KANSI 2/15 | Geenit, suhteellisuusteoria, mekaniikan lait. Jaksollinen järjestelmä, mikrobiologia, kysynnän ja tarjonnan laki. Tieteellinen maailmankuva on ainakin sitä, mitä tiede tietää.

Tunnetteko flogistonin, alkuaineen 1600- ja 1700-luvuilta? Fyysikko Johann Joachim Becherin nimiin pannun teorian mukaan palava aines sisältää hyvin hienojakoista flogistonia. Niin huomaamatonta, että sen voi havaita vasta, kun se poistuu muusta materiasta palaessaan. Mennessään flogiston synnyttää lämpöä ja valoa, tulta ja savua.

Lopulta Antoine Lavoisier osoitti 1700-luvun loppupuolella flogiston-teorian vääräksi ja sen, että palamisreaktio liittyy happeen. Happiteoria sopi paremmin muuhun tietämykseen ja hapelle löytyi paikka jaksollisesta järjestelmästä, flogistonille ei.

Flogiston-teoria kulki rinnan happiteorian kanssa ja hävisi. Ei flogiston silti ollut epätiedettä, vaikkei sitä lopulta ollutkaan. Noin sadan vuoden ajan flogiston oli osa tieteellistä maailmankuvaa. Esimerkki kertoo, että tiede ja sen maailmankuva ovat historiallisia luomuksia.

Tieteellinen maailmankuva muuttuu sen mukana, minkälaisen maailman tiede näkee. Kopernikuksen nimiin meni aurinkokeskisen planeettamallin voittokulku ptolemaiolaisen maakeskisyyden sijaan. Newton ja Einstein ovat fysiikan solmunimiä.

Tieteenfilosofinen vedenjakaja oli Königsbergin ajattelija Immanuel Kant. Kantin mukaan emme voi havaita maailmaa sinänsä ja syy-seuraussuhteen kaltaiset maailmassa näkemämme lait ovat ihmismielen sinne asettamia. Nykyinen havaintopsykologia tukee näitä Kantin ajatuksia.

Tiede pyrkii saamaan tietoa todellisuudesta. Kantin mukaan tuohon todellisuuteen ei ole kuitenkaan pääsyä: tiede luo itse tutkimansa maailman. Tämä ei tarkoita, että todellisuus olisi mielivaltainen tai fiktiota. Jos tieteen metodit ovat vankkoja, tieto on luotettavaa. Emme me parempaankaan pysty.

Tieteelliset teoriat eivät aina kuvaa maailmaa sinänsä, vaan idealisoitua mallia siitä. Tiede tuo järjestystä ja järkeä kaaokseen. Kokeet ja analyysit testaavat tiedon kelpoisuuden.

KUKA TIETÄÄ? | Perusteltu tosi uskomus, kuuluu tiedon perinteinen määritelmä. Siitä, mitkä perustelut ovat hyviä, mitä tarkoittaa tosi ja mikä oikeastaan on uskomus, on taitettu peistä iät ajat. Mitä tieto tarvitsisi ollakseen tieteellistä?

— Tieteellinen tieto ei ole vain havaintojen tekemistä ja niistä päättelyä. Silloinhan kaikki havaitseminen ja päättely olisi tiedettä, sanoo filosofian tutkija Kristina Rolin Helsingin yliopiston tutkijakollegiumista.

Tieteiden sosiaaliset rakenteet eroavat toisistaan paljon. Lääketieteessä ja kulttuurintutkimuksessa valvotaan, kritisoidaan ja vahvistetaan tietoa eri tavoin. Luonnontieteissä julkaisevat tavallisemmin suuret tutkimusryhmät, humanistisilla aloilla yksittäiset tutkijat. Juuri nämä käytännöt tekevät tieteestä kaikilla aloilla tiedettä.

Rolin on tutkinut parikymmentä vuotta so­siaalista epistemologiaa.

— Sosiaalinen epistemologia kääntää katseen tiedeyhteisöön, tutkimusryhmiin ja tieteen sidosryhmiin. Se ottaa huomioon, että tieteen yhteiskunnallisuus, yhteisöjen autonomia ja tieteentekijöiden etiikka vaikuttavat tieteellisen tiedon tekemiseen, Rolin kertoo.

Tieteenhistorian suurten ajatusten listaaminen on usein länsimaisten miesten nimien listaamista. Yksilösaavutusten ympäri kiedottu tarina viehättää. Silti pikemminkin yhteisö ohjaa sitä, mistä ja millaista tietoa tulee.

SUHTEET VAI OLIOT? | Kun jäsennämme maailmaa, tietoisuutemme on aktiivinen toimija arvoineen ja asenteineen. Maailmankuvan suhde tieteen tekemiseen on kehämäinen: se sekä osin syntyy tieteestä että ohjaa tieteen tekemistä.

