Kaarle Hämeri aloitti Helsingin yliopiston kanslerina

Uusi kansleri odottaa alkavalta kaudelta innostuneita tapaamisia ja yhteisöllisyyttä yliopistolaisten kesken.

Kaarle Hämeri aloitti Helsingin yliopiston kanslerin tehtävässä lokakuun alussa.

– Odotan tältä kaudelta paljon innostuneita tapaamisia, yhteisöllisyyttä yliopistolaisten kanssa ja menestystä tietysti koko yliopistolle, sanoo Hämeri.

FT Kaarle Hämeri on Professoriliiton entinen puheenjohtaja. Hän on toiminut aiemmin Helsingin yliopiston fysiikan alan professorina vuodesta 2002 asti ja fysiikan laitoksen varajohtajana vuodesta 2010 lähtien. Hän on toiminut tutkijan tehtävissä Helsingin yliopiston lisäksi Työterveyslaitoksella, Tukholman yliopistossa ja Lundin yliopistossa sekä monissa tieteenalansa kansallisissa ja kansainvälisissä tehtävissä.

Kansleri Kaarle Hämeri Helsingin yliopiston sivuilla

Twitter: @KaarleHameri

Helsingin yliopiston kanslerin tehtävänä on yliopistolain mukaan edistää tieteitä ja yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta sekä valvoa yliopiston yleistä etua ja toimintaa. Kanslerilla on oikeus olla läsnä ja käyttää puhevaltaa valtioneuvostossa, kun se käsittelee Helsingin yliopistoa koskevia asioita. Yliopiston johtosäännön mukaan kansleri myöntää professorin arvonimen ja dosentin arvon. Hän myös johtaa hyvän tieteellisen käytännön loukkaamista koskevien epäilyjen selvittämistä. Yliopiston johdon kanssa sovitun työnjaon mukaisesti kansleri johtaa yliopiston varainhankintaa.