Kasvatussosiologi: mitä nuorempana omasta urasta pitää päättää, sitä enemmän perhetausta korostuu

Nykyisen hallituksen koulutuspolitiikka saattaa korostaa perhetaustan ja asuinpaikan merkitystä koulutusvalintoihin entisestään, tutkija Sonja Kosunen sanoo.

Yliopistokoulutuksen hankkiminen Suomessa ei periaatteessa vaadi tietynlaista perhetaustaa tai taloudellista asemaa. Sosioekonomiset erot näkyvät silti myös suomalaisten koulutuksessa.

Hanna Nori havaitsi vuonna 2011 tutkimuksessaan, että kaupunkilaiset, korkeakoulutetusta taustasta tulevat nuoret ovat yliedustettuina suomalaisissa yliopistoissa. Kiinnostavaa on, mistä kaikesta se johtuu, sanoo apulaisprofessorina Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa työskentelevä Sonja Kosunen.

Nykyisen hallituksen koulutuspoliittisten päätösten, kuten leikkausten ja pääsykoeuudistusten, vuoksi erot saattavat jopa korostua lähitulevaisuudessa. Se johtuu siitä, että muutokset siirtävät tulevaan koulutuspolkuun vaikuttavia valintoja yhä varhaisempaan vaiheeseen ihmisen elämässä.

Kosunen on kasvatussosiologian ja kaupunkitutkimuksen dosentti ja tutkii koulutusta ja sosiaalista eriytymistä, eli sitä, miten kulttuurisesti ja taloudellisesti erilaisista taustoista tulevat lapset ja nuoret ohjautuvat eri koulutuspoluille. Kosunen on tutkinut muun muassa toisen asteen korkeakouluopintojen välistä siirtymää.

Hän tietää, että vanhempien koulutus ja varallisuus voivat tehdä lapselle ja nuorelle toisista koulutuspoluista toisia todennäköisempiä.

– Tällä hetkellä mediassa puhutaan paljon korkeakouluhakujen uudistumisesta. Sosioekonomisen taustan mukaista eriytymistä ei kuitenkaan tapahdu ainoastaan siinä vaiheessa, kun nuori hakee yliopistoon, vaan jo peruskoulua tai jopa varhaiskasvatuspaikkaa valittaessa.

Koulutusjärjestelmä pitää tuntea, jotta voi valita

Sosiologi ja kulttuuriteoreetikko Paul Willisin Koulunpenkiltä palkkatyöhön -kirja esitti jo 1970-luvulla, että ammatit periytyvät. Willis tutki englantilaisten työväen alueiden poikia ja selvitti, miksi he päätyivät niin usein töihin samaan tehtaaseen isiensä ja setiensä kanssa. Syynä Willis piti kodin kulttuurin ja kouluinstituution monimutkaista risteymää.

– Perheen sosiaalisiin ja kulttuurisiin resursseihin liittyy se, kuinka hyvin vanhemmat ovat tietoisia vaihtoehdoista tai ymmärtävät, miten järjestelmä toimii, Kosunen sanoo.

Jos vanhemmat eivät esimerkiksi tiedä erilaisista koulutusvaihtoehdoista ja osaa ohjata lapsiaan niihin, jälkikasvu ei välttämättä tule tehneeksi sellaisia oppiainevalintoja, jotka hyödyttäisivät häntä myöhemmin. Sitä suurempi vaikutus vanhempien ohjauksella on, mitä nuoremmasta lapsesta on kyse.

Joskus tiedonkulku erilaisista valinnanmahdollisuuksista voi jäädä kiinni hyvin konkreettisista asioista. Kun Kosunen tutki aiemmassa hankkeessa espoolaisia kouluja, kävi ilmi, että kaikille kuudesluokkalaisille jaettavat yläkoululaisen oppaat eivät saapuneetkaan kotiin. Ne jäivät usein kodin ja koulun väliseen metsään, jolloin vanhemmat eivät saaneet tietää kunnan tarjoamista vaihtoehdoista.

– Täytyy kehua Espoon sivistystoimea ja kouluviranomaisia, että tutkimuksen jälkeen ne alkoivat lähettää oppaan suoraan kotiin. Eipä sitten jää ainakaan siitä kiinni, Kosunen kertoo.

Jos ei valitse, vaihtoehdot vähenevät

Eri puolilla Suomea asuvat lapset ja nuoret ovat eri asemassa tehdessään koulutusvalintoja. Pienten paikkakuntien koulut eivät voi tarjota kieliä tai valinnaisia opintoja yhtä laajasti kuin isojen kaupunkien oppilaitokset, ja se asettaa vaikkapa kittiläläiset ja vantaalaiset eriarvoiseen asemaan. Kaikissa kunnissa ei edes ole toisen asteen oppilaitoksia.

