Helsingin yliopisto sijalla 99 kansainvälisessä THE-yliopistovertailussa

Helsingin yliopisto on suomalaisista yliopistoista ykkönen ja pohjoismaisista neljänneksi paras.

Helsingin yliopisto on sijalla 99 kansainvälisessä Times Higher Education -lehden yliopistovertailussa.

THE-rankingissa on 13 osatekijää, jotka kuvaavat yliopiston mainetta, tutkimusten määrää ja laatua, rahoitusta, opiskelijoiden määrää ja tohtorintutkintojen määrää opettajaa kohden sekä ulkomaisten opiskelijoiden osuutta.

Helsingin yliopiston sijoitus laski viime vuoteen verrattuna yhdeksän pykälää sijalle 99. Pudotus johtui heikkenemisestä esimerkiksi yrityksiltä saadussa rahoituksessa ja ulkomaisten opiskelijoiden osuudessa. Tärkeässä maine-osatekijässä Helsingin yliopiston maine kuitenkin koheni 14 pykälää sijalle 101.

Helsingin yliopisto on vertailussa neljänneksi paras pohjoismainen yliopisto. Edellä ovat ruotsalaiset Karoliininen instituutti (40.) Uppsalan yliopisto (87.) ja Lundin yliopisto (98.) Suomalaisyliopistoista Helsingin yliopisto on ykkönen. Aalto-yliopisto on sijalla 181. Seuraavaksi paras on Tampereen yliopisto, joka on sijalla 201-250. 

Toisin kuin useimmissa muista yliopistorankingeissa THE-vertailun kärjessä eivät ole yhdysvaltalaiset yliopistot vaan kaksi brittiläistä yliopistoa, Oxford (1.) Cambridge (2.). Itä-Aasian ja erityisesti Kiinan yliopistot jatkavat nousuaan. Paras kiinalainen yliopisto on jo sijalla 22.

Helsingin yliopisto sijoittuu maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon useissa eri kansainvälisissä vertailuissa.
 

Lue lisää yliopistovertailuista: