Pako vai kato

26.9.2014
KANSI (7/14) | Viisi prosenttia maailman ihmisistä kuuluu alkuperäiskansaan. Vaipuvatko alkuperäiskansat unholaan, vai tuleeko niitä jopa lisää?

Vuonna 2011 kambodzalaisessa H&M-ketjun käyttämässä Anfulin tekstiilitehtaassa kävi kummia. Yli 200 työntekijää pyörtyi ja tuotanto keskeytyi. Sama toistui useamman kerran. Köyhissä oloissa kasvaneet työntekijät syyttivät neak ta -henkeä, riivaajaa.

Antropologit tuntevat riivaustapauksia muualtakin, kuten tehtaista Malesiasta ja kolumbialaisilta sokeriruokoplantaaseilta. Meksikossa ja Puerto Ricossa verenimijähenki chubacabra alkoi näyttäytyä pian NAFTA-vapaakauppasopimuksen solmimisen jälkeen. Paikallishengillä on pitkä historia taistelussa globaalia taloutta vastaan.

Kambodzan pyörtymistapaukset sattuivat vähän sen jälkeen, kun työntekijöitä oli pidätetty lakkoilusta. Selityksiä riittää: tekstiileissä käytetyt hyönteismyrkyt, raskaan työn uuvuttavuus ja dramaattiseksi yltynyt työtaistelu. Riivausta on paha pitää rationaalisena selityksenä.

Antropologian vinkkelistä kulttuurien yhteentörmäys on kiinnostava, koska ihmiset todella pyörtyvät, mielestään syystä. Joukkopyörtymisiä voi pitää hengellisenä kansannousuna. 7,99 euron trikoopaidat ja neak ta -henget eivät ole samaa kokemuspiiriä, mutta ne koskettavat ihmisiä, jotka elävät kummankin maailmassa. Samassa, mutta erillisissä.

MYYTTI JA SUKUPUUTTO | Itsestään selvä ja silti hätkähdyttävä totuus on, että ihmisillä on eri käsityksiä maailmasta. Minun käsitykseni poikkea-vat naapurista, eurooppalaisen afrikkalaisesta ja fundamentalistin sekulaarista — samankin kulttuuripiirin sisällä erot voivat kasvaa suuriksi.

Yhdysvalloissa kristinusko on vahva vaikuttaja, eikä siellä luoteta tieteen selitykseen maailman kehityksestä samoin kuin vaikkapa Suomessa. Kauempana omasta piiristä erot venähtävät vielä suuremmiksi. Luomismyytit ovat eri tavoin läsnä elämässä Pohjois-Amerikan intiaaneilla kuin valtaväestöllä.

— Kun eurooppalaiset 1800-luvuilla asuttivat lakota-intiaaneja reservaatteihin sillä verukkeella, että biisoni oli kuolemassa sukupuuttoon, lakotat olivat ällistyneitä. Biisonithan tulisivat vielä takaisin, koska maaäidin kohdussa syntyneet eläimet eivät voi hävitä ampumalla. Ne olivat vain toistaiseksi vetäytyneet maan poveen takaisin, lakotoja tutkinut Pohjois-Amerikan tutkimuksen dosentti Rani-Henrik Andersson kertoo.

Biisonien katoaminen oli yhtä kaikki lakotoille elintasollinen ja -tavallinen katastrofi.

JEESUS, TUTTU VAI VIERAS? | Alkuperäiskansojen käsitykset siitä, miten tietoa voi hankkia ja mitä voi tietää, eivät välttämättä pysy länsimaisen rationaalisuuden raameissa, Latinalaisen Amerikan tutkimuksen dosentti Pirjo Kristiina Virtanen muistuttaa.

Virtanen ja saamentutkimuksen yliopistonlehtori Irja Seurujärvi-Kari ovat käynnistäneet Helsingin yliopistoon uuden tutkimusohjelman ja -verkoston, Alkuperäiskansojen tieto ja kulttuurit. Tutkijoiden tarkoituksena on kertoa alkuperäiskansojen omista tavoista ymmärtää maailmaa.