Koulutuspolitiikassa painotetut luokat, kuten liikuntaluokat tai matematiikkapainotteiset koulut, mielletään Kosusen mukaan usein harmittomiksi. Niille pääseminen on kuitenkin aina aktiivisen hakemisen tulos. Oppilaansa valikoivaa koulua käyvät vain ne, jotka tietävät koulusta ja osaavat hakea sinne.

Myös ihmisten mielikuvat siitä, millaisia oman kunnan koulut ovat, vaihtelevat. Vanhemmat tiedostavat tämän, ja toiset koulut tuntuvat heistä toisia sopivammilta esimerkiksi korkeakouluopintojen pohjaksi. Niinpä kaikki lapset eivät mene lähikouluun.

 – Jos korkean ja matalan elintason alueiden rajalla on koulu, voi hyvin olla, että sitä käyvät vain toisen alueen lapset, Kosunen sanoo.

Hänen mukaansa koulujen väliset erot näkyvät tutkijoiden tekemissä haastatteluissa.

– Vanhemmat kertovat, että toisinaan tuntuu, että jos lapsi ei valitse jotain erityistä, hän päätyy tavalliselle luokalle ”tyhmien” ja ”luuserien” sekaan.

– Puhetavat erilaisista ryhmistä ja oppilaista ovat joskus kovaa kuultavaa, Kosunen sanoo.

Kosunen on tutkinut koulutusvalintoja myös Chilessä, ja siellä se, että pääsee maan arvostetuimpaan yliopistoon, riippuu jopa päivähoitopaikasta.

 – Siihen suosittuun päiväkotiin päästäkseen lapsen pitää pystyä viisivuotistarkastuksessa piirtämään tikku-ukolle riittävä määrä sormia ja varpaita, kun jollain täytyy erotella hakijajoukkoa. Tätä taitoa ei ole kaikilla ja sen opettelemisessa lapsi tarvitsee yleensä vanhemman tukea.

Suomessa eri peruskoulut eivät ainakaan toistaiseksi ole niin eriytyneitä, että niistä ei periaatteessa voisi päästä mihin tahansa jatko-opintoihin. Jo se, että ei ole tehnyt koulutuspolullaan mitään erityisiä valintoja, voi kuitenkin kaventaa nuoren käsitystä siitä, mikä hänelle on mahdollista. Hän ei ehkä uskalla hakea opiskelemaan insinööritieteitä, koska ei ole käynyt luonnontiedepainotteista koulua. Samaan aikaan ne nuoret, jotka ovat tehneet aktiivisia valintoja, voivat ajatella mahdollisuuksistaan avoimemmin.

Raha puhuu koulutusmarkkinoillakin

Myös raha vaikuttaa koulutusvalintoihin, vaikka siitä ei maksuttoman koulutuksen maassa yleensä puhuta.

Esimerkkejä löytyy paljon: Muusikoksi ei voi ruveta, jos ei ole harrastanut musiikkia, ja usein se vaatii vuosien soittotunteja. Oikeustieteelliseen tiedekuntaan on ollut vaikeaa päästä, jos ei käy valmennuskurssilla. Ammattikoulu voi jäädä kesken, jos ei ole varaa materiaalimaksuihin.

– Jotkin valinnat vaativat harrastuneisuutta, ja tietyt harrastukset tai valmennuskurssit vaativat maksukykyä. Valmennuskurssi on esimerkki siitä, että rahalla voi ostaa koulutusta tai tietä koulutukseen, vaikka kurssi ei automaattisesti johda tutkintoon.

Opiskelusta koituu myös pienempiä, yllättäviäkin, rahareikiä, kuten ylioppilaskirjoitusmaksut. Tutkijan näkökulmasta tällaiset maksuttomaan koulutusjärjestelmään muodostuvat maksut ovat mielenkiintoisia.

Myös yksityistäminen lisää rahan vaikutusta koulutusvalintoihin. Siitä huolimatta, että Pohjoismaat tekevät keskenään erilaista koulutuspolitiikkaa, yksi tendenssi on kaikkialla tällä hetkellä sama: kiinnostus koulutuksen yksityistämiseen.

Islannissa on julkisen yliopistojärjestelmän rinnalla yksityinen sektori. Tanskalaiset puolestaan puhuvat julkisen perusopetuksen kriisistä ja heikkenevistä oppimistuloksista. Kriisi liittyy osaltaan alan yksityisiin toimijoihin. Ruotsalaiset ovat kokeneet jo yhden yksityisen kouluketjun konkurssinkin.

– Professori Piia Seppänen johtaa Turun yliopistossa Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimushanketta peruskoulun kentällä toimivista yksityisistä toimijoista, Tampereella on varhaiskasvatuksen yksityistämistä tutkiva hanke ja me tutkimme korkeakoulutuksen yksityisiä toimijoita, Kosunen luettelee aiheesta käynnissä olevia tutkimuksia.

