Rehtori Jari Niemelä: Seuraavan hallituksen painopisteeksi osaamisen lisääminen

Helsingin yliopiston #siksitiede-kampanja käynnistyy tänään 29.11. Kampanjalla viestitään kaikille suomalaisille ja erityisesti päättäjille siitä, mihin tutkimusta ja tutkimukseen perustuvaa opetusta tarvitaan. Yliopistoilla on myös yleinen sivistystä edistävä merkitys.

– Maailma ja sitä myötä ihmisten ja ympäristön tarpeet muuttuvat tulevaisuudessa yhä nopeammin. Emme vielä tiedä, mihin kaikkiin kysymyksiin tarvitsemme ratkaisun 50 vuoden kuluttua. Se on kuitenkin varmaa, että tulevien haasteiden ratkaiseminen vaatii pitkäjänteistä tutkimusta. Siksi tarvitsemme tiedettä, sanoo Helsingin yliopiston rehtori Jari Niemelä.

Suomalaisten osaamista täytyy lisätä 

Helsingin yliopisto on julkaissut näkemyksensä siitä, minkälaista tiede- ja korkeakoulupolitiikkaa seuraavalla hallituskaudella 2019-2023 tarvitaan, jotta yliopistot voivat tuottaa sivistystä ja hyvinvointia jatkossakin.

Tehtävää riittää, sillä Suomessa koulutustason nousu on pysähtynyt nuorissa ikäryhmissä. Tämä on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellinen ilmiö.

– Suomella ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin rakentaa tulevaisuutta korkean osaamisen varaan.  Siksi meillä on edessä mittava urakka: vähintään puolella nuorista aikuisista pitää jatkossa olla korkeakoulututkinto, kun nyt lukema on 41 %. Korkeakoulutusta tulee myös avata vielä enemmän kaikkien saataville koko väestön osaamisen kasvattamiseksi sekä lisätä laadukasta digitaalista opetusta. Koska näiden tavoitteiden toteutumiseen tarvitaan myös resursseja, koulutukseen ja tutkimukseen pitää investoida jatkossa entistä enemmän.

Tiede hyödyntää yhteiskuntaa monin tavoin:

– Yhtäältä tutkimustieto synnyttää suoraan innovaatioita ja kaupallistettavia tuotteita ja palveluita, toisaalta uusi tieto hyödyttää yhteiskuntaa laajemmin esimerkiksi kun kehitetään peruskoulua tai suojellaan Itämerta. Ilman tiedettä yhteiskuntamme ei kehity, Niemelä sanoo.

Helsingin yliopiston näkemyksiä seuraavalle hallituskaudelle:

  • Tehdään tarvittavat tulevaisuusinvestoinnit tutkimukseen ja korkeakoulutukseen.
  • Nostetaan Suomi yhdessä osaamisen ykkösmaaksi
  • Helpotetaan kansainvälisten tutkijoiden ja opiskelijoiden asettumista Suomeen
  • Lisätään tutkimuksen hyödyntämistä päätöksenteossa

Siksitiede-kampanjasivut
Helsingin yliopiston näkemykset seuraavalle hallituskaudelle