Pitkän kaavan kautta suomalaisen koulutuksen arvioinnin ytimeen

Esko Lindgren toimii Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus HEA:ssa teknisenä avustajana ja tekee oppisopimuksella liiketalouden perustutkintoa Edupoliin. Eskon tie teknisen avustajan monipuolisiin tehtäviin on kulkenut läpi erilaisten mutkien, ja lopulta Esko on löytänyt itseään kiinnostavan alan ja tehtävänkuvan.

Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksessa HEA:ssa työskentelee n. 25 henkilöä erilaisissa tehtävissä. Teknisiä osaajia tarvitaan arviointien toteutuksen monissa eri vaiheissa, aina datanhallintasuunnitelman laatimisesta lomakkeiden taittamiseen, aineiston keräykseen, datan käsittelyyn ja tietosuojan ja tietoturvan hallintaan. HEA:sssa on pitkään kaivattu henkilöä, jolla olisi aikaa tarttua dataan ja muokata sitä ja luoda data-arkistot datan hallinnan tueksi.

-Arviointikeskuksen kellarissa on valtavat aineistot, jotka pitäisi kaikki saada nettiin. Ne pitäisi järjestää ja kuvailla. Siinä riittäisi tutkimusta tukevaa työtä pitkäksi aikaa. Sähköistäminen auttaisi myös esimerkiksi graduntekijöitä, jotka ovat kiinnostuneita keskuksen aineistoista, sanoo Esko Lindgren.

-Hauskinta on ollut tehdä visuaalisia elementtejä testipaketteihin, sanoo Esko ja tarkoittaa projektia, jota varten kehitellään uusia kuvallisia testejä.

-Myös nettisivujen ulkoasujen tekeminen kiinnostaa. Ja kyllä Qualtrics -kyselyidenkin tekeminen on mielenkiintoista, Esko jatkaa. Ulkoasua Esko pääsee suunnittelemaan myös, kun tehdään seuraavaa PISA-raporttia.

Peruskoulusta mutkien kautta HEA:an

Esko Lindgren kävi peruskoulun ensimmäisen luokan Punavuoressa ja loput Aleksis Kiven koulussa. Lukion Esko suoritti Herttoniemessä. Keskiarvo ei kovin korkeaksi noussut.

-Koulussa oli tylsää. Oli helppo keksiä parempaakin tekemistä: kavereiden kanssa hengailua, skeittailua ja tietokoneen kanssa puuhaamista. Netti tuli käyttöön, kun olin lukiossa.

-Sitten työelämään ja 2001 armeijaan Santahaminaan.

Ensimmäinen koulun jälkeinen opiskeluvaihe Eskolla alkoi 2003, kun hän aloitti kone -ja tuotantotekniikan opinnot ammattikorkeassa Bulevardilla. Esko meni sinne, kun kaveritkin menivät. Puolessa vuodessa Esko kuitenkin huomasi, ettei ollut oikeassa paikassa ja keskeytti opinnot.

-Sitten tein muuttomiehen töitä ja töitä rengasliikkeessä. Vuonna 2005 rupesin tekemään kylpyhuoneremontteja. Suoritin niihin liittyviä lyhyitä koulutuksia. Sain esimerkiksi opastusta laatoitukseen ja vesieritykseen. Remppatöissä meni muutama vuosi.

-LVI-puolen työnjohtajakoulutukseen pääsin 2009. Ala tuntui omalta, ja opinnot lähtivät ihan hyvin.

-Mutta ikää alkoi olla. Ja kun menoja oli enemmän kuin tuloja, ei voinut heittäytyä yksinomaan opiskelemaan, vaan piti tehdä töitä koko ajan siinä ohessa.

-Saatiin tehtäväksi iso remontti, joka venyi ja venyi. Hyvin alkaneet opinnot viivästyivät.  Ensimmäiseltä keväältä jäi kursseja suorittamatta. Niitä piti sitten uusien kurssien ohella suorittaa seuraavana syksynä. Töitä piti kuitenkin tehdä kaikki illat. Vieläkin on ne palkkarahat saamatta.

Eskon opinnot keskeytyivät taas. Sen jälkeen Esko teki erilaisia pätkätöitä, oli välillä työttömänä, oli rakennustyömailla ja teki ajoittain remontteja tuttaville.

Tyttöystävän kautta löytyi uusi polku: Esko tuli 2015 arviointikeskukseen skannaamaan kyselyiden vastauksia ja korjaamaan epäselviä ja virheellisiä vastauksia pitkään keskuksessa työskennelleen Jukka Määttäsen työkuormaa keventämään. Samalla ryhdyttiin selvittämään Eskon mahdollisuutta päästä suorittamaan tutkinto oppisopimuksella. Ihan helppoa se ei ollut, mutta lopulta paperit saatiin kuntoon kesällä 2017. Saman vuoden syksyllä Esko aloitti opinnot. Valmiiksi tutkinto pitäisi saada syksyyn 2019 mennessä.

Näyttöjä suunnitellaan

Oppisopimuksella opiskelu perustuu näyttöihin. Opiskelija osoittaa osaamisensa näyttötilaisuuksissa työpaikalla. Vielä ei Esko ole tutkinnon osia suorittanut, mutta niiden sisältöjä on hahmoteltu: asiakaspalvelu, talouspalvelut ja verkkopalvelut. Kirjasto- ja arkistoalan näytöt kiinnostaisivat myös, mutta niiden saaminen osaksi tutkintoa voi olla vaikeaa. Kun Esko saa tutkintonsa valmiiksi, hän on tyytyväinen. Oppisopimus on tarjonnut mahdollisuuden sekä opiskeluun että työntekoon samalla, joten opinnot ja työt etenevät rinnakkain. Oppisopimuspaikka Koulutuksen arviointikeskus HEA:ssa on siten ollut Eskolle sekä opiskelupaikka, että työpaikka, jossa hänellä on mahdollisuus jatkaa myös oppisopimuksen päätyttyä.

Eskon oppisopimuksen osapuolet ovat Helsingin kaupunki, Edupoli ja Koulutuksen arviointikeskus.