Jäätiköt sulavat ja vesi vyöryy maalle. Mehiläisten katoamista seuraa nälänhätä. Ihmisten eriarvoistuminen tekee toisista orjia. Ekokriittinen kirjallisuus avaa meille dystooppisia näkyjä, sellaisia joihin ihmiskunnan teot voivat johtaa.
– Ne ovat varoituksia: jos jatkamme näin, uhkakuva toteutuu, kirjallisuudentutkija Merja Polvinen (@MerjaPolvinen) sanoo.
Ekokriittinen kirjallisuus avaa meille dystooppisia näkyjä, sellaisia joihin ihmiskunnan teot voivat johtaa.
Pelkkä varoittava tarina ei kuitenkaan riitä, ei vaikka sitä toistettaisiin uudelleen ja uudelleen. Kaunokirjallinen teos kaikkine ulottuvuuksineen vaikuttaa: se tarjoaa opetuksen omaksuttavammassa, lähelle tulevassa muodossa. Tarvitaan lukemisen kokemus, joka panee ajatuskoneen käyntiin.
Outoa ei voi ottaa haltuun
Realistisella kirjallisuudella on Suomessa vankat perinteet. Polvisen mukaan myös tieteis- ja fantasiakertomuksista halutaan löytää tuttua Siwan kassi -arkea. Polvisen mukaan realismilla ei kuitenkaan ole yksinoikeutta todellisuuden kuvaamiseen. Marginalisoidumpikin kirjallisuus voi yhtä lailla muuttaa ihmisen käsitystä todellisuudesta, eikä sen lukeminen ole lainkaan vähemmän haastavaa tai arvokasta kuin Pohjantähti-trilogiankaan.
Tieteiskirjallisuus on erityisen hedelmällinen pohja ekokritiikille. Se on koko genren olemassaolon ajan pyrkinyt puhumaan yksilön ja järjestelmän välisestä suhteesta.
– Monimutkaisia järjestelmiä, kuten ympäristöä tai fysiikan ilmiöitä, ei kuitenkaan voi purkaa lineaarisiksi tarinoiksi, Polvinen painottaa.
– Siksi täytyy kirjoittaa monimutkaisia ja outoja romaaneja, joiden dynamiikkaan heijastuu yksilön ja ympäristön vaikea suhde.
Myös tieteis- ja fantasiakertomuksista halutaan löytää tuttua Siwan kassi -arkea.
Margaret Atwood, Johanna Sinisalo ja Jeff VanderMeer kertovat kyllä yksilön tarinaa ilmastonmuutoksen tai ihmisoikeuksien rappion keskellä, mutta tarina ei ratkaise tai selitä outoutta. Juju on, että toiseus jää, ja sen kanssa on elettävä.
– Tämä on se muutos, joka kansalaisten ja politiikan tekijöiden ymmärryksessä pitäisi tapahtua: kaikkea ei voida ymmärtää.
Kertomuksen vangit
Kertomuksen tutkija Merja Polvinen näkee tarinallisuudessa myös uhkia.
– Kaunokirjallisuudesta meihin on tarttunut käsitys siitä, että kaikessa täytyy olla kertomus. Ajattelemme, että vain kertomuksen kautta voimme kiinnittyä, ymmärtää ja hyväksyä. Tähän liittyy kuitenkin riskejä. Ei pelkkä tarinan kertominen tee meistä parempia ihmisiä. Tarinaelementit saattavat myös yksinkertaistaa tai piilottaa ongelmia.
Kun romaanien dystopiat alkavat tuntua karmean ajankohtaisilta, Polvinen muistuttaa median tarinahakuisuudesta ja terveestä kritiikistä.
– Kuinka paljon käsityksemme todellisuudesta syntyy median kautta? Media omaksuu tarinallistamisen keinoja, fiksustikin, mutta tarina ei välttämättä pohjaa maailmaan. Tarina voi syntyä siitä, kun kielestä ja kirjallisuudesta tuttuja muotoja siirretään todellisuuteen. Uutiset ovat yksilöiden tekemiä, ja ne pyrkivät vaikuttamaan näppäilemällä oikeita kieliä meissä.
Kun romaanien dystopiat alkavat tuntua karmean ajankohtaisilta, Polvinen muistuttaa median tarinahakuisuudesta ja terveestä kritiikistä.
Ei hyötyä vaan hyväksyntää
Polvisen mukaan yhä täytyy kirjoittaa kirjoja ja kirjoista, ja lukea. Juuri lukeminen on hänen mukaansa hyvin tärkeätä. Jos kirjallisuudelle halutaan nimetä jokin hyöty – mikä Polvisen mielestä on hieman epäilyttävää –, se olkoon lukijan tiedollisten kykyjen harjoittaminen.
– Kirjallisuus on muutakin kuin kertomus. Kaunokirjallinen teos on punttisalilaite: siihen kytkeydytään harjoittamaan ominaisuuksia, jotka muuten jäisivät harjoittamatta. Meihin siirtyy outojen asioiden tekemisen taito. Se pysyy meissä sittenkin kun kirja on jo suljettu.
Merja Polvinen on varma, että ekokriittinen kirjallisuus voi vaikuttaa.
– Mitä enemmän asioita nostetaan esiin, sitä enemmän ihmiset puhuvat niistä, ajattelevat niitä ja käsitteellistävät niitä.
Samoin kuin kirjallisuuden arvo ei redusoidu hyötyyn, ei luontokaan lopulta taivu vain parin tunnin kansallispuistoelämykseksi. Polvisen mukaan taide on olemassa, koska se tuo universumiin asioita, joita siinä ei koskaan aikaisemmin ollut. Luonto on myös olemassa itseisarvoisesti, ja ajatus sen toiseudesta ja omalakisuudesta voi lopulta muuttua intuitiiviseksi. Opimme elämään sen kanssa.
Keskustelu Planeetan rajat: Mitä ovat aikamme suuret tarinat Tiedekulmassa (Aleksanterinkatu 7) 9.5. kello 16.30–18.00.
Kirjallisuudentutkija Merja Polvinen, Julkaisut, projektit, aktiviteetit. Twitter: @MerjaPolvinen