Koronaviruspandemian aikana monien arkea on leimannut huoli – omasta ja läheisten terveydestä, arjen pyörittämisestä poikkeusoloissa, työpaikasta ja toimeentulosta. Koska olemme kaikki olleet uuden tilanteen edessä, huoleen on sekoittunut ja sitä on syventänyt epävarmuus. Miten moni sairastuu virukseen? Miten kauan poikkeusolot kestävät? Miten pitkälle voin suunnitella tulevaa?
Yksi EU:n keskeinen toimintalinja koronakriisin aikana on ollut valheellisen tiedon, disinformaation, suitseminen. Euroopan komissio on muun muassa pitänyt yllä tiivistä vuoropuhelua sosiaalisen median alustojen kanssa, jotta alustat puuttuisivat valheellisen tiedon levittämiseen ja toisaalta ohjaisivat ihmisiä luotettavan viranomaistiedon äärelle. Samoin koordinoimme tiiviisti työtä jäsenmaiden kanssa ja muun muassa tuemme faktantarkistusta sekä tutkimusta taistelussa ”infodemiaa” vastaan. Miksi?
Epävarmuudessa eläminen lisää turvattomuudentunnetta. Valitettavasti on olemassa toimijoita, jotka ovat valmiita röyhkeästi hyväksikäyttämään kriisiaikaa ja sen aiheuttamaa haavoittuvuutta. Kun uutiset uudesta, tuntemattomasta virustaudista alkoivat levitä maailmalla, ilmestyi erityisesti internetin kauppapaikoille myyntiin erilaisia rohdoksia ja kojeita, joiden myyjät väittivät niiden suojaavan tai parantavan käyttäjäänsä virustaudilta. Huijaukseen haksahtaminen luo valheellista turvallisuudentunnetta ja tarkoittaa rahallisia tappioita. Pahimmissa tapauksissa ”lääkkeenä” on myyty terveydelle haitallisia aineita.
Poikkeusoloja ja epävarmuutta käytetään myös kokonaisia yhteiskuntia vastaan hyökkäämiseen. Yksittäinen sosiaalisessa mediassa kiertävä valeuutinen voi vaikuttaa harmittomalta, mutta kun valheellisen tiedon levittäminen on systemaattista ja sillä halutaan esimerkiksi vaikuttaa jonkun mahdollisuuksiin osallistua julkiseen keskusteluun, vallitsevaan asenneilmapiiriin tai poliittiseen päätöksentekoon, voidaan puhua informaatiovaikuttamisesta. Tällaista vaikuttamista tekevillä tahoilla on omat valta- ja geopoliittiset sekä taloudelliset intressinsä, joita ne haluavat levittämillään valheilla edistää.
Kenelläkään ei ollut oppikirjaa koronaviruskriisin hoitamiseen, vaan päätöksentekijät ovat joutuneet luottamaan parhaimpaan, päätöksentekohetkellä saatavissa olevaan tietoon ja mallinuksiin viruksen etenemisestä. Epävarmuudessa elämiseen tekee hieman siedettävämmäksi, jos yhteiskunnassa vallitsee laaja luottamus.
Suomalainen yhteiskunta on luottamusmittarilla mitattuna vahva. Luottamus syntyy vahvoista perusoikeuksista, yhdenvertaisesta kohtelusta ja oikeusvaltiosta, sanan- ja lehdistönvapaudesta, tasavertaisista mahdollisuuksista – ja myös tiedeyhteisöstä, joka osallistuu yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun tuoden tutkitun tiedon suuren yleisön ulottuville. Luottamus siihen, että viranomaisten jakama tieto on paikkansapitävää ja perustuu tutkimukseen, saa kansalaiset suhtautumaan kriittisesti perustelemattomiin terveyshyötyväitteisiin ja ulkopuolisiin vaikutusyrityksiin.
Kriisistä on opittava. Yksi selvä oppi on, että luottamus tekee yhteiskunnista vahvempia kriiseissä, joita varmasti tulemme kohtaamaan tulevaisuudessakin. Luottamuksen kulmakivien, demokratian ja avoimuuden, vahvistaminen onkin nähtävä osana vastuskyvyn ja kriisivalmiuden kasvattamista Suomessa, Euroopassa ja koko maailmassa. Yksi Euroopan komission alkuvuodesta esittämän uuden Ihmisoikeuksia ja demokratiaa koskevan toimintasuunnitelman toimintalinjoista onkin kestävien, osallistavien ja demokraattisten yhteiskuntien rakentaminen.
Kirjoittaja on kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari ja Euroopan komission jäsen.