Toisen maailmansodan kokemukset Lapissa erosivat merkittävästi muusta Suomesta. Saksalaisjoukoilla oli rintamavastuu pohjoisessa 1941–1944, ja enimmillään Lapin alueella oli enemmän saksalaisjoukkoja ja heidän monikansallisia vankejaan kuin paikallista väestöä. Suomen tehtyä tulitauon Neuvostoliiton kanssa 1944, entisten liittolaisten välille puhkesi Lapin sota (1944–1945). Lappiin jäi vetäytyvien saksalaisjoukkojen jäljiltä satoja tuhansia kiloja enemmän tai vähemmän tuhottua sotamateriaalia. Materiaalin kirjo ulottuu traktoreista, tykinlaveteista ja syöksyveneistä viinapulloihin, säilyketölkkeihin ja henkilökohtaisiin esineisiin. Lisäksi saksalaiset kylvivät maastoon valtavasti räjähteitä, jotka vaativat ihmishenkiä vielä pitkään sodan jälkeenkin.
Koska natsisaksan joukkojen läsnäolo aseveljinä Pohjois-Suomessa on ollut sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kansallisella tasolla vaikea ja vähätelty aihe, myös pohjoissuomalaisten ja saamelaisten kokemukset saksalaisten läsnäolosta ovat jääneet syrjään. Saksalaisten materiaalisia jäänteitä on usein vähättelevästi nimetty ”sotaromuksi”, joka sotkee Lapin luonnon. Paikalliset ovat kuitenkin tunteneet nämä jäänteet läpi vuosikymmenten ja ne ovat heille tärkeitä paikallisen kulttuurimaiseman osia ja yhteisöllisten ja yksilöllisten muistojen ilmentymiä.
Jäljet maisemassa symboloivat etelän ja pohjoisen vastakkainasettelua
Monet paikalliset näkevät itsensä ”oman menneisyytensä” vartijoina ja toivovat voivansa valvoa ulkopuolisten toimintaa sota-aikaisilla ja muilla kulttuuriperintökohteilla. Lisäksi he kokevat usein, että viranomaiset ylenkatsovat heidän kulttuuriperintöänsä. Tämän johdosta saksalaisten jäljet maisemassa ovat muodostuneet myös nykyisen Pohjois- ja Etelä-Suomen vastakkainasettelun sekä pohjoisen marginalisoinnin symboleiksi. Kyseiset näkemykset heijastelevat myös Lapin pitkää kolonialistista historiaa.
- Erilaiset tavat lähestyä saksalaisten toisen maailmansodan jäänteitä vaikuttavat olevan lähtöisin perustavanlaatuisista eroista maailmankatsomuksessa ja tavassa tulkita maisemaa, sanoo arkeologi Oula Seitsonen.
- Lapin luonnon puhdistamista ”sotaromusta” kannattavat henkilöt näyttävät lähestyvän aihetta ”länsimaisella” katseella, joka vetää rajan ”luonnon” ja ”kulttuurin” välille. Tämä leimaa samalla paikallisten historiallisen kulttuurimaiseman tyhjäksi, luonnolliseksi erämaaksi. Pohjoinen ympäristökäsitys ei kuitenkaan erottele “luontoa” ja “kulttuuria”, vaan maisema ja sen eri kerrostumat muodostavat kokonaisuuden, joka sitoo yhteen menneen, nykyisen ja tulevan.
Oula Seitsosen mukaan eri toimijoiden tulisikin tuntea ja hyväksyä toistensa erilaiset lähtökohdat ennen kuin he pystyvät rakentavaan keskusteluun aiheesta.
- Omasta puolestani haluaisin nähdä, että sota-aikainen materiaali saataisiin dokumentoitua jollain tasolla ennen kuin se maatuu täysin. Toisaalta sota-aikaisten rakenteiden ja esineiden sekä luonnon hidas yhteensulautuminen luo kohteille erityisen ilmapiirin ja korostaa niiden kuuluvuutta paikalliseen kulttuurimaisemaan. Sotakohteiden merkitystä osana paikallista pitkää kulttuurillista jatkumoa korostavat niihin liitetyt yliluonnolliset kertomukset ja kokemukset. Nämä kertovat osaltaan kohteista muistin ja muistamisen paikkoina sekä niihin liittyvistä käsittelemättömistä traumoista.
Seitsonen uskoo, että kohteilla voisi olla positiivista käyttöä Lapin tärkeän matkailuelinkeinon näkökulmasta.
- Kohteiden ympärille voisi kehittää yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa kulttuurimatkailumahdollisuuksia, jotka tarjoaisivat vaihtoehtoja nykyiselle turismille ja lisätulonlähteitä paikallisille.
Oula Seitsosen väitöstutkimus on ensimmäinen laaja-alainen, teoreettisesti suuntautunut tutkimus saksalaisjoukkojen materiaalisten jäänteiden arkeologiasta, materiaalisuudesta ja perinnöstä Suomen Lapissa. Väitöstutkimus tarkastetaan Helsingin yliopistossa 2.3.2018.
Yhteystiedot:
Oula Seitsonen
Puh. 040 502 5892, 02941 24518
Oula.Seitsonen@helsinki.fi