Suomen Akatemialta hankerahoitusta teologiseen tiedekuntaan

Rahoituksen saivat Uuden testamentin eksegetiikan yliopistonlehtori Outi Lehtipuu ja dogmatiikan professori Miikka Ruokanen.

Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on valinnut 5.6.2018 rahoitettavaksi 53 akatemiahanketta, joita rahoitetaan noin 24,4 miljoonalla eurolla.

Teologisesta tiedekunnasta rahoituksen saivat Uuden testamentin eksegetiikan yliopistonlehtori Outi Lehtipuu ja dogmatiikan professori Miikka Ruokanen.

Eletyt kirjoitukset: askeetteja, marttyyreitä, ja ihmeidentekijöitä myöhäisantiikissa

Outi Lehtipuun akatemiahanke tarkastelee ”Raamatun” kirjoitusten käyttöä ja tulkintaa varhaisessa kristillisyydessä, jolloin niiden kokoelmaa ei ollut määritelty ja lukutaito oli alhainen. Miten tekstejä käytettiin ja miten varhaisen kristityt pyrkivät elämään niiden mukaisesti? Hanke yhdistää luovasti keskeisiä tutkimusvirtauksia korostamalla tekstin avoimuutta sekä huomioimalla eron kirjoitusten käytössä antiikissa ja nykyajassa. Se painottaa sitä eletyn todellisuuden kirjoa, jossa tekstit ovat syntyneet ja jossa niitä on käytetty. Erityistä huomiota kiinnitetään asketismiin, marttyyrikulttiin ja ihmeisiin eletyn uskonnon käytänteinä. Lähteinä käytetään ensisijaisesti varhaista acta-kirjallisuutta (apostolien teot, marttyyri- ja pyhimyskirjallisuus) suhteessa muihin varhaiskristillisiin ja -juutalaisiin lähteisiin; Uuden testamentin tekstit saavat merkityksensä niiden käytön perusteella. Reseptiota tarkastelemalla hanke lisää ymmärrystä kirjoitusten ja niiden lukuisten käyttäjien välisestä suhteesta.

Uskonnollisten arvojen vaikutus Kiinan sosiaaliseen elämään

Kiinan vaikutus kasvaa maailmassa, mutta maailman suurimman kansakunnan arvomaailma on murroksessa. Materialismi ja ateismi eivät anna riittävää arvoperustaa ihmisten tai yhteiskunnan elämälle. Kiinalaiset etsivät uusia arvoja, uskonnot kasvavat ja niiden yhteiskunnallinen vaikutus lisääntyy. Miikka Ruokasen akatemiatutkimushanke selvittää, millaisia yksilöllisiä ja yhteiskunnallisia arvoja Kiinan neljä vahvistuvaa uskonnollista traditiota, buddhalaisuus, kristinusko, islam ja konfutselaisuus tarjoavat tämän päivän kiinalaisille. Kysymme, miksi ja miten ne vaikuttavat kansakuntaan. Filosofista analyysia soveltaen tutkimme, miten uskontoperinteiden johtavat ajattelijat soveltavat uskontojen arvoja muuttuviin olosuhteisiin. Hanke piirtää kartan siitä, millaiset ideologiset muutokset vaikuttavat Kiinan tulevaisuuteen. Tulokset syventävät suomalaisten Kiina-tuntemusta. Tutkimus on ensimmäinen selvitys Kiinan uskontopohjaisista arvoista; se toteutetaan suomalaisten ja kiinalaisten asiantuntijoiden yhteistyönä.

Akatemiahankkeet ovat kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan tärkein rahoitusmuoto

Akatemiahankehakemukset arvioitiin kansainvälisistä asiantuntijoista koostuvissa arviointipaneeleissa. Rahoitusta myönnettiin laaja-alaisesti kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen tieteenaloille.

Toimikunta korosti valinnoissaan myös kansainvälistä liikkuvuutta ja yhteistyötä, tieteidenvälisyyttä, eettisesti kestävää tutkimusta, tieteellisten läpimurtojen syntymistä sekä uusia monitieteisiä tutkimusaiheita ja lähestymistapoja.

Pääsääntöisesti nelivuotiset hankkeet käyttävät rahoitusta tutkimusryhmän jäsenten palkkoihin, tutkimuskuluihin sekä kansalliseen ja kansainväliseen yhteistyöhön.

Lisätietoja: Suomen Akatemia