Verkkokeskusteluista hahmottuu uuden alun aikakausi

Professori Jussi Pakkasvirta halusi osoittaa merkkipäivänsä mahdolliset huomionosoitukset Latinalaisen Amerikan tutkimuksen, opetuksen ja opiskelun tukemiseen Helsingin yliopistossa.

Helsingin yliopiston alue- ja kulttuurintutkimuksen professori Jussi Pakkasvirta on työskennellyt yliopistolla yli 30 vuotta ja tehnyt mittavan uran akateemisissa ja hallinnollisissa tehtävissä. Tällä hetkellä hän toimii humanistisen tiedekunnan kulttuurien osaston johtajana ja varadekaanina sekä eurooppalaisen tiedejärjestön CEISAL:n puheenjohtajana.

– Varainhankinta on yksi tärkeä osa nyky-yliopistomme toimintaa. Sillä myös tehdään toimintaamme tunnetuksi, eli se ei ole vain yksiulotteista resurssien keräämistä vaan hedelmällistä vuorovaikutusta yhteiskunnan kanssa. Merkkipäiväkeräyksen järjestäminen oli myös erittäin helppoa yliopiston järjestelmän ja oman sosiaalisen median kautta, Pakkasvirta kertoo.

Suomi24-palsta paljastaa kansakunnan mielenliikkeitä

Jussi Pakkasvirran akateeminen ura on monipuolinen ja kansainvälinen. Hän on tutkinut ja kehittänyt monitieteistä alue- ja kulttuurin tutkimusta Suomessa, Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Tällä hetkellä Pakkasvirta johtaa Suomen Akatemian Kansakunnan mielenliikkeet -tutkimuskonsortiota, jonka keskiössä on sosiaalisen median aineistojen analysointi.

– Meillä on käytettävissämme Suomi 24-keskustelupalstan aineistoa 15 vuodelta, yhteensä 70 miljoonaa viestiä. Suomi24 on Suomen suurin aihekeskeinen verkkofoorumi. Itseäni hankkeessa kiinnostaa laaja yhteiskuntateoreettinen kysymys: elämmekö parhaillaan aikakautta, joka muistetaan myöhemmin uuden ajan alkuna? On olemassa historiallisia hetkiä, jolloin käsitteet muuttuvat toisenlaisiksi.

Nationalismin ja populismin tutkijana Pakkasvirtaa kiinnostaa myös se, miten sosiaalinen media tarjoaa poliittiselle käyttäytymiselle liikkuvan alustan: ihminen voi kokea voimakkaasti kuuluvansa johonkin ryhmään, vaikuttaa siinä hetken ja sitten irtisanoutua siitä. Identiteettejä on enemmän kuin ennen, erilaisia myös perinteisten puolueiden sisällä.

– Eurooppa on hyvin mielenkiintoisessa historiallisessa tilanteessa, joissa poliittisia alliansseja alkaa olla aika hankala rakentaa. Tämä näkyy niin Ruotsissa, Saksassa kuin Britanniassakin.

Rahasto tukee alueiden ja kulttuurien ymmärrystä

Latinalaisen Amerikan tutkiminen on vienyt Jussi Pakkasvirtaa ympäri maailmaa – ja toisinaan tuonut maailmaa lähelle häntä.

– Pienessä Suomessa verkostoituu aika nopeasti kansainvälisesti, jos tutkii ”eksoottisia” alueita. Niinpä kotonani Helsingissä on käynyt niin Che Guevaran poika Havannasta kuin Fidel Castron Miamissa asuva tytärkin. Viime syksynä illallista meillä kotona kävi syömässä Brasilian entinen presidentti Dilma Rousseff seurueineen. Muutamia vuosia sitten illallistin Kluuvissa Kolumbian entisen varapresidentin ja puolustusministerin kanssa.

Kuusikymmenvuotismuistamisten ohjaaminen omalle alma materille tuntui Pakkasvirran mielestä oikealta ja luontevalta tavalta toimia.

– Tutkimus ja opetus ovat olleet keskeinen osa elämääni. Minusta oli hienoa, että ystävät, kollegat ja sukulaiset tekivät nyt kukkien, kirjojen ja konjakkipullojen hankkimisen sijaan lahjoituksen yliopistolle, joka on antanut minulle niin paljon. Samalla sain lahjoittajiksi mukaan myös muita läheisiä sidosryhmiä, jotka muuten ehkä eivät olisi olleet suoraan mukana merkkipäiväni juhlistamisessa.

Yhdessä ystäviensä kanssa Pakkasvirta toivoo edistävänsä alueiden ja kulttuurien ymmärrystä sekä monipuolista globaalia vuorovaikutusta. Rahastosta tuetaan erityisesti nuorten tutkijoiden kansainvälistymistä.

Lue lisää: https://www.helsinki.fi/fi/yhteistyo/jussi-pakkasvirran-merkkipaivakerays