Pakolaiskeskustelu politisoi journalismin

28.9.2017
Totuudenjälkeisellä ajalla luottamusta poliittisista tarkoitusperistä vapaaseen uutisointiin horjutetaan päivittäin. Viime vuosina käyty pakolaiskeskustelu kuvaa hyvin riippumattomuuteen pyrkivän journalismin haasteita.

 

Euroopassa vuonna 2015 kärjistynyt pakolaistilanne toi myös Suomeen lyhyessä ajassa kymmeniä tuhansia turvapaikanhakijoita. Tilanne oli poikkeuksellinen myös tiedotusvälineille. Muuttoliikkeen suuruutta oli vaikea ennakoida, ja monet toimittajat kirjoittivat ensimmäistä kertaa pakolaisista. 

Samaan aikaan uutisjournalismia haastettiin ennennäkemättömällä voimalla. Sekä yksittäisiä toimittajia että koko valtamediaa arvosteltiin yksipuolisesta uutisoinnista, maahanmuuton epäkohtien piilottelusta, lukijoiden manipuloinnista, ”pakolaisten hyysäämisestä” tai yleisemmin monikulttuurisuuden ideologian ajamisesta. Verkon keskustelufoorumeilla nakerrettiin aktiivisesti yleisön luottamusta journalismia kohtaan ja linkitettiin vaihtoehtoisten verkkomedioiden uutisiin. 

Keskustelu totuuden jälkeisestä ajasta pakottaa suhtautumaan neutraalina näyttäytyvään tietoon epäillen.

Viime vuosien pakolaiskeskustelu onkin erinomainen esimerkki niin sanotun totuudenjälkeisen ajan ilmiöstä. Tässä on keskeisiltä osin kyse aiemmin neutraaleina ja objektiivisina näyttäytyneiden tiedontuoton muotojen – kuten uutisjournalismin – asemoimisesta poliittisten ja ideologisten pyrkimysten keppihevoseksi.

Keskustelu totuuden jälkeisestä ajasta pakottaa suhtautumaan neutraalina näyttäytyvään tietoon epäillen. Uutisjournalismin kohdalla onkin kiinnostavaa kysyä, mikä toimittajien rooli on yhteiskunnallisissa kamppailuissa ja miten he itse kokevat oman tehtävänsä. 

Helsingin yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteisessä tutkimuksessa selvitettiin asiaa haastattelemalla kahtakymmentäneljää pakolaisista runsaasti uutisoinutta toimittajaa suomalaisissa mediaorganisaatioissa.

Mukana oli toimittajia niin kansallisista kuin alueellisista ja paikallisistakin tiedotusvälineistä.
Suomalaisen toimittajakunnan on aiemmissa tutkimuksissa todettu arvostavan kriittistä asennetta valtaa pitäviä kohtaan, ottavan etäisyyttä erilaisiin intressiryhmiin, välttävän poliittisten tavoitteiden taakse asettumista ja pyrkivän tasapuolisuuteen aiheiden käsittelyssä. Kokemus riippumattomuudesta erilaisten yhteiskunnallisten kamppailujen ja omia etujaan ajavien ryhmien puristuksessa on keskeinen osa toimittajien ammatillista itseymmärrystä ja -arvostusta. 

Haastattelujemme perusteella niin kutsuttu Euroopan pakolaiskriisi horjutti näitä journalismin perusarvoja ja toimittajien itseymmärrystä kahdella tapaa. Ensinnäkin turvapaikanhakijoiden käsittely uutisoinnissa tuotti heille toistuvasti päänvaivaa. Tilanteessa, jossa turvapaikanhakijoihin suhtautumisesta käytiin voimakasta kamppailua puolesta ja vastaan, toimittajat joutuivat puntaroimaan, millaisia käsityksiä he halusivat tukea. 

Toimittajien käsitystä ammatillisesta riippumattomuudesta horjutti yleisöjen pyrkimys vaikuttaa pakolaisuutisoinnin sisältöön.

Vahvistaisiko juttu lukijoiden kuvaa turvapaikanhakijoista uhreina, huijareina tai uhkana suomalaisten turvallisuudelle? Välittyisikö jutusta kuva pakolaisista, joilla on samanlaisia arvoja ja toiveita kuin lukijoilla, vai näyttäytyisivätkö he vieraita tapoja noudattavina muukalaisina? Pelkkä tiedon neutraalin välittämisen periaate ei enää ollut riittävä ohjenuora, sillä kertoessaan yksittäisen pakolaisen tarinaa toimittaja joutui aktiivisesti tekemään valintoja sen suhteen, miten esittää turvapaikanhakijat ja heidän tarinansa luotettavuus. 

Toiseksi toimittajien käsitystä ammatillisesta riippumattomuudesta horjutti yleisöjen pyrkimys vaikuttaa pakolaisuutisoinnin sisältöön. Erityisesti radikaalien maahanmuuttovastaisten ryhmien aggressiivinen toiminta erimielisten hiljentämiseksi ja mustamaalaamiseksi sekä tästä seurannut julkisen ilmapiirin kiristyminen saivat monet toimittajat varovaisiksi. 

Useimmat haastattelemamme toimittajat kokivat, että pakolaisteemasta oli kirjoitettava huolellisesti virheitä vältellen ja sanavalintoja tarkasti pohtien, jotta ”vastapuolelle” ei tarjoutuisi helppoja maaleja. Toimittajien puheessa toisin sanoen korostui selkeä vastustaja, sosiaalisessa mediassa aktiivinen maahanmuuttovastainen oikeisto ja heidän valeuutismediansa. Ne olivat löytäneet pakolaistilanteesta ja siihen liittyvästä uutisoinnista oivan keppihevosen edistää poliittisia tavoitteitaan.

Totuudenjälkeiselle ajalle tyypillinen taipumus kyseenalaistaa perinteisiä tiedollisia auktoriteetteja uhkaa tehdä toimittajista tahtomattaankin poliittisten kamppailujen osapuolia.

Koetut hyökkäykset tuntuivat horjuttaneen monen toimittajan käsitystä omasta epäpoliittisuudestaan. Äärioikeiston nousu muistutti monelle, että liberaaleja perusarvoja oli avoimesti syytä puolustaa. Journalismi ei voinut pysytellä kokonaan sivullisena tarkkailijana pakolaiskeskustelussa, vaikka tämä samalla uhkaisi tehdä toimittajista osapuolia yhteiskunnallisissa kamppailuissa ja vaarantaisi heidän objektiivisuutensa.

Totuudenjälkeiselle ajalle tyypillinen taipumus kyseenalaistaa perinteisiä tiedollisia auktoriteetteja uhkaa tehdä toimittajista tahtomattaankin poliittisten kamppailujen osapuolia. Tällöin uutisointi kohtaa jatkuvasti epäilyksiä tarkoitushakuisuudesta, ja niin sen luotettavuus joutuu myös uhatuksi.

Jotta demokratian edellyttämä julkinen keskustelu ei taantuisi omiin todellisuuksiinsa sulkeutuneiden kuplien väliseksi ohihuuteluksi, tarvitaan yhä myös tasapuolisuuteen ja puolueettomuuteen pyrkivää journalismia. 

Neutraali ja poliittisista kamppailuista etääntynyt uutisointi ei kuitenkaan riitä. Journalismin on etsittävä entistä aktiivisemmin keinoja toimia julkisen keskustelun foorumina ja välittäjänä. Tämä edellyttää poliittisten vaihtoehtojen aktiivista avaamista sekä omasta viiteryhmästä poikkeavien väestöryhmien näkökulmien edustamista.

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri