Osallistava tiedekasvatus auttaa meitä kohti kestävää tulevaisuutta

Maija Aksela on Suomen ensimmäinen luonnontieteellisen tiedekasvatuksen professori. Tiedekasvatus kuuluu kaikille sukupolville joka puolella maailmaa, ja sen vuoksi sitä on tehtävä yhdessä ja osallistavasti, hän sanoo.

Mitä tutkit?

Tutkimusalani pyrkii edistämään luonnontieteellistä ajattelua ja osaamista aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin. Keskeinen kysymys työssäni on, miten voimme edistää tulevaisuuden tekijöiden luonnontieteellistä yleissivistystä henkilökohtaisesti, ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti niin, että se on relevanttia ja tasa-arvoista. 

Tutkimme ilmiöitä monenlaisissa oppimisympäristöissä, kuten yliopistojen tiedeluokissa, kouluissa, kirjastoissa, tiedekerhoissa ja tiedesynttäreillä.  Kehitämme uusia oppijakeskeisiä, tutkimukseen perustuvia ratkaisuja ja pedagogisia malleja kestävään ja hyvään tulevaisuuteen, kuten virtuaalisia avoimia verkkokursseja (MOOC).

Työ on monitieteistä ja yhteisöllistä, ja teemme sitä esimerkiksi eri alojen tutkijoiden, opettajankoulutuksen (juttu englanniksi), elinkeinoelämän ja muiden organisaatioiden kanssa.

Miten ja mihin tutkimusaiheesi vaikuttaa?

Tiedekasvatuksessa yhdistyy hyvin perustutkimus ja soveltava tutkimus. Se tuottaa uusia ratkaisuja ja toimintamalleja esimerkiksi opettajien käyttöön. Teemme niitä yhteisöllisesti niin kutsuttua co-design -menetelmää käyttäen (juttu englanniksi). Tiedekasvatus kuuluu kaikille, ja työtä tehdään sekä Suomessa että kansainvälisesti.

Juuri nyt kehitämme VirtuaaliLUMAssa uusia mahdollisuuksia tasa-arvoiseen matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian tiedekasvatukseen. Kansainvälisessä Teachers’ Climate Change Forum -hankkeessa tutkimme, miten edistää ilmastonmuutokseen liittyviä aiheita ja kysymyksiä yhteisöllisesti. Yksi keino on lähteä liikkeelle oppilaiden kysymyksistä käsin.

LUMA Science Helsinki -tutkimusryhmän käytössä on Helsingin yliopistolla kuusi tiedeluokkaa, joissa järjestämme erilaisia tiedeaktiviteetteja, kuten tiedesynttäreitä, -leirejä ja -kerhoja ja tutkimme niiden vaikuttavuutta. Ne ovat myös osana uudenlaista opettajankoulutusta.

Uudet tutkimusperustaisesti kehitetyt toimintamallit saadaan kaikkien käyttöön myös virtuaalisesti. Tähän mennessä olemme julkaisseet yli 30 verkkokurssia ja niihin liittyviä kansainvälisiä julkaisuja (juttu englanniksi).

Kansainvälisessä StarT-ohjelmassa jokainen lapsi ja nuori voi olla tähti ja saada onnistumisen elämyksiä. Ohjelmaa toteutetaan yli 50 maassa. Olemme myös kehittäneet tapoja tehdä tiedekasvatusta yli sukupolvien eli perhetiedekasvatusta.

Mikä alallasi inspiroi sinua erityisesti juuri nyt?  

Tutkimus on kiehtovaa, sillä kysymyksiä on ilmassa aina enemmän kuin vastauksia. Kysymällä ja ihmettelemällä oppii! Juuri nyt tutkimme erityisesti luonnontieteiden luonteeseen liittyviä kysymyksiä ja pyrimme löytämään niihin uusia oppijakeskeisiä pedagogisia ratkaisuja, jotka kasvattavat uteliaita oivaltajia.  

Erityisen lähellä sydäntäni ovat kestävään kehitykseen liittyvät tutkimuskysymykset (juttu englanniksi) sekä kansainvälinen ja kansallinen yhteistyö. Eri kulttuureissa tapahtuva osallistava, tasa-arvoinen ja yli sukupolvien tapahtuva tiedekasvatus on aina innostavaa.

Haluan myös edistää eri asteilla olevien opettajien jatkuvaa oppimista sekä tukea nuoria tutkijoita . Mottoni onkin ”yhdessä olemme enemmän”.

Maija Aksela on luonnontieteellisen tiedekasvatuksen professori matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa.

Katso Maija Akselan uuden professorin juhlaluento 2. joulukuuta 2020 YouTubessa.

Tutustu muihin uusiin professoreihin.

Lue myös: Uusi tiedekasvatuksen professori innostaa tieteelliseen ajatteluun

Professori Maija Aksela.

Maija Aksela

Luonnontieteellisen tiedekasvatuksen professori