— Olipa maailmankuvallinen aines tutkimuksessa sitten tiedostettua tai tiedostamatonta, se määrittää tieteen kysymyksiä ja metodeita sekä antaa kriteerit sille, mitkä tieteen vastaukset ovat hyväksyttäviä, sanoo teoreettisen filosofian yliopistonlehtori Paavo Pylkkänen.

2010-luvulla tieteenalat ovat eriytyneet toisistaan entisestään ja tutkimustiedon määrä on tavaton. Silti ei tarvitse taipua olettamaan tieteen ykseyttä voidakseen löytää yhteistä. On kysyttävä, millä tavoin eri tieteet puhuvat maailmasta.

— Viime vuosina on kohuttu James Ladymanin ja Don Rossin kirjasta Every Thing Must Go. Metaphysics naturalized. Kirjoittajat esittävät, että alkeishiukkaset eivät ole yksilöolioita ja suhteet ovat ensisijaisia oloihin nähden. Eri tieteet antavat toisiinsa palautumatonta tietoa, koska niiden mittakaavat eroavat toisistaan.

Ladymanin ja Rossin yleishuomio on seuraava: tieteenfilosofia on unohtanut erityistieteiden ansiot. Tutkimustulokset ovat se, mitä tiedämme maailmasta, ja filosofian tehtävä on selkiyttää käsitteitä ja tuoda piileviä oletuksia esiin.

— Itse kyllä olen hieman pehmeämmällä kannalla. Kyllä filosofiakin voi sanoa maailmasta jotakin merkityksellistä.

Keskustelu jatkuu: Ladyman on tulossa kesäkuun alussa Helsingin yliopiston Consciousness-konferenssiin. Pylkkäsen ryhmä puolestaan osallistuu yliopiston juhlavuoden tiedekilpailuun Helsinki Challengeen.

— Pyrimme tutkimuksen ja keskustelun kautta hahmottelemaan ehdotuksen tieteen ajantasaiseksi maailmankuvaksi.

Pylkkäsen Viewfinder-joukkueeseen kuuluvat filosofi Tuomas Tahko ja fyysikko Tarja Kallio-Tamminen.

TEOLOGIAN TIE | Sukupuolentutkija Venla Oikkonen seurasi mitokondrio-Eevan ympärille syntyneitä tarinoita tuoreessa artikkelissaan.

Eeva ei ole historiallinen henkilö, vaan geenitutkimuksen keinoin tiettyyn esihistorialliseen ajanjaksoon jäljitetty X-kromosomin mutaatio, teoreettinen malli esiäidistämme.

Oikkosen artikkeli muistuttaa, että tiedekin on kielen ja kulttuurin vanki. Tavanomaiset puhetavat ja uskonnolliset kuvastot ovat tapoja hahmottaa myös tieteen jäsentämää maailmaa. Genetiikkaa ja Raamattua luetaan kumpaakin länsimaisen romanssin muodossa.

Ptolemaiolaisen maailmankuvan kukistuminen ei ollut vain tieteellinen riemuvoitto. Tieteen maailmankuvan kehittyminen on ollut myös pitkä teologinen prosessi. Esimerkiksi kasvilääketieteen professori Carl Linné rakensi järjestelmänsä ymmärtääkseen Jumalan luomistyötä. Uskonnollinen maailmankuva muuttui tieteen mukana, eikä ollut sille vastakohtainen.

— Kun oudolta vaikuttavat asiat luokiteltiin ja tehtiin ymmärrettäviksi, ne kirkastivat myös uskonnollisia näkemyksiä, antropologian yliopistonlehtori Timo Kaartinen toteaa.

— Jumalan suuruus nähtiin tieteen ihmeissä. Moderneista pyrkimyksistä huolimatta Linnén tutkimus ei vastannut nykytiedettä.

ÄÄRIPÄÄT? | Uskonto on kulttuurissa ja kielessä syvässä, mutta niin on tiedekin. Jos valistususkossa koettiin, että tiede voi korjata syntiinlankeemuksen tietämättömyyttä, nykyajassa jälleen nähdään tiede ja uskonto toistensa kilpakumppaneina. Ilmiö on tuttu vaikkapa Yhdysvaltain puoluepolitiikasta tai raadollisimmillaan Boko Haramin terrorismista.

— Arvot ja valtasuhteet usein ohjaavat tiedettä ja sen tulkintaa, ja yhteiskuntatieteilijää tai lääkäriä saattaa ajaa halu parantaa maailmaa tai muut arvomotiivit. Arvoista virittynyt tutkimus voi myös olla hyvää tiedettä, Rolin pohtii.

