Kipinä kisällimalliin saatiin tietojenkäsittelytieteilijöiltä, jotka ovat panostaneet menetelmään jo muutaman vuoden.
– Yksilöllinen ohjaus ja tekemällä oppiminen ovat selvästi pinnalla yliopistossa juuri nyt, mutta meidän kurssimme ovat mittakaavaltaan ainutlaatuiset.
Haasteena ovatkin resurssit. Suuren osan viikkoa avoinna olevat laskutuvat vaativat työvoimaa.
— Mutta kuinka kallista on istuttaa luentosaliin 400 opiskelijaa, jotka eivät tajua asiasta yhtään mitään, vertaa Vikberg.
Myös kemian korkeakouluopiskelijat ovat päässeet luupin alle. Jukka Rautiainen väitteli aiheesta 21.9. Kumpulassa. Väitöstyön päätavoite oli kehittää opiskelijoiden kiinnostusta tukeva, kokeellinen, ongelmalähtöinen oppimisympäristö, missä Rautiainen alan opiskelijoiden palautteen mukaan onnistui.
Rautiaisen omankin työn ponnin oli tosielämän pulma. Kemian kursseja on hänen mukaansa parannettava, sillä opiskelijoilla on sitoutumisongelmia, jotka näkyvät opintojen keskeyttämisinä ja alanvaihtoina.