Ilmastotutkimus välittyy opettajien kautta maailmalle

Kuinka kertoa oppilaille ilmastonmuutoksesta? Hyytiälän metsäasemalle saapui elokuun alussa 30 opettajaa yli 20 eri maasta tutustumaan ilmastonmuutoksen uusimpaan tutkimukseen ja siihen, kuinka käsitellä ilmastonmuutosta opetuksessa. Italialainen Emma Santarcangelo oli yksi heistä.

Opettaja Emma Santarcangelo oli onnekas, sillä hän oli yksi Helsingin yliopiston Opettajien ilmastonmuutoksen verkkokurssin (Teachers’ Climate Change Forum) yli sadasta hakijasta, joka valittiin mukaan Hyytiälän kesäkouluun, viikon mittaiseen kurssin lähiopetusjaksoon. Santarcangelo opettaa Italian Beneventossa äidinkieltä, historiaa ja maantietoa yläasteikäisille.

Opettajien ilmastonmuutoksen verkkokurssi opettaa käsittelemään ilmastonmuutosta opetuksessa monipuolisesti ja mielekkäästi eri tieteenalojen näkökulmista. Santarcangelon mielestä tärkein oppi kurssilta on ollut ylipäätään tieteellisen ajattelun omaksuminen.

Kurssilla opituista opetusmetodeista hän aikoo viedä mukaansa esimerkiksi draaman käytön ja roolipelit. Kurssin aikana hän ymmärsi myös, miten tärkeää on muokata jatkuvasti omaa opetustapaansa saamansa palautteen perusteella.

Kokonaisnäkemystä ilmastonmuutokseen

Kurssilla Santarcangelon havahdutti ymmärrys siitä, kuinka ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan ihmisten muuttoliikkeisiin koko maapallolla. Kesäkoulussa hän pääsi tutustumaan ilmastotutkimuksen INAR-huippuyksikköön (ilmakehätieteiden keskus), jonka tutkijat mittaavat Hyytiälässä aerosolihiukkasten ja kasvihuonekaasujen pitoisuutta ja vaihtelua ilmakehässä.

— Oli mielenkiintoista tajuta, kuinka ilmastonmuutoksen aiheuttamat ongelmat ovat hajautuneena niin moniin eri näkökulmiin, jolloin kokonaiskäsityksen muodostaminen on äärimmäisen vaikeaa. Yhden sektorin vaara ei näy toisella sektorilla. Tarvitsemme todella globaalia kokonaiskäsitystä ja etiikkaa, Santarcangelo toteaa.

Akatemiaprofessori Markku Kulmala oli yksi tutkijoista, joihin osallistujat pääsivät tutustumaan. Kulmala muistutti, miten suuri merkitys opettajilla ja koulutuksella on ilmastonmuutoksen torjumisessa.

Omaan kouluunsa Santarcangelo aikoo viedä muun muassa opettajille suunnatun oppaan, jossa ilmastonmuutoksesta kerrotaan kuhunkin oppiaineeseen liittyvien harjoitusten ja visualisointien avulla.

Minäpystyvyys koetuksella

Suomi ei ole turhaan tarjoamassa ilmastonmuutoksen koulutusta opettajille, sillä meillä on hyvät mahdollisuudet sekä ilmastonmuutoksen että tiedekasvatuksen tutkimuksen kärkimaaksi.

Hyytiälän kurssilla tiedekasvatusta myös kehitettiin eteenpäin. Tutkimuskohteena oli erityisesti opettajien minäpystyvyys, jota tutkittiin haastatteluin ja mittaamalla.

— Moni opettaja kokee epävarmuutta kyvystään kertoa ilmastonmuutoksesta, kurssin vetäjä, professori Maija Aksela Helsingin yliopistosta kertoo.

Ilmastonmuutos on tunteita herättävä aihe, jonka opetuksessa myös oppilaiden uskomukset ja asenteet on otettava huomioon. Minäpystyvyyden tutkimuksesta syntyy kansainvälinen julkaisu.

Oivallus palkitsee ja jakamalla oppii

Opettaja Emma Santarcangelon mielestä haastavinta tiedekasvatuksessa sekä opettajille että oppilaille on ollut tekemisen kautta oppiminen, mutta samalla se on palkitsevinta. Oppilaan oivallus tämän nähdessä teoriassa opiskellun asian toteutuvan omin silmin – kun sen näkee, on se kaiken vaivan arvoista.

Yksi kurssin motoista oli ”learning by sharing” eli jakamalla oppiminen. Tavoitteena on rakentaa ilmastonmuutoksen opetuksen kansainvälinen verkosto. Ainakin kesäkurssilla muodostunut eri koulutusasteiden ja oppiaineiden opettajien yhteisö jatkaa kokemustensa jakamista opettajien toiveesta perustetussa yhteisessä Facebook-ryhmässä.

Aksela kertoo opettajien ensimmäisen ilmastonmuutoksen verkkokurssin ja kesäkoulun onnistuneen niin hyvin, että kurssista ja kesäleiristä on tarkoitus muodostaa jokavuotinen jatkumo, jos vain sille saadaan resurssit.

Lisätietoa

Opettajien ilmastonmuutoskurssin esittely

Johtaja, professori Maija Aksela, LUMA-keskus Suomi / Helsingin yliopisto, p. 050 514 1450, maija.aksela@helsinki.fi

Kurssia olivat järjestämässä myös tutkijatohtorit Mikko Äijälä ja Laura Riuttanen Ilmakehätieteiden keskuksesta INARista, fysiikan tiedekasvatuksen koordinaattori Tapio Rasa, humanistisen tiedekasvatuksen koordinaattori Laura Ihalainen, kemian tiedekasvatuksen koordinaattori Oona Kiviluoto, yleiskoordinaattori Topias Ikävalko ja tohtorikoulutettava Jaana Herranen Helsingin yliopistosta.

Hyytiälän kesäkoulun opettajat keräsivät aimo annoksen tietoa ilmastonmuutoksesta ja sen opettamisesta. Vaaleahiuksinen Emma Santarcangelo istuu toisen rivin oikeassa päässä.

Opettajat pääsivät tutustumaan myös Hyytiälän laitteistoihin, joilla mitataan mm. aerosolihiukkasten ja kasvihuonekaasujen pitoisuutta ja vaihtelua.