Fyysikko Stuart Parkin sai vuoden 2014 Millennium-palkinnon

Parkinin ansiosta tiedon tallennuskapasiteetti on kasvanut merkittävästi. Tämä on edistänyt muun muassa suurten palvelinkeskusten ja pilvipalveluiden kehittymistä.

Millennium-teknologiapalkinto myönnettiin tänään professori Stuart S. P. Parkinille. Hän sai palkinnon tunnustuksena keksinnöistä, jotka ovat mahdollistaneet magneettisten muistien tallennuskapasiteetin lisäämisen tuhatkertaiseksi.

– Stuart Parkin on tehnyt uraauurtavaa tutkimusta nanorakenteiden magnetoresistanssin tutkimuksesssa. Rinnakkaisesta havainnosta Albert Fert and Peter Grünberg saivat fysiikan Nobel-palkinnon vuonna 2007. Erityisen merkittävä on ollut Parkinin kehittämä spin-venttiili, jonka teknologinen merkitys magneettisessa tallennuksessa on ollut käänteentekevä, kertoo Helsingin yliopiston vararehtori ja fyysikko Keijo Hämäläinen.

Palkintolautakunta perusteli valintaansa myös sillä, että Parkinin saavutukset ovat tuntuvasti myötävaikuttaneet "big data" -vallankumouksen syntymiseen ja ratkaisevasti muuttaneet ihmiskunnan tiedonsaantia.

– Tällaisen  "big datan" hyödyntäminen mahdollistaa tulevaisuudessa uusia vallankumouksellisia tieteellisiä, yhteisöllisiä ja kaupallisia innovaatioita ja palveluja. Kaiken tämän edellytyksenä kuitenkin on, että saatavilla olevan digitaalinen tiedon tallennuskapasiteetti kasvaa  yhtä nopeasti kuin datan määrä lisääntyy. Parkinin tieteellinen työ liittyy tämän tavoitteen saavuttamiseeen, toteaa palkintogaalasta tavoitettu professori Petri Myllymäki tietojenkäsittelytieteen laitokselta.

Millennium-teknologiapalkinto jaetaan joka toinen vuosi teknologisesta keksinnöstä, joka parantaa ihmisten elämänlaatua.

Lue lisää aiheesta: Korkeakoulu- & tiedepolitiikka