Sodassa kunnia on pakoa häpeästä

Tuomas Teporan mukaan häpeän tunne jää sodissa kunniakkuuden, sankarillisuuden ja uhrautumisen varjoon.

Sodan ja tunteiden kulttuurihistoriaan erikoistunut Tuomas Tepora on käsitellyt niin kutsuttua talvisodan henkeä vuonna 2015 julkaistussa Sodan henki. Kaunis ja ruma talvisota -teoksessa.

Tepora hahmottaa talvisodan hengen kolmella eri tasolla. Yhtäältä talvisodan henki oli spontaani reaktio, joka yhdisti kansaa: suomalaiset olivat tuolloin sisäisistä poliittisista erimielisyyksistään huolimatta yhdessä tuohtuneita.

Toisaalta talvisodan henki oli myös tuotettu ja propagoitu idea. Kansalaisten mielialoja ja mielipiteitä tarkkailtiin ja niihin pyrittiin vaikuttamaan.

”Talvisodan hengellä oli monta kokkia ja seremoniamestaria”

Sodan päätyttyä talvisodan hengestä muotoutui nopeasti poliittinen iskulause ja ajan myötä klisee − idea jolla voidaan perustella, myydä ja markkinoida lähes mitä tahansa.

− Poliittisten ristiriitojen tultua jälleen näkyviksi ja talvisodan kokemuksen muututtua nostalgiaksi ryhdyttiin miettimään, miksei hienoa yhteistunnetta saada esiin, Tepora toteaa.

− Mielenkiintoista on, että samaa kysellään välillä nyky-Suomessakin esimerkiksi taloudellisesta kurimuksesta selviämisen suhteen. Elämmehän kuitenkin rauhan aikaa.

Häpeärauha?

Puhuttaessa sodasta ja tunteiden kulttuurihistoriasta termi häpeärauha on klassinen käsite, joka usein liitetään esimerkiksi Saksan kokemaan tappioon ensimmäisessä maailmansodassa.

Suomessa monet tavalliset kansalaiset nimittivät talvisodan rauhaa mielialaraporttien mukaan häpeärauhaksi. Tepora tulkitsee, että tämä johtuu pitkälti Karjalan häpeälliseksi koetusta menetyksestä.

− Talvisota oli lyhyt ja romahdus tapahtui nopeasti. Ennen tätä Suomessa vallitsi jopa yltiöoptimistinen ja luottavainen kuva puolustuksen menestyksestä tiedotusvälineiden tehdessä onnistunutta propagandaa taistelu- ja motitusvoitoista. Kun tällaisen hengen huippukohdasta tultiin vauhdilla alas, oli seurauksena äärimmäinen pettymys ja kollektiivinen häpeän tunne.

− Monille sodassa kärsitty tappio otti henkilökohtaisen itsetunnon päälle, Tepora jatkaa.

Muutaman viikon sisällä rauhanteon hyvät puolet alkoivat kuitenkin myös paljastua ihmisille ja tunnelmat rauhoittuivat.

Sotatranssi ja siitä vapautuminen

Teporaa kiehtoo kysymys siitä, miten voimakkaat kollektiiviset tunteet voivat vaihdella suuresti lyhyessä ajassa. Teoreettisena lähestymistapana on tällöin tutkia, kuinka tunteista tulee ryhmätunteita ja kuinka ne välittyvät. Keskeinen selittäjä tässä yhteydessä on kriisi. Lisäksi sekä häpeän että kunnian tunteet ovat alkukantaisia.

− Sota on yhteiskunnallisista ja sosiaalisista kriiseistä tuhoisin ja se tuottaa suuria tunnevastineita omassa ajallisessa ja kulttuurisessa viitekehyksessään. Suomen tilanne talvisodassa on oppikirjaesimerkki, kuinka suhteellisen homogeeninen yhteisö toimii kriisitilanteessa ja miten kansakunnasta itsestään tulee kansalaisiaan kannatteleva objekti.

Kriisin lauettua tilanne oli taas aivan erilainen.

− Ihmiset saattoivat jopa kokea häpeää siitä, kuinka vahvasti he olivat tulleet tempautuneiksi mukaan kyseiseen tunneilmapiiriin.

Muistamisen politiikka, sodan traumat ja kulttuurihistoria

Puhuttaessa tämän päivän Suomesta Tepora painottaa sotien muistamisen monimuotoistumista. Särötön sankarieetos ei ole enää ainoa hallitseva tarina asiasta.

”Nykyisin muistetaan jo avoimesti Suomen kannalta ikävämpiä ja raskauttavampiakin puolia sodista, vaikka tällaiset elementit eivät ymmärrettävistä syistä ole valtiollisen muistokulttuurin materiaalia.”

Traumaattisten kokemusten kohdalla kyse on siitä, että luotettavaksi koettu yhteiskunta tai valtio paljastuvat viime kädessä niiksi, jotka lähettävät omia kansalaisiaan kuolemaan puolestansa. Lisäksi sota tuottaa monenlaisia identiteettejä: sotaorpoja ja -lapsia, pakolaisia ja siirtolaisia, joihin määrittelemätön huonommuuden ja menetyksen tunne on jättänyt jälkensä.

− Toisaalta samanaikaisesti on kiehtovaa, miten valtavan vahvoja ja yleviä merkityksellisyyden kokemuksia sotaan yhdistetään, Tepora jatkaa.

Suomalaisen akateemisen historiantutkimuksen piiriin sodan traumaattiset kokemukset ja oireet ovat tulleet kattavasti mukaan viimeisten 10–15 vuoden aikana.

− Yksi syy tähän on, että ajallinen etäisyys tapahtumista on riittävä ja sotahistoriaa voidaan käsitellä kylmän sodan aikaisen poliittisen kehyksen ulkopuolelta. Osittain uuden sotahistorian näkökulmat ovat myös vastareaktioita 1990-luvun alun uuspatrioottiselle ilmapiirille, Tepora huomauttaa.

Mielenkiintoinen kysymys jatkossa on, mitä sodan muistamiselle ja tulkinnoille tapahtuu, kun ihmisiä, jotka sen ovat omakohtaisesti kokeneet, on yhä vähemmän ja vähemmän. Varoittavia esimerkkejä populististen nationalismin ja kansallismielisyyden noususta on jo nähty.

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri