Eläköityvä kirkkohistorian professori Aila Lauha: teologinen tiedekunta on hyvässä iskussa

Teologisen tiedekunnan pitkäaikaisena dekaanina toiminut kirkkohistorian professori Aila Lauha jää eläkkeelle lokakuun alussa yli 45 vuoden yhtämittaiselta yliopistouralta helpottunein mielin. Jatkossa aikaa läheisille on enemmän.

Kirkkohistorian professori Aila Lauha on tunnettu teologi. Syksyllä 2019 hänellä on takanaan 45 vuoden ja kahden viikon yhtämittainen ura Helsingin yliopistolla ennen eläkkeelle jäämistä.

Teologiseen tiedekuntaan Lauhan ohjasi Oulun normaalilyseon silloisen uskonnonopettajan Anni Ahavan inspiroiva vaikutus. 1960-luvun isot yhteiskunnalliset kysymykset, kuten epätasa-arvo maanosien ja rotujen välillä, kiinnostivat teini-ikäistä Lapin tyttöä, Ailaa suuresti.

– Uskonnonopettajani seurasi tarkasti kaikkea, mitä teologiassa tapahtui ja mitä teologisessa tiedekunnassa tehtiin. Tuohon aikaan voimakkaita tendenssejä olivat kirkkojen välisen ekumeenisen liikkeen vahvistuminen sekä kirkkojen sosiaalieettisen vastuun terästäytyminen, Lauha kertoo.

– Kun tulin nuorena teologian opiskelijana tiedekuntaan, en tiedä mitä uskoin löytäväni. Halusin vain saada palavasti selville, onko uskonnoilla ja kirkoilla annettavaa maailmalle, jossa kaikki ei ole oikein.

Samat kysymykset ovat suuresti ajankohtaisia nykyisinkin.

– Kyllä. Olen papin tytär, ja kotitaustastanikin on lähtöisin käsitys, että uskonto voi olla myönteinen voima ihmisen elämässä. Näin ajattelen edelleen.

Apulaiskanslistista promoottoriksi

Lauhan pitkä työura yliopistolla käynnistyi sattumalta. Hänet pyydettiin tiedekunnan kansliaan hätäaputöihin. Sille tielle Lauha jäi. Aina vaativammat työtehtävät ovat seuranneet toinen toistaan. Vuodet 2004–2013 hän toimi teologisen tiedekunnan dekaanina. Muissa tiedekunnan hallintotehtävissä, muun muassa laitosjohtajana ja varadekaanina Lauha ehti työskennellä noin 20 vuoden ajan. Suuri kunnianosoitus pitkälle akateemiselle uralle oli promoottorina toimiminen teologisen tiedekunnan edellisessä promootiossa kesäkuussa 2017.

Papin uralle vaihtamista Lauha ei ole harkinnut.

– Yliopistoteologina minua on tosin pyydetty eräisiin kirkollisiin luottamustehtäviin ennen muuta ekumeenisen työn merkeissä. Vuodet esimerkiksi Suomen ekumeenisen neuvoston toimielimissä ja Euroopan kirkkojen konferenssin hallintoneuvostossa ovat avanneet tutkijalle tärkeitä käytännön näkökulmia.

Myös kirkon sisäistä kehitystä Lauha on seurannut.

– Tiedostin opiskellessani, kuinka kohtuutonta, väärin ja epänormaalia oli, etteivät naiset päässeet tuohon aikaan papin työhön. Kun asian ratkaisu kaatui ensimmäinen kerran evankelis-luterilaisessa kirkossa, se otti koville. Oli hieno asia, että tämä toteutui myöhemmin. Koen muutoksen yhtenä luterilaisen kirkon myönteisimpänä ratkaisuna, vaikka surua tietysti tuottaa kuulla, ettei kaikki ole vieläkään ongelmatonta naisten pappisuralla.  

Akateemisessa maailmassa naisten asema on parantunut Lauhan mukaan vuosikymmenten saatossa.

– Sanoisin näin, että varmasti vielä 1970- ja 80-luvuilla epätasa-arvoista kohtelua on ollut. Olen toiminut opetustehtävissä 90-luvulta lähtien, enkä ole itse henkilökohtaisesti törmännyt siihen, että minua olisi syrjitty sukupuolen perusteella. On ollut esimerkiksi ilo seurata, miten naispuolisten väitöskirjantekijöiden määrä on koko ajan kasvanut. Teologinen tiedekunta on modernisoitunut tässä suhteessa paljon.

Iloa Ailan ”eläintarhasta”

Omien sanojensa mukaan kirkkohistoria sopii Lauhalle hyvin. Historioitsijan mieli etsii lähteitä ja faktoja.

– Olen aina ollut kiinnostunut uskonnon ja politiikan vuorovaikutuksesta. Toinen tärkeä kiinnostuksen ja tutkimuksen kohde minulla on ollut kirkkojenvälinen yhteistyö ja vuorovaikutus. Olen ohjannut kaikista näistä teemoista erilaisia opinnäytetöitä, viimeisimpänä kesäkuussa hyväksytty väitöskirja, jossa käsiteltiin Suomen ja Unkarin luterilaisten kirkkojen suhteita kylmän sodan kaudella.

Väitöskirjojen ohjaamisen Lauha nostaakin professorin työn antoisimmaksi osaksi.

– Olen saanut tutustua tässä työssä nuoriin ja lahjakkaisiin ihmisiin ja nähdä kuinka he etenevät urillaan. Kutsun ohjattaviani Ailan ”eläintarhaksi”, ja ohjattavat ovat itsekin nimityksen omaksuneet, Lauha naurahtaa. Meillä on ollut tiivis yhteisö ja yhteyttä on pidetty myös väitösten jälkeen.