— Juuri nyt tutkin Amazonilla alkuperäiskansojen käsityksiä johtajuudesta ja vallan muodoista. On tärkeää antaa puheenvuoro kansoille itselleen ja kuunnella, miten he kokevat myyttiensä kertomukset, Virtanen sanoo.

Kielitieteilijä Daniel Everett on kuvannut Amazonilla elävää eristynyttä Pirahã-kansaa, jonka kieli on syvärakenteitaan myöten erityislaatuinen. Pirahãt eivät esimerkiksi piitanneet Everettin Jeesus-kertomuksista sen jälkeen, kun tutkija paljasti, ettei henkilökohtaisesti tunne tätä. Asiat, joista ei ole omaa kokemusta, ovat pirahãlle mielettömiä.

KUNNIOITUS | Suuri yleisö tuntee lakota-intiaaniaktivisti Russell Meansin ainakin Viimeinen mohikaani -elokuvasta. Means sanoi kuuluisassa For America to live, Europe must die -puheessaan, että länsimaisen ajatteluperinteen saavutuksia tulisi mitata sillä, mitä se on tehnyt muiden kansojen perinteille.

Kritiikki iskee riistoon, mutta tutkimusperinne ei myöskään selviä ongelmitta Meansin haasteesta. Myytti modernin kulttuurin ja kehittymättömien villien perimmäisestä erosta on kivetty moneen kertaan.

— Nyt pyrimme tutkimuksellamme kyseenalaistamaan ja tekemään näkyväksi alistavia valtasuhteita. Ideana on vahvistaa alkuperäiskansojen omaa kulttuuria, Pirjo Kristiina Virtanen sanoo.

VALLAN VARJOSSA | Alkuperäiskansoihin kuuluu 370–600 miljoonaa ihmistä, mikä merkitsee 4 000–5 000 eri kieltä 90 eri maassa.

Kansainvälisen alkuperäiskansaliikkeen voima on ollut alistettujen yhteisessä kokemuksessa. Yhteistyö on vahvistanut monen kulttuurin identiteettiä.

— On poliittisesti tärkeää tulla tunnustetuksi alkuperäiskansaksi, jolla on kansan oikeudet, mutta kansaan kuuluvien tulee itse myös kokea olevansa alkuperäiskansan jäseniä, saamentutkija Irja Seurujärvi-Kari arvioi.

Valtakulttuurilla tarkoitetaan alkuperäiskansojen kanssa-asuttaman valtion tai valtioiden vallitsevaa kulttuurillista, poliittista, kielellistä ja etnistä kansanosaa. Saamelaisille valtakulttuuria edustavat suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja venäläiset.

Valtakulttuuri-sana aukeaa myös toisaalle: kansallisvaltioilla on usein toisenlainen suhde vallankäyttöön kuin alkuperäiskansoilla.

— Alkuperäiskansoilla ei ole pyrkimyksiä yhtenäiskulttuuriin ja yhtenäisvaltioon, jossa olisi yksi kansa ja yksi kieli. Pienellä saamelaisyhteisöllä on yhdeksän kieltä, mutta se nähdään rikkautena, Seurujärvi-Kari sanoo.

Sukulaiskieliset suomalaiset ja saamelaiset ovat eläneet samoilla seuduilla jo pitkään. Mikko Heikkilän tuoreessa väitöksessä todetaan, että kantasaamea puhuttiin ajanlaskun alkuvaiheilla koko nykyisen Suomen alueella Lappia lukuun ottamatta. Kahden vuosituhannen aikana saamenpuhujat väistyivät pohjoiseen, kun etelämmäs kehittyi suomalaiseksi muuntuva valtakulttuuri.

Alkuperäiskansoilla ei ole omaa valtiota. Jokainen nykyisin elävä alkuperäiskansa on onnistunut jollakin tavalla ja vaihtelevalla menestyksellä pakenemaan sulautumisen, elintilan kapenemisen ja muiden ulkoisten paineiden vaikutusta.

— Alkuperäiskansojen suhdetta kansan myytteihin leimaa jatkuvuus. Katkosta ei ole, ja suullinen perinne on siirtynyt tietymättömän ajan yli sukupolvien, Irja Seurujärvi-Kari kuvaa.

