Vaalien vuosi on vaikuttamisen paikka

Rehtori Jukka Kola kirjoittaa pääkirjoituksessaan, että ensi eduskuntavaaleissa yliopistojen tulee saada viestinsä tieteen puolesta läpi.

Suomessa on neljät vaalit puolentoista vuoden aikana. Presidentinvaali oli juuri. Maakuntavaalien vuoro on lokakuussa, ja keväällä 2019 tulevat eduskunta- ja europarlamenttivaalit.

Eduskuntavaalit ovat varsinainen vaikuttamisen paikka yliopistoille ja muille koulutus- ja tutkimustoimijoille. Vaikka vaalit ovat ”vasta” 2019, puolueohjelmia ja kampanjoita tehdään tiiviisti jo tänä vuonna. Ketkä korostavat tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen merkitystä ja tarjoavat konkreettisia keinoja niin nousu- kuin laskukausina?  

Meidän on perusteltava sanomamme viime vaaleja paremmin ja selvemmin, jotta kaikki päätöksentekijät ymmärtävät koulutuksen ja tieteen merkityksen kansalaisten hyvinvoinnille ja Suomen menestykselle. 

Hallituskausien yli ulottuva perusteesimme on, että tiede, tutkimus ja korkein koulutus tarvitsevat riittävät resurssit. Näin varmistamme maamme menestyksen, sivistyksen ja vaikuttavuuden. Yliopistojen perusrahoitusta tulee siis korottaa ja yliopistoindeksi palauttaa. 

Yliopistot ovat merkittävä jatko- ja täydennyskouluttaja, joten niillä on avainrooli elinikäisen oppimisen edistäjinä. Koulutukseen ja tutkimukseen käytetty raha on investointi tulevaisuuteen.

Yliopistot ovat luonteva väylä houkutella kansainvälisiä opiskelijoita ja osaajia Suomeen. Kun resurssit ovat riittävät, voimme tarjota kilpailukykyisiä työpaikkoja niin ulko- kuin kotimaisille tutkijoille. 

Tutkimusrahoitukseen tullutta hankehumppaa tulee vähentää ja vahvistaa ennestäänkin hyvin toimivia rahoituskanavia. Niitä voisi kehittää uusien avausten, riskirahoituksen ja tiiviimmän yhteistyön suuntaan.  

Sekä eduskunta- että europarlamenttivaaleissa on tärkeää puhua EU:n seuraavaan tutkimuksen puiteohjelmaan tehtävien satsausten puolesta. Helsingin yliopisto vaikuttaa asiaan yhdessä Euroopan tutkimusyliopistojen liiton LERUn kanssa. Toivottavasti kaikki suomalaispäättäjät niin kotimaassa kuin Brysselissä ovat mukana samassa rintamassa. Suomihan on vuoden 2019 loppupuolen EU-puheenjohtajakin.

Vaikuttaminen ei ole vain yhden vuoden ponnistus vaan jatkuvaa työtä. Silti tulevat vaalit vaativat juuri nyt hihojen käärimistä ja vaikuttamistyöhön tarttumista, meiltä kaikilta. Olemme tulevaisuuden tekijä, emme vain sopeutuja.

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston rehtori. Pääkirjoitus on julkaistu Yliopisto-lehden numerossa Y/01/18.

Yliopisto-lehti on kaikille tarkoitettu, monipuolinen tiedelehti Helsingin yliopistosta.
Tilaa ja rakastu tieteeseen.