Oman oppialansa tulevaisuuteen eläkkeelle jäävä professori suhtautuu optimistisesti.

– Kirkkohistoria kiinnostaa opiskelijoita, ja innostunutta sekä fiksua jälkikasvua on tulossa. Täytyy muistaa, että oppiala on hyvin kansainvälisesti orientoitunutta, vaikka sen ainutlaatuisuus piilee nimenomaan juuri suomalaisen uskontohistorian tutkimuksessa, Lauha toteaa.

– Minulle itselleni kansainvälinen tutkimusyhteistyö on tarjonnut valtavasti antoisia kokemuksia, ja toivon yhteistyön jatkuvan eläkkeelle jäämisen jälkeenkin, hän jatkaa.

Erityiskiitokset lähtevät myös Suomen Akatemian suuntaan.

– Toimiminen siellä Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnan jäsenenä ja puheenjohtajana on antanut minulle paljon. Pidän Akatemialta saamaani oppia tiedehallinnosta ja tutkimuksesta erittäin merkittävänä koko urani kannalta, Lauha arvioi.

Yliopistojen koulutustehtävä kunniaan!

Puhuttaessa Helsingin yliopiston merkityksestä nyt ja tulevaisuudessa Lauha muistuttaa kunnianhimoisen ja korkean laadun ylläpitämisestä sekä tutkimuksessa että opetuksessa. Molempia tarvitaan.

– Pelkkä huippututkimukseen nojautuminen ei riitä. Mielestäni on kapea-alaista ajatella, että yliopiston tulisi olla pelkkä tutkimuslaitos. Entisen kanslerimme Kari Raivion ajatuksia lainaten, yliopiston tärkein tuote on hyvin koulutettu nuori ihminen. Minusta tämä hyvin kiteytetty.

– Näen Helsingin yliopiston nykyisen strategian olevan oikean suuntainen. Ehkä suhteissa yhteiskunnan päättäjiin on vielä tekemistä. Lisäksi on ylipäätään tärkeää miettiä, millaista tutkimusta ja opetusta juuri nyt tarvitaan, siis seurata työelämän kehitystä ja tarpeita, Lauha pohtii.

Teologisen tiedekunnan iskukykyyn entinen pitkäaikainen dekaani uskoo vahvasti.

– Minulla on tällä hetkellä varsin positiivinen kuva siitä, millaisia mielikuvia nykyinen henkilökunta ja opiskelijat välittävät ulospäin. Esimerkiksi ennakkoluulot sitä kohtaan, että tiedekunnan tutkimus tai opetus olisivat tieteellisyyden kustannuksella uskonnollisesti värittynyttä tai latautunutta, ovat vähentyneet huomattavasti menneistä vuosista.

Teologian osaamista ja tutkimista tarvitaan Lauhan mielestä kiistattomasti.

– Uskonto on tärkeä tekijä edelleenkin niin yhteiskunnan näkökulmasta kuin yksilöidenkin kannalta. Se tulee tuntea, ja sen piiriin tulee kouluttaa akateemisia toimijoita, joilla on tietoa, arvostelukykyä, empatiaa ja moraalista rohkeutta. Sanoisinkin opiskelijoille, että olkaa ylpeitä omasta alastanne, teologiutta ei todellakaan tarvitse piilotella.

Aikataulutonta elämää

Lauha ei jätä teologista tiedekuntaa syksyllä pysyvästi. Professorisopimuksen kautta hän tulee olemaan vielä mukana tutkimuksessa ja opetuksessa.

– Osittain jatkan siitä, mihin jäin. Ehkä on mahdollista aloittaa jotain uuttakin. Toisaalta on hienoa päästä päättämään kaikista aikatauluista vihdoinkin itse. Iloitsen myös siitä, että jatkossa voin olla enemmän yhdessä lastenlasteni kanssa. He ovat suuri ilo elämässä, kuten myös se, että voin jakaa arkea entistä enemmän aiemmin eläkkeelle jääneen mieheni kanssa.

Pahimpina aikoina työ vei valtaosan päivästä.

– Olin poissa kotoa puoli yhdeksästä iltayhdeksään. Nyt aion nauttia vapaudesta.

Viime vuosina Lauhaa on ilahduttanut suuresti mukana olo yliopiston osakuntatoiminnassa eri tieteen- ja oppialojen ihmisten keskellä.

– Toimiminen Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan inspehtorina on kuljettanut minut tavallaan takaisin pohjoisille juurilleni. Tehtävä on ollut kunnia-asia – niin arjessa kuin juhlassa.

Lopputerveisinään teologisen tiedekunnan tiedekuntayhteisölle Lauha painottaa yhteen hiileen puhaltamisen merkitystä.

– Tätä ei voi koskaan korostaa liikaa, etenkin historiallista taustaa vasten peilattuna: menneinä aikoina teologiset näkemyserot saattoivat aiheuttaa tiedekunnassa paljon ristiriitoja. Nykyisin tilanne on parempi. Totta kai asioista voi olla eri mieltä, mutta sovinnollinen keskustelu on tärkeää torailun sijaan. Ja jos joku toinen saa tiedekunnassa tunnustusta, se ei ole itseltä pois, vaan yhteiseksi hyväksi.

**

Teologinen tiedekunta kiittää professori Aila Lauhaa pitkästä urasta yliopiston ja tiedekunnan hyväksi!

Aila Lauha

Aila Lauha

kirkkohistorian professori