KELKAT JA SIRKKELIT | Kun uutiset näyttelijä-koomikko Robin Williamsin itsemurhasta kuuluivat, hänen poismenoaan pahoittelivat sosiaalisessa mediassa muiden muassa islamilaista valtiota havittelevat jihadistit. Mikäpä kuvaisikaan paremmin pallonlaajuisen yhtenäiskulttuurin voimaa kuin länsimaisille kuolemaa vannova uskonsoturi muistelemassa Jumanji-leffaa?

Alkuperäiskansat eivät nekään ole immuuneja tieteelle, teknologialle tai populaarikulttuurille. Alkuperäisyys ei merkitse muinaismuistomaista muuttumattomuutta, ei vaikka valtakulttuuri sitä joskus edellyttääkin. Saamelaisten poronhoidon perinteikkyyttä on kyseenalaistettu, kun poromiehethän päristävät moottorikelkoillaan.

— Jos kulttuuri ei muutu ja elä, se on kuollut kulttuuri, Seurujärvi-Kari huomauttaa.

Amazonin eristäytyneet isolados-kansatkin käyvät kauppaa machete-veitsistä.

— Kanadan Haidasaarten edustalla eräs saksalainen vierailija ihmetteli, miten haida-intiaanit voivat käyttää sirkkeliä. Haidat vastasivat, etteivät ole koskaan pelänneet teknologiaa, intiaanitutkija Rani-Henrik Andersson sanoo.

RAJA | Jos elää valtakulttuurin ympäröimänä, sulkeutuminen on alkuperäiskansoille tuhoisa tie.

— Vuonna 2007 joukko lakotaintiaaneja poltti Yhdysvaltain passinsa ja julistautui itsenäiseksi. Käytännössä riippuvuus valtiollisista järjestelmistä on kuitenkin niin suurta, että itsenäisyys kilpistyi omaan mahdottomuuteensa, Andersson kertoo.

Jähmettyminen ja sulkeutuminen ovat pakokeinoina kestämättömiä. Jos alkuperäisyytensä mielii säilyttää, kansan on kuitenkin jätettävä tietty etäisyys valtakulttuuriin nähden.

Samankaan alueen alkuperäiskansat eivät ole samankaltaisia. Kielet, tavat ja mytologiat vaihtelevat. Pohjois-Amerikan tai Amazonin kansoilla voi olla vähemmän yhteistä keskenään kuin helsinkiläisellä tai singaporelaisella kaupunkilaisella, jotka voivat pukeutua samoihin vaatteisiin, kuunnella samaa musiikkia ja katsoa samoja elokuvia.

— Ylipäätään voi puhua Yhdysvaltain alkuperäiskansoista vain, koska eurooppalaiset ovat vetäneet sinne rajansa. Intiaanikansojen maa-alueet eivät niitä rajoja noudattele, Andersson sanoo.

LUONTO | Suomalaisten suhdetta alkuperäänsä — tai Kalevalan kielellä syntyihin — ei voi sanoa jatkuvaksi tai eläväksi. Elias Lönnrot keräsi mittavan otoksen kansanperinnettä ja itämerensuomalaisten kansojen mytologiaa.

1900-luvun mittaan kulttuurimme yhteys runonlaulantaan ja sen perinteisiin on kuitenkin jo katkennut. Vaikka uuspakanallisuus on nostanut suosiotaan, Suomessa kyse on ainakin toistaiseksi marginaali-ilmiöstä.

Alkuperäiskansojen maailmankuvien yhdistävä teema on suhde omaan ympäristöön, luontoon ja maisemaan. Luonto ja eletty ympäristö on jatkuvuuden lähde, josta ammentuu merkityksiä sukupolvelta toiselle.

— Eurooppalaisen perinteen ajatus luonnon ja kulttuurin erillisyydestä on alkuperäiskansoille mieletön, sanoo Pirjo Kristiina Virtanen.

Erottelun väistävä termi on luonnonympäristö, joka korostaa luonnon ilmenemistä sosiaalisissa suhteissa.

