Muistisairaiden ja puhevammaisten vuorovaikutusta edistämässä

Akatemiatutkija, dosentti Camilla Lindholm haluaa olla heikkojen puolella. Hän on tutkinut paljon muistisairaitten ja kehitysvammaisten vuorovaikutustilanteita: miten kommunikaatio sujuu, kun sanoja ei löydy? Tieteellisten julkaisujen lisäksi Lindholm on kirjoittanut alan opuksia ja kouluttanut hoitoväkeä ja muita tietoa tarvitsevia.

– Vaikka ajatus on naiivi, olen omalta osaltani aina halunnut olla pikkuisen maailmanparantaja. Siksi minulle on tärkeää, että tutkimusta voi soveltaa. Lähinnä omaa sydäntä on parantaa haavoittuvien populaatioiden kuten kehitysvammaisten ja muistisairaitten elämänlaatua, tieteentekijä kertoo.

Väitöskirjansa silloinen ruotsin kielen tutkija laati potilaan ja lääkärin välisestä vuorovaikutuksesta, mutta on liukunut kielentutkimuksesta yhä syvemmälle monitieteisyyteen. Eräs kollega kuvaakin Lindholmia rohkeaksi tutkijaksi, joka uskaltaa heittäytyä uuteen.

– Monitieteisyys pitää mielenkiintoa yllä. Pidän haasteista, uudet asiat ovat kiinnostavia. Esimerkiksi neurologia ei kuulunut lainkaan peruskoulutukseeni, tiedenainen mainitsee.

Uskallusta ja ahkeruutta on vaatinut myös yliopistotyön monikielisyys. Sipoolainen opetteli suomen vasta koulussa ja tieteen englanti alkoi sujua vasta jatko-opintojen myötä. Nyt Lindholm julkaisee tekstejä kaikilla kolmella kielellään. Tutkijan arkeen lisäkiirettä ja iloa tuovat kolme lasta. Vanhemmuutta Lindholm pohtii Tutkimusmatkoja äitiyteen -teoksessa, jossa ääneen pääsevät usean sukupolven tutkijaäidit.

Humanisti työskentelee seuraavat vajaat viisi vuotta akatemiatutkijana Intersubjektiivisuus vuorovaikutuksessa -huippuyksikössä, jossa hän tutkii, miten monikielisyys vaikuttaa muistisairaiden vuorovaikutukseen. Tämän ohella hän selvittää, miten Kehitysvammaliiton OIVA-mallin mukainen koulutus vaikuttaa työntekijöiden ja puhevammaisten vuorovaikutukseen.

Camilla Lindholm on analysoinut paljon todellisia hoitotilanteita ja pohtinut, miten henkilökunta saa kontaktin asiakkaaseen. Dementia johtaa epäsymmetriseen vuorovaikutukseen: osaavampi huolehtii siitä, että keskustelu jatkuu.

– Tutkijana en voi sanoa hoitoalan ammattilaisille, mitä tehdä. Voin auttaa reflektoimaan, mitä tapahtuu. Esimerkiksi När orden fattas oss -teokseni syntyi käytännön tarpeesta, sillä sairaanhoitajien koulutuksessa ei käsitellä kovin konkreettisesti vuorovaikutusta potilaan kanssa ja muistisairauksien vaikutusta, hän kertoo.

– Olen yrittänyt nähdä tietä, joka on vienyt minut tutkijaksi ja nykyiselle alalle. Kaikki on lähtenyt vanhainkodin kahvihuoneesta. Olin töissä vanhainkodissa monta kesää, lomaa ja viikonloppua. Muistan, kun työkaveri kertoi värikkäästi kokemuksestaan lääkärissä, kohtaaminen oli ollut tosi emotionaalinen. Tarina johti sittemmin väitöskirjaani. Dementiaa minut sai miettimään tapahtuma, kun kahvihuoneeseen tullut vanhus näytti pöydällä olevaa sokerikulhoa ja sanoi tuo tuo tuo… … sokerikulho, lisäsi yksi hoitajista. Silloin ymmärsin, että dementiassa ei mene vain muisti, vaan myös sanoja katoaa. Nämä ajatukset kytivät koko ajan vanhainkodissa, tutkija muistelee

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri