Helsingin yliopisto onnittelee 120-vuotiasta Pekingin yliopistoa hopeisella mitalilla

Maailman arvostetuimpien yliopistojen joukkoon kuuluva Pekingin yliopisto viettää
120-vuotisjuhlaansa 4.5.2018. Helsingin yliopisto onnittelee strategista kumppaniaan hopeisella mitalilla.

Kalervo Kallion vuonna 1957 muovaileman mitalin etusivulla on nuorukaisen ja neidon profiilikuvat sekä heidän takanaan ikään kuin tiennäyttäjänä tieteen muusa laakerinlehvä kädessään. Taustalla on Helsingin yliopiston päärakennus. Hopeamitali myönnetään erityisen kunnioituksen ja kiitollisuuden osoituksena nyt ensimmäistä kertaa kiinalaiselle yliopistolle.

Rehtori Jukka Kola luovuttaa mitalin Pekingin yliopiston juhlassa, jonka yhteydessä järjestetään myös maailmanlaajuinen yliopistojen rehtoreiden foorumi. Foorumi tuo Pekingiin maailman johtavien yliopistojen rehtorit keskustelemaan globalisaatiosta teknologisesta ja yhteiskunnallisesta kehityksestä sekä yliopistojen roolista muuttuvassa maailmassa. Rehtori Kola on kutsuttu pitämään esitys yliopistojärjestelmistä keskustelevassa paneelissa.

Pekingin yliopisto on ollut Helsingin yliopiston strateginen kumppani vuodesta 2015. Kumppanuuden myötä yliopiston Kiina-yhteistyö on noussut aivan uudelle tasolle.

Kunnianhimoista tutkimusyhteistyötä Pekingin yliopiston kanssa on tehty neljän tiedekärjen voimin. Ilmanlaatua koskevaa yhteistyötä johtaa maailman siteeratuin geotieteilijä, akateemikko Markku Kulmala, joka on myös Kiinan tiedeakatemian ulkomainen jäsen.

Oikeustieteissä yhteistyötä tehdään professori Kimmo Nuotion johdolla. Yhteistyön tuloksista on julkaisuja mm. arvostetussa Peking University Law Journal -lehdessä.

Oppimisen ja opetuksen hankkeessa tutkijat ovat tehneet yhteistyötä professori Hannele Niemen johdolla.

Tuloksista voi lukea mm. New Ways to Teach and Learn in China and Finland -kirjasta.

Professori Risto Renkosen johtamassa lääketieteen hankkeessa on erityisen suuria mahdollisuuksia syöpätutkimuksessa.