Kosusta itseään kiinnostaa, mihin valmennuskurssimarkkinat siirtyvät, kun korkeakouluvalinnoissa painotetaan jatkossa ylioppilaskirjoitusten tuloksia. Tarjoavatko nykyiset toimijat jatkossa palveluitaan jo yhdeksäsluokkalaisille tai lukiota aloittaville?

–Kurssitarjoajien välinen kilpailu ei varmaankaan poistu, vaikka pääsykokeet poistuisivat.

Suuret leikkaukset, hitaat vaikutukset

Kosusen mukaan koulutuspoliittisten päätösten tekemistä vaikeuttaa se, että päätösten vaikutukset eivät näy heti. Päättäjät eivät välttämättä tiedä moneen vuoteen, miten esimerkiksi peruskouluun kohdistuneet leikkaukset muuttavat yhteiskuntaa.

– Sosiaalisen eriarvoistumisen prosessi on pitkä. Ne, joihin varhaiskasvatuksen leikkaukset vaikuttavat, ovat aikuisia vasta 20 vuoden päästä.

Pääsykoeuudistus on yksi esimerkki muutoksesta, jonka vaikutusta ei vielä voi mitata.

– Monet perheet ovat varmaankin aika hämmentyneitä uudistuksesta. Tietoa on tarjolla vähemmän kuin ennen.

Tiettyjen muutosten, kuten aiemmin tehtyjen koulutusleikkausten, vaikutuksista voi kuitenkin löytää tietoa aiemmista tutkimuksista. Viime vuosina tutkijat ovat olleet kiinnostuneita vuonna 1987 syntyneistä suomalaisista, jotka aloittivat peruskoulun laman ja leikkausten aikaan.

– Tulokset ovat aika karua luettavaa. Niistä löytyy poikkeuksellisen paljon mielenterveysongelmia ja riskikäyttäytymistä, Kosunen sanoo.

Kosunen muistuttaa, että valtion taloudellinen tilanne ei vaikuta koulutuspolkuihin, jos poliitikot päättävät kaikesta huolimatta sijoittaa koulutukseen.

Sotien jälkeen suomalaiset rakensivat koulujärjestelmää niin, että erilaiset vaihtoehdot olivat tarjolla mahdollisimman monelle taustaan katsomatta. Opintolainan takaus ja opintotuki auttoivat opiskelussa taloudellisesti ja yliopisto-opinnoista tuli entistä tavanomaisempi valinta.  

– Nyt ihmiset pohtivat, tarvitaanko tukijärjestelmiä enää. Järjestelmästä saadut höydyt eivät ole julkisessa keskustelussa yhtä pinnalla kuin ennen, Kosunen sanoo.

Tutkimus kuitenkin tarjoaa tukea tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän kehittämiseen. Kosusen mielestä monen kentän täytyisi tehdä yhteistyötä, ja kaavoituspolitiikalla, koulutuspolitiikalla ja asuntopolitiikalla voisi rakentaa yhdessä yhteiskuntaa, joka tukisi kaikkia jäseniään.

– Eri asia tietysti on, halutaanko eriytymistä vähentää, Kosunen sanoo.

 

Apulaisprofessori tutkii sitä, mikä ärsyttää

Sonja Kosunen toimii Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa ruotsinkielisen opettajakoulutuksen apulaisprofessorina. Professuuri on perustettu lahjoitusvaroin.

Uudet tutkimusaiheensa hän valitsee pitkälti sen perusteella, mikä häntä ärsyttää.

–Jos huomaan miettiväni, miksi jokin menee yksilön, koulutuksen ja yhteiskunnan suhteessa niin kuin menee, aiheessa on usein aineksia tutkimukseen. Samaa kysymystä miettii usein silloin joku muukin.

Taktiikka on selvästi toimiva.

Kosunen sai vastikään kolme suurta rahoitusta: yhden Suomen Akatemialta, yhden NordForskilta ja yhden Koneen säätiöltä. Projektit koskevat muun muassa alueeseen ja sosioekonomiseen taustaan nähden poikkeuksellisen hyvin menestyviä kouluja sekä oppilasmateriaaliltaan hyvin heterogeenisiä kouluja.

Kaikki projektit ovat yhteistöitä koulutusalan toimijoiden tai kuntien kanssa.

– Kaikissa tutkimusprojekteissani on taustalla huipputiimejä, minä vain satun olemaan se, joka näyttää naamaansa niiden tiimoilta.

Kosunen on tällä hetkellä perhevapaalla, mutta palasi haastattelun aikaan muutamaksi viikoksi töihin.

– En halua olla mikään sankari-tenure, joka tekee töitä kellon ympäri. Pidän lomani ja kirjaan tuntini, ja samaa toivon työhyvinvoinnin nimissä tutkimusryhmältänikin. Vaikka nautin työstäni, se on kumminkin työ siinä missä muutkin. Uupumista on tällä alalla ihan riittävästi.