Taidehistorialliset kävelykierrokset kesällä 2018

Taidehistorialliset kävelykierrokset käynnistyvät 11.6.2018 ja niillä tutustutaan Helsingin yliopiston kampuksiin. Ilmaisten kierroksien oppaina toimivat taidehistorian opiskelijat.

Taidehistorialliset kävelykierrokset kuljettavat läpi Helsingin yliopiston kampusten. Ilmaisten kierroksien oppaina toimivat taidehistorian opiskelijat ja kierroksilla tutustutaan niin arkkitehtuuriin, taiteeseen kuin muotoiluunkin empireajalta aina 2010-luvulle saakka. Tänäkin vuonna kävelykierrokset johdattavat tutustumaan yliopiston kiinnostavaan historiaan kesäkuusta syyskuun loppuun saakka.

Viime vuoden uutuuskierrokset Kuvataidetta Yliopistomuseolla sekä Observatorio & Tähtitorninmäki jatkavat tänä vuonna! Yliopistomuseon kuvataiteeseen tutustutaan 27.6. klo 16.00, 8.8. klo 14.00 ja 5.9. klo 16.00. Observatorion kierrokset pidetään 12.7. klo 14.00, 19.7. klo 17.00, 26.7. klo 18.00 ja 1.8. klo 16.00.

Uusi kohde kierroksilla tänä vuonna on Tiedekulma, johon tutustutaan Uusinta arkkitehtuuria keskustakampuksella -kierroksilla!

Kävelykierroksia järjestetään suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi yliopiston kaikilla kampuksilla sekä Vanhalla ylioppilastalolla ajalla 21.6.-11.9. Ryhmille järjestetään ilmaisia kierroksia tilauksesta.

Tervetuloa!

Kierrosten kaikki aikataulut sekä kohdekuvaukset löytyvät kävelykierrosten kotisivulta:

https://kavelykierrokset.wordpress.com/

Kävelykierrokset Facebookissa:

https://www.facebook.com/TaidehistoriallisetKavelykierrokset

Lisätietoja antaa kierrosten koordinaattori Iida Arvola,  kavelykierros-info@helsinki.fi

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri