Aleksanteri-foorumi: asiantuntemusta on, mutta miten sitä käytetään?

Valtakunnallinen Aleksanteri-foorumi kokosi 180 Venäjän ja itäisen Euroopan asiantuntijaa toukokuiseen Helsinkiin kartoittamaan suomalaisen alueasiantuntijuuden tilaa, tarpeita ja tulevaisuutta. Yksi viesti nousi ylitse muiden: asiantuntijuus pitää paremmin tunnistaa, sitä tulee kehittää suunnitelmallisesti, ja se pitää saada käyttöön, jotta pystymme vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Tämä onnistuu vain eri sektoreiden toimijoiden yhteistyötä vahvistamalla.

Venäjän kielen opettajia, kaupan asiantuntijoita, pakolaisten avustusjärjestön edustajia, opiskelijoita, tutkijoita, kansalaisjärjestöaktiiveja, virkamiehiä — yli 80 organisaatiota oli edustettuna ensimmäistä kertaa järjestetyssä valtakunnallisessa tilaisuudessa, jossa keskusteltiin siitä, millaista Venäjän ja itäisen Euroopan asiantuntijuutta Suomessa on, millaista asiantuntijuutta tarvittaisiin ja missä ja miten sitä voidaan tulevaisuudessa tuottaa. 

Aleksanteri-foorumi muodostaa luontevan parin jokasyksyiselle Aleksanteri-konferenssille, josta on vajaassa kahdessakymmenessä vuodessa tullut Euroopan suurin Venäjän, itäisen Euroopan ja Euraasian tutkimuksen akateeminen konferenssi. Toisin kuin Aleksanteri-konferenssi, foorumi keskittyy etupäässä muuhun kansallisesti tärkeään asiantuntemukseen kuin puhtaaseen tutkimukseen: alan korkeakouluopetuksen kehittämiseen, venäjän kielen opiskelun vetovoimaisuuteen kouluissa, yritysten ja hallinnon alueeseen liittyviin tiedontarpeisiin ja osaamiseen.

Tarve ja kysyntä tämän tyyppiselle kohtaamispaikalle ja yhteistyölle oli selvästi olemassa, sillä osallistujamäärä ylitti järjestäjien odotukset. Avajaispuheen, paneelikeskustelun ja työryhmäkeskustelujen myötä tuli myös selväksi, että eri toimijoilla on halua nimenomaan jatkuvaan, systemaattiseen yhteistyöhön. Ensimmäisen valtakunnallisen Aleksanteri-foorumin havainnot, aloitteet ja toimenpide-ehdotukset kootaankin kesän aikana raportiksi, jonka pohjalta työskentelyä voidaan sujuvasti jatkaa.

Vanha resepti pätee: tarvitaan koordinaatiota ja resursseja

Jos tilaisuus oli näin tärkeä ja onnistunut, miksei tällaista tapahtumaa ole järjestetty aiemmin? Moni Aleksanteri-foorumiin osallistunut pohti tätä ääneen päivän aikana, mutta vastaus löytyi usein saman tien: Venäjän ja itäisen Euroopan asiantuntemus on sirpaloitunut ympäri Suomen, useaan eri organisaatioon ja toisistaan etäällä oleville tahoille. Mistään ei tunnu löytyvän kriittistä massaa, jota valtakunnallisen tapahtuman järjestäminen vaatii, ja toisaalta esimerkiksi korkeakoulut on monella tapaa asetettu toisiinsa nähden kilpailuasemaan, joka ei kannusta käyttämään resursseja yhteistyön kehittämiseen. Foorumin osallistujat näkivät yhteistyön silti välttämättömänä: valtakunnalliset verkostot ovat ainoa tapa ylläpitää ja kehittää osaamista etenkin seuduilla, joilla alan asiantuntemus lepää muutaman aktiivisen toimijan harteilla.

