Kansleri Wilhelmsson johtamaan Ylen hallitusta

Yleisradio valitsi eilen 11.12. hallituksensa uudeksi puheenjohtajaksi Helsingin yliopiston kanslerin, oikeustieteilijä Thomas Wilhelmssonin.

Kansleri Thomas Wilhelmsson valittiin eilen Ylen hallitukseen uutena jäsenenä. Entuudestaan yliopistolaisista hallitukseen kuuluu professori Laura Kolbe.

Kansleri Wilhelmssonin oma ala on oikeustiede — erityisesti sopimusoikeus ja kuluttajansuoja — mutta hän on 90-luvun lopulta lähtien käyttänyt suuren osan ajastaan yliopiston johtotehtävissä, muun muassa vararehtorina, rehtorina ja kanslerina.

Vuodenvaihteessa Ylen hallituksen jättävä vuorineuvos Kari Neilimo valittiin puheenjohtajaksi vuonna 2008. Ylen hallitus valitaan vuodeksi kerrallaan ja se nimittää muun muassa yhtiön toimitusjohtajan.

”Huippuyliopiston ja huippumedian haasteet ovat todellakin samansuuntaiset”, Wilhelmsson (@ThomasWson) tiivisti näkymiä eilisessä Twitter-viestissään, jossa hän kiitti saamistaan onnitteluista.

Yliopistolla kansleria työllistää tällä hetkellä muun muassa yliopiston 375-vuotisjuhlavuosi, jonka valmistelun puheenjohtajana hän on toiminut. Toistaiseksi juhlatyönä on ollut esimerkiksi johtaa puhetta Helsinki Challenge -tiedekilpailun esikarsintaraadissa.