Koulun keksintötunneilla oppii sietämään epäonnistumista

Tutkijat innostavat lapsia keksintöjen tekoon ja yhdessä ideoimiseen. Sivutuotteena syntyy oivaltamisen ja osaamisen ilo.

Älykäs urheilupohjallinen UrPo, ruokahävikkiä torjuva puhelinsovellus, käsiä tahrimaton geelikampa, polkupyörän led-valaisinjärjestelmä — mistä näitä tuotteita oikein tulee? Peruskouluista, jonne tutkijat lähtivät kannustamaan oppilaita keksijäntielle.

Ideoimiseen ja prototyyppien rakentamiseen liittyy muitakin päämääriä kuin tulevaisuuden älykkäimpien innovaatioiden etsintä. Tarkoitus on oppia yhdessä tekemistä, toisten ideoiden kunnioittamista ja epäonnistumisten sietämistä.

— Mikään keksintö ei toimi heti, sitä pitää säätää ja miettiä uudelleen. Koululaiset tekevät työtä yhdessä opettajiensa ja muiden asiantuntijoiden avulla ja pohtivat, miten ideaa ja toteutusta saisi vietyä eteenpäin, kuvailee käsityötieteen tutkija, Co4Lab-hankkeessa työskentelevä yliopistonlehtori Kaiju Kangas.

Keksintötunneilla oppii myös fysiikkaa ja kuvataidetta

Yläkouluissa keksimistä on toteutettu pääosin käsityötunneilla, mutta alaluokilla opetusta jaetaan luokanopettajien kanssa eri tunneille. Keksintöihin liittyy fysiikkaa, kemiaa, teknologiaa, kuvataidetta, mutta myös kielellisten valmiuksien kehittämistä. Koululaiset tutustuvat ongelmien asettamiseen ja kokeiden tekemiseen ja raportoimiseen.

Osa oppilaista on päässyt esille myös yliopiston Keksintömessuilla ja Robotiikkaturnauksessa.

— Oppilaat oivaltavat, ettei tiede tarkoita yksin puurtamista vaan yhdessä oppimista. Esimerkiksi Aurinkolahden koulun 8-luokkalaisista osa on tutor-oppilaita, jotka opettavat 7-luokkalaisille ohjelmointia. Heistä on tullut digitaalisen teknologian vakuuttavia asiantuntijoita, Kangas kertoo.

Yksi tutkimuksen tavoitteista on ainakin tässä kenttäkokeessa hyvällä mallilla: koululaisten asiantuntijuuden ja itseluottamuksen vahvistuminen. Tärkeää on sekin, missä suomalainen koulu ei aina juhli:

— Oppitunneilla on hauskaa!

Uutinen on julkaistu Kentältä-palstalla Yliopisto-lehdessä Y/03/18.

Lue esittelyjuttu Kaiju Kankaan tutkimuksesta.

Millaisia koulujen käsityötunnit ovat tänä päivänä?

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.

KUKA?

Käsityötieteen tutkija Kaiju Kangas, Helsingin yliopiston kasvatustieteellinen tiedekunta.

MISSÄ?

Pääkaupunkiseudun ala- ja yläkouluissa.

MITÄ?

Co4-Lab-tutkimushanke innostaa oppilaita toteuttamaan keksintöjä ja uutta muotoilua koulutunneilla.