— Tutkimallani maschineri-kansalla ne, keiden kanssa syödään ja tehdään työtä, ovat sukulaisia. Pois muuttanut perheenjäsen saattaa menettää sukuyhteytensä.

PAIKALLINEN | Luonnon merkit ovat kommunikaatiota lähipiirissä.

— Amazonin kansojen on aivan luontevaa noudattaa metsässä kuulemiaan ääniä. Ne ovat yhtä mielekkäitä tiedonlähteitä kuin sanomalehdetkin, Virtanen sanoo.

Luontosuhde liittyy siihen, että elämä juuri tietyssä paikassa on tullut erottamattomaksi osaksi perinnettä.  Paikallinen on ainutlaatuista, henkilökohtaista. Suurimpia uhkia alkuperäiskansojen olemassaololle ovatkin maankäyttöriidat.

Luonnon ja kulttuurin yhteensitova maailmankuva voi pitää kuitenkin pintansa, vaikka maisema muuttuisikin. Kun saamelaiset ovat joutuneet vetäytymään pohjoiseen, poronhoidosta on tullut entistä tärkeämpää. Kun Pohjois-Amerikassa biisonikannat kasvoivat, lakota-intiaanit hylkäsivät maanviljelyksen ja ryhtyivät nomadeiksi.

Maailmankuvan sinnikkyydeksi voi ymmärtää myös neak ta -henkien ilmaantumisen Anfulin tekstiilitehtaassa.

Tieteentutkija Bruno Latourin mukaan emme ole koskaan olleet moderneja. Moderni on oletettu ajanjakso, jolloin kulttuurillinen kehitys kirkastuu. Ajatus on kuitenkin kiistanalainen. Uuden, jälkikoloniaalisen tutkimuksen näkökulmasta puhe modernista ja primitiivisestä on vallankäyttöä.

UUDET ALKUPERÄISET | Ei ole aikarajaa, jota ennen alkuperäiskansan olisi pitänyt syntyä. Kansainväliset määritelmät täyttäväksi alkuperäiskansaksi voi myös tulla.

Antropologi James C. Scott kuvaa Art of not being governed -teoksessaan Kaakkois-Aasiassa sijaitsevan Zomian ylängön heimokansoja. Ne ovat muodostuneet modernisoitumisen keskeltä paenneiden väkijoukkojen jälkeläisistä.

David Graeber taas on kuvannut madagaskarilaista tsimihety-kansaa, joka syntyi poliittisena liikkeenä ennen 1800-lukua. Tsimihety, ’ne-jotka-eivät-ajele-päätänsä’, jättivät noudattamatta paikallisen dynastian hiustenleikkuurituaalia ja eriytyivät omaksi kansakseen.

Pohjois-Amerikassa alkuperäiskansoilla on nykyisin vähemmistöetuisuuksia ja valtiovallalla oletetulle kansalle tiukat määritelmät: riittävän pitkät suku- ja perinneyhteydet. Uusia kansoja hyväksytään kuitenkin yhä.

— Carolinan osavaltioiden alueella asuu alkuperäiskansaksi hyväksytty Lumbee-kansa. He uskovat olevansa ensimmäisen mantereelle saapuneen kadonneen siirtokunnan jälkeläisiä, Rani-Henrik Andersson sanoo.

Kadonnut siirtokunta viittaa tarinaan, jonka mukaan uuden laivan saapuessa Euroopasta edelliset uudisasukkaat olivat hävinneet ja jättäneet viestin: ”Gone to Croatan”.

Intiaaneihin liittyminen, alkuperäiskansaistuminen, ei ollut poikkeuksellista. Eräiden tutkijoiden mukaan skandinaavit ja suomalaiset olivat erityisen alttiita lähtemään intiaaniheimojen mukaan.

Näkökulmaero Amazonin kulttuurien ja suurkaupunkilaisuuden välillä voi huimata, mutta kyseessä on vain perspektiivien erilaisuus. Eri näkökulma on todiste toisenlaisesta maailmasta, mahdollisesta, todellisesta ja modernia pakenevasta.

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri