Kaikilla on oikeus koulutukseen, ja se edellyttää yhteiskunnalta syrjäytyneiden nuorten tukemista

Professori Joseph Gagnon inspiroituu, kun koulut sitoutuvat parantamaan palvelujaan.

Mitä tutkit? 

Tutkimukseni keskittyy sellaisten nuorten koulutukseen ja kuntoutukseen, joilla on oppimiseen, käytökseen ja mielenterveyteen liittyviä ongelmia. Nuoret, joihin tutkimukseni liittyy, ovat vaarassa joutua tai ovat jo joutuneet erityisluokille tai erityiskouluihin ja -laitoksiin.

Mihin ja miten oman tutkimuksesi aihe vaikuttaa?

Jos haluamme ottaa aivan kaikki huomioon koulutusjärjestelmässä ja yhteiskunnassa, meidän on tunnistettava, millaista tukea tyypillisistä koulutusympäristöistä eristetyt nuoret tarvitsevat. Tällaista tukea on heille myös tarjottava.  

Mikä alallasi inspiroi sinua erityisesti juuri nyt? 

Se, että koulut, kasvatuslaitokset ja vankilat ovat voimakkaasti sitoutuneet kehittämään nuorille kohdistettuja koulutukseen, käyttäytymiseen ja mielenterveyteen liittyviä palveluita. 

 

Joseph Gagnon on erityispedagogiikan professori kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.

Katso Joseph Gagnonin uuden professorin tervetuliaisluento 4.12.2019

Tutustu muihin uusiin professoreihin.