Poteroita on kaivettu kumminkin puolin. Tieteellinen ja uskonnollinen maailmankuva ovat puristuneet stereotyyppisiksi, kokonaisiksi ja puoluepoliittisesti värittyneiksi katsomuksiksi. Hömppä ja skepsismi ovat yhtaikaa muodissa, ja kun ääripäät korostavat toisiaan, kaikki muu ka­toaa näköpiiristä. Iskusanoja twitteröivä Richard Dawkins on tiedekirjoittamisen Paulo Coelho.

KASVIEN LUONTO | Valistusaika toi esiin uuden ajatuksen: maailma on kuvattavissa systemaattisen tutkimuksen avulla. Sitä ennen oli tapana ajatella, että mitä kauemmaksi matkataan, sitä oudommaksi asiat muuttuvat. Kaukomatkoilla oli vastassa merihirviöitä ja kurimuksia. Valistus teki luonnosta tieteen kohteen.

Antropologi Timo Kaartinen tutkii luonnonvarapolitiikkaa tropiikissa ja ihmisten käsityksiä siitä, mitä luonto tarkoittaa. Hän kerää tarinoita vaikkapa siitä, miten länsikalimantanilainen kumipuunviljelijä karsii puita, sitoo oksia kimpuiksi: kuuntelee tiluksiaan ja saa kokeilemalla tietoa paikallisesta ympäröivästä luonnosta.

Antropologia tutkii ja vertailee tapoja, joilla omaksutaan tietoa.

—Linnéläinen luokittelun projekti törmää muiden maailmaa järjestävien maailmankuvien kanssa, niiden, joissa kasveilla ja ihmisillä on paljon intiimimpi suhde. Luonto on ihan muuta, kun siellä elää.

Ennen Linnétä kasvitieteilijät ottivat luokitteluissaan huomioon muutakin kuin kasvien ”ruumiinosat”. Kasveja on luokiteltu niin käyttötavan kuin kasvien ja eläinten vuorovaikutuksen mukaan.

— Voisi kysyä, kumpi tieto on käyttökelpoisempaa.

Myös massiiviset ympäristönmuutokset haastavat tieteen luontosuhdetta.

— Ihminen muokkaa ympäristöä kaikkialla niin paljon, että näiden muutosten vaikutusten ketjuttuminen alkaa olla hyvin monimutkaista. Kun kaikkialla muokataan luontoa paikallisesti, muutokset tulevat globaaleiksi. Yhteyksien ymmärtäminen vaatii tieteiden uusia yhteyksiä.

EI PUHDAS, MUTTA UUSIUTUVA | Tiede on ollut usein väärässä. Flogistonin kohtalo voi jälleen vaania jotakin tieteellisen maailmankuvan palasta. Eri tieteet tuottavat erilaista tietoa maailmasta, ja lopputulos on enemmänkin valtava keskeneräinen mosaiikki kuin tiivis kokonaisnäkemys.

— Edes esimerkillisenä pidetty fysiikka ei ole sisäisesti ehyt. Suhteellisuusteoria ja kvanttifysiikka toimivat käyttöaloillaan, mutta niitä ei ole onnistuttu sovittamaan yhteen, Paavo Pylkkänen toteaa.

On myös paljon asioita, joita tieteessä ei juuri tutkita. Katveita kartoittaa tietämättömyyden epistemologiaksi kutsuttu suuntaus.

— Tiettyjen aiheiden tutkimattomuus saattaa johtua valtasuhteista, yhteiskunnallisista seikoista tai ennakko-oletuksista, Kristina Rolin huomauttaa.

Tieteellinen maailmankuva perustuu tieteelliseen tietoon, tiedeyhteisöihin ja tiedemetodeille. Ja tieteen on oltava valmis olemaan väärässä.  Maailmaa voi pyrkiä ymmärtämään kokonaisuutena, vaikkei kokonaisuutta voisikaan koskaan saavuttaa. Tieteellinen maailmankuva tuntee historiansa, eikä heitä vanhaa romukoppaan pikalöydösten edessä. Väärässä ollessaan se korjaa itse itseään.

— Aika paljon tiedetään varsin varmasti. Mutta kun tieteessä esitetään jotakin uutta, on ilmassa aikamoista epävarmuutta ja kiistaa. Silloin joku kanta on väärässä, Rolin sanoo.

Tieteellinen maailmankuva ei koskaan ole puhdas, mutta siitä käsin on mahdollista pyrkiä tunnistamaan omia ja muiden ennakkokäsityksiä — niitä, joiden ehdoilla maailmankuvat ja tieto muodostuvat.

MAAILMANKUVISTA KESKUSTELLAAN MAALISKUUSSA TIEDEKULMASSA.

Lue lisää aiheesta: Kieli & kulttuuri