Aleksanteri-instituutilla on ollut valtakunnallinen tehtävä tutkimuksen ja opetuksen koordinoinnissa sen perustamisesta lähtien: valtakunnalliset maisteri- ja jatko-opinnot, tietopalvelu ja suomalaisen tutkimuksen vieminen kansainvälisille areenoille ovat instituutin toiminnan ytimessä. Mikä tekee Aleksanteri-foorumista uudenlaisen avauksen on se, että nyt on pyrkimyksenä laajentaa yhteistyötä yli yhteiskunnan sektorirajojen. Sen sijaan, että kutsuttaisiin keskusteluun vaikkapa pienten slaavikielten tutkijoita ja opettajia kautta maan, tuodaankin yhteen nämä opettajat, potentiaaliset opiskelijat ja mahdolliset työnantajat, jotka asiantuntemusta lopulta tarvitsevat.

Työryhmien keskusteluissa kävi ilmi, että esimerkiksi juuri kielitaidon suhteen opiskelijoiden, opetuksen suunnittelijoiden ja osaamista kaipaavien työnantajien odotukset poikkeavat toisistaan. Esiin tuli myös kulttuuriälyn käsite: kielitaidolla tai jonkin alan asiantuntemuksella ei välttämättä pääse pitkälle, ellei ole kykyä soveltaa niitä sen maan kulttuurissa, jossa operoi. Tämänkaltaisia yksinkertaisilta tuntuvia oivalluksia voidaan synnyttää ja jakaa vain monenkeskisissä sektorirajat ylittävissä tapaamisissa.

Ennustaa ei voi, mutta ennakointi kannattaa

Erityisen tärkeää yhteistyö ja synergia on silloin, kun yhteinen kenttä ja toimintaympäristö on murroksessa. Kuten Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro foorumin avajaispuheenvuorossa toi ilmi, silloin kun Aleksanteri-instituutti 1990-luvulla perustettiin, tarve yhteistyölle oli ilmeinen: yhtenäistyvässä ja demokratisoituvassa Euroopassa tarvittiin yhtäkkiä aivan erilaista osaamista kuin rautaesiripun aikaan, ja sitä ei kukaan toimija pystynyt tuottamaan yksin. 2000-luku taas on näyttänyt, että avoimuus ja optimismi olikin väliaikaista. Uuteen tilanteeseen mukautuminen edellyttää jälleen uudenlaista asiantuntemusta kaikilla yhteiskunnan sektoreilla.

Valtakunnallisen Aleksanteri-foorumin pääpuhuja Ilkka Herlin sopisi edustamaan useampaakin näistä sektoreista: Herlin on paitsi Cargotecin hallituksen puheenjohtaja, myös Elävä Itämeri -säätiön perustaja ja Aleksanteri-instituutin neuvottelukunnan puheenjohtaja. Herlin korosti puheessaan, että samalla kun suurvaltasuhteiden mutkistuminen ja populismin nousu leimaavat 2010-lukua, perinteisten ulko-, turvallisuus- ja kauppapolitiikan rinnalle ovat nousseet etenkin ympäristökysymykset. Ilmastonmuutosta ja biodiversiteettikatoa ei voi ratkaista menneisyyden geopolitiikan keinoin, vaan tarvitaan uutta ymmärrystä eri tason politiikan ja talouden toimijoiden rooleista ja intresseistä sekä tieteenalojen rajat ylittävää tiivistä yhteistyötä. 

Yllätyksiä tulee väistämättä. Kuka olisi vielä kymmenen vuotta sitten uskonut, että Kiina pyrkisi profiloitumaan ympäristöpolitiikan suurvaltana tai että Yhdysvaltain presidentti esiintyisi ilmastonmuutoksen kieltäjien nokkamiehenä? Yllättävissä käännöksissä ei ole kyse luonnonvoimista, vaan taustalla on ihmisten tekemiä päätöksiä, mutta muuttujia on niin paljon, että ennustaminen on mahdotonta.

Ennakoida sen sijaan voi, jos on valmis katsomaan kuohuvan pinnan alle: valtiomiesten suurieleisten julistusten varjossa virkamiehet ja keskijohto jatkavat monesti toimintaansa omalla logiikallaan ja kääntävät kelkkaansa huomattavasti hitaammin. Korruptio tuo oman mausteensa soppaan, mutta sitäkin on mahdollista - vaikka vaikeaa - tutkia ja analysoida.

Paneelissa puhunut Hybridiuhkakeskuksen tutkimusjohtaja Hanna Smith muistutti, että joskus on hyvä myös katsoa asioita toisesta näkökulmasta ja tutustua siihen, miten tutuista teemoista puhutaan muualla, muissa maissa ja naapuriorganisaatioissa. Näkökulma vääristyy helposti varsinkin, kun puhutaan uhkakuvista. Olisi tärkeä erottaa oikeat uhat ilmiöistä, jotka syystä tai toisesta koemme uhkaavina, ja toisaalta tunnistaa ajoissa myös tulevaisuuden potentiaaliset uhat. Vähintään yhtä tärkeää olisi suostua uskomaan kriittistä ja luotettavaa analyysiä silloinkin, kun se sotii omia ennakkokäsityksiä vastaan.

Hidasta tietoa nopeaan käyttöön? Yksinkertaistamisen houkutus ja riskit

Paneelikeskustelu sai yllättävää lisäväriä, kun tutkija Katalin Miklóssy huomautti, että edes kokonainen sovjetologien armeija ei pystynyt ennustamaan Neuvostoliiton romahdusta tai ainakaan sen ajankohtaa. Asiantuntijat ja analyytikot katsoivat väärään suuntaan: itäisessä Euroopassa sosialistiset yhteiskunnat jo natisivat liitoksissaan, mutta kehitystä ei pidetty niin merkittävänä, että se voisi johtaa suurempiin mullistuksiin. Myös 2010-luvulla itäisessä Euroopassa tapahtuu paljon, mutta otammeko sitä nytkään tarpeeksi vakavasti?

Ikuinen ongelma tuntuu olevan, että vaikka tutkijat tunnistavaisivatkin merkittävät ilmiöt ajoissa, tutkimus on silti luonnostaan hidas prosessi. Sen sijaan tiedon tarpeet ovat usein akuutteja: investoinneista, poliittisista linjauksista ja vaikkapa opiskelupaikkojen määrästä pitää päättää määräaikaan mennessä, ja tutkimustieto harvoin ehtii päätöksenteon tueksi.

Houkutus yksinkertaistamiseen on suuri, kun tietoa pitää nopeasti tuotteistaa vaikkapa poliitikkojen käyttöön. Lyhyt ja napakka selonteko ja suositus on helppo lukea, mutta voiko siitä saada riittävän hyvää kuvaa kysymyksestä, joka saattaa olla perustavanlaatuisesti monimutkainen? Onko meillä tarpeeksi osaamista tiedon jalostamiseen ja miten paljon ja millaista pohjatietoa päätöksentekijöillä toisaalta tulisi olla esimerkiksi Venäjästä ja itäisestä Euroopasta? On eri asia laatia toimenpidesuositus henkilölle, jolla jo valmiiksi on hyvä käsitys kentästä ja sen erityispiirteistä kuin henkilölle, jolle toimintaympäristö on uusi. 

Tämä keskustelu kiteytti ensimmäisen valtakunnallisen Aleksanteri-foorumin olennaisen sanoman: Venäjään ja itäiseen Europpaan liittyvää asiantuntemusta ja osaamista on Suomessa paljon, mutta ei välttämättä aina oikeissa paikoissa ja oikeassa muodossa. On tehtävä töitä sen eteen, että tutkimustieto ja asiantuntemus löytävät tiensä niihin pöytiin, joissa niille on käyttöä, ja pidettävä huolta siitä, että osaaminen myös kehittyy tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi.