Akatemiaprofessoriksi valittu Katariina Salmela-Aro tutkii ilmastonmuutoksen ja koronan vaikutuksia nuorten hyvinvointiin

Ilmastonmuutos ja korona aiheuttavat nuorille stressiä ja ahdistusta. Toiminta asioiden muuttamiseksi voi voimaannuttaa ja tuoda tunteen sosiaalisesta yhteenkuuluvuudesta.

Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori Katariina Salmela-Aro aloittaa Suomen Akatemian akatemiaprofessorina 1. syyskuuta. Kausi jatkuu elokuun loppuun 2026.

Salmela-Aro tutkii ilmastonmuutoksen ja koronavirustauti COVID-19:n vaikutuksia nuorten hyvinvointiin. Tutkimuksessa perehdytään nuorten emotionaaliseen, kognitiiviseen, toiminnalliseen, sosiaaliseen ja motivaation kehitykseen.

– Käytämme uusia innovatiivisia tutkimusmenetelmiä kuten kokemusotantamenetelmää. Sen avulla tutkimme tunteita ja optimaalisen oppimisen hetkiä.

Tavoitteena on selvittää ilmastonmuutoksen ja koronan nuorten kehitykselle aiheuttamia myönteisiä vaikutuksia kuten voimaantumisen, optimaalisen oppimisen ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden piirteitä sekä kielteisiä vaikutuksia kuten uupumuksen, stressin ja ahdistuksen ulottuvuuksia.

Nuoren ihmisen hyvinvointiin vaikuttavat kaveripiiri, digiverkostot, vanhemmat, opettajat ja yhteisöt. Kaikki nämä osa-alueet ovat tutkimuksessa mukana. Tutkimusta tehdään myös kansainvälisesti.

– On tärkeää vahvistaa nuorten resilienssiä eli psyykkistä palautumiskykyä.​​​​​​​

Lue lisää

Helsingin yliopistoon seitsemän uutta akatemiaprofessoria – verkkouutinen

Motivation, learning and well-being in digital era – Salmela-Aron tutkimusryhmä

Psychology and the Environmental Crisis – European Psychologist -lehden